Kunnon pohjat ja vahvat perustukset

Talon pohjien ja perustusten teko viivästyi jonkin verran, kun odotimme todella pitkään perustuskuvia insinööriltä. Pari viikkoa sitten saimme kuitenkin aloitettua pohjien kaivuun. Vanha talo purettiin kesän aikana ja osa sen betonirakenteista murskattiin ja jätettiin maatäytteeksi vanhan alakerran paikalle. Päädyimme varmuuden vuoksi siirtämään uuden talon paikkaa hieman pihalle päin, jotta se ei jäisi vanhan kellarikerroksen päälle, jos maa alkaisi painumaan enemmän. 

Alunperin piti kaivaa 1,4m monttu, koska sokkelista tulee niin korkea, että jo valmiiksi mäen päälle tuleva talo olisi noussut liian korkealle. Kun oli kaivettu 1,2m, tuli vastaan kova liuskesavi. Koska Elimäki on vanhaa merenpohjaa ja täällä tätä savea riittää, ei syvemmälle uskallettu kaivaa, jottei savipatja puhkeaisi. 

Hiekkapohjan päälle laitettiin suodatinkangas ja salaojat, jonka jälkeen lisättiin 20-30cm kerros mursketta. Murske tärytettiin kolmeen kertaan tiiviiksi ja koska meillä oli käytössä niin taitava konekuski, ei tärytyksen jälkeen tarvinnut tehdä lapiohommia vaan pohja oli jo valmiiksi 3 cm tarkkuudella korossaan. Kaivurihommat meille teki kaverimme Make, yrityksestä Kuljetus J & M Setälä. Sekä päävalvojana kaivuutyössä toimi Maken koira, joka jaksoi vahtia jokaisen kauhallisen soraa oikeaan paikkaan. :)

Sitten olikin vuorossa anturoiden muottien asettelu ja valaminen. Taloon oli suunniteltu 800cm leveät anturat, joten tarpeeksi tukevat pitäisi olla. Ihana mies oli aiemmin miettinyt ja etsinyt vaihtoehtoja tavallisille vanerista tehtäville anturamuoteille. Hän törmäsi netissä tälläisiin Lakka-valmisanturamuotteihin. Niissä on valmiina raudoitus ja sivut muovitettuina valua varten.

Oli todella hyvä, että päädyimme näihin muotteihin, koska aikataulullisesti oli kiire muutenkin ja loppujen lopuksi kahdelta mieheltä meni muottien paikalleen asennukseen muutama tunti. Verrattuna siihen, että muotit olisi rakennettu alusta asti vanerista ja laudoista, jonka jälkeen ne olisi vielä pitänyt raudoittaa ja valun jälkeen purkaa, aikaa kului nyt huomattavasti vähemmän. Valmismuottien avulla säästettiin useiden päivien työ ja laskimme, että materiaalit itsetehtyihin muotteihin versus valmismuotteihin olisi maksaneet suunnilleen saman verran. 

Toinen appiukoistani on eläkkeellä oleva todella tarkka mittamies, jolla on rakennuksilla työskentelystä pitkä kokemus. Meidän onneksemme hänellä oli aikaa tulla auttamaan meitä perustusten mittomisissa. Olisi muuten tullut aika vino mökki.

Valmismuotit leikataan kulmista sopivan kokoisiksi ja kiinnitetään toisiinsa surrilangalla. Leikatut pätkät käytetään kulmavahvikkeina. Melko kätevää. 

Antura valettiin viime viikon tiistaina. Valettavaa anturaa oli 16 kuutiota, mutta se kävi nopeasti, kun tilasimme pumppuauton, joka pääsi pitkällä puomilla levittämään kuran joka paikkaan. Valuun kului aikaa 55 minuuttia. Sen jälkeen valu sai rauhassa kuivua seuraavaan viikkoon, jolloin aloitettiin sokkelin muuraus.

Siitä sitten kuvia seuraavaksi.

Ja vaikka hukun jo nyt eri sometileihin, niin halusin silti talon rakentamisellekin oman kanavan kuvien jakoon. Joten jatkossa voit seurata talon rakentamista myös instagramissa nimellä

@toyryla2017 https://www.instagram.com/toyryla2017/ Nimi tulee kotitilan nimestä Töyrylä. :)