Parveke saapui Virosta

Toukokuu on hellinyt koko maata komeiden kesäkelien puitteissa. Lämpötilat ovat sitä luokkaa, että ulkona ollessa tuoksuu ihan heinäkuu. Voisikin kuvitella, että kesä olisi jo pidemmällä. Näillä lämmöillä ei enää viitsi edes keväästä puhua, vaan kesähän tämä taitaa jo olla. Tälläiset lämmöt voisivat jatkua läpi koko kesän, mutta välillä voisi tosin sataa, ettei kuivuus pääse vaivaamaan liiaksi kasvukautta täällä maalla. Raksalla toukokuu on ollut hieman hidas. Ihana mies on ollut käytännössä yötä päivää töissä ja minullakin koulun loppurutistus sekä yövuorot ovat verottaneet rakennuksella touhuamista. Saimme kuitenkin viime viikonloppuna yläkerran loput lattiat paikoilleen. Kiitos lauantain talkoo- ja siivousavusta ystäville. Tällä viikolla aloittelinkin sitten jo sisäkattopaneelien oksalakkausta.

Tiistaina saapuivat Tender Ehituksen miehet tontille meidän makuuhuoneen parvekkeen kera. Saimme valita tehdäänkö parveke liimapuusta vai käsinveistetystä hirrestä. Päädyimme hirteen.. :D Kyllä luulisi tuon kokoisilla tolpilla pysyvän parveke paikoillaan. Työmiehet valmistelivat myös heidän ison nosturin lähtövalmiiksi parvekkeen asentamisen jälkeen ja se lähtee nyt torstaina lavetilla kohti Tenderin seuraavaa työmaata. Näyttää pihakin varmaan nyt hieman erilaiselta ilman nosturia. 

Seuraavaksi voisinkin höpistä tapaus oksalakasta. Heitelkää tänne kommentteihin asioita, mistä haluaisitte kuulla enemmän tämän töllin rakentamiseen liittyen tai mistä vaan. Mukavasti ovat ihmiset yksityisviesteillä kyselleetkin ja varmaan pari uutta asiakastakin on Tenderille löytynyt tämän kautta. En kaikesta aina muista tai jaksa kirjoittaa, niin olisi kiva jos vinkkailisitte niistä. 

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!