Rakennustarvikkeita Tallinnasta

Meillä oli tarkoituksena tehdä jossain vaiheessa täsmäisku tallinnalaisiin rautakauppoihin tarvikeostoksia ajatellen. Viime viikolla siihen osui sopiva väli ja varasimme pakulle ja meille paikat aamulauttaan sekä hotellin keskustan tuntumaan. Onneksi varasimme ostoksille kaksi päivää, niin vältimme suurimmat paniikit ja kiireen. Jos haluaa olla oikein tehokas, niin kyllä yksikin päivä riittää, jos on tarkasti mielessä mitä aikoo ostaa. 

Ensimmäisen päivän kiertelimme eri kauppoja Tallinnan tuntumassa. Aloitimme kierroksen Ehituse ABC:ltä, joka osoittautuikin lempirautakaupaksemme. Hintataso monissa tarvikkeissa on jonkin verran tai jopa huomattavasti alempi Suomen hintoihin verrattuna. Mietinkin, että jos olisi aloittamassa esimerkiksi remonttia ja kaikki tavarat uupuisi, niin tulisin kyllä ehdottomasti hakemaan pakun täyteen Tallinnasta. Kiertämämme kaupat olivat siis tämä edellä mainittu Ehituse ABC, Bauhof, Espak, Bauhaus, Hansas Plaadimaailm (kaakelikauppa) sekä tapettikauppojen pyhiinvaelluskohde Muster- sisustussalong. Monia muitakin löytyisi, mutta tuo määrä oli vielä kierrettävissä inhimillisessä ajassa ja silti unohdimme, että mitä näimme missäkin.

Molempien vessojen lattioihin ostimme musta-valkoisen octagon-laatan. Kylppärin seiniin löytyi halvalla valkoinen metro-laatta. Kylppärin lattiasta uupuu vielä musta-valkoinen 10x10 laatta, jota ei ihme kyllä reissusta löytynyt halvalla. Työhuoneeseensa Ihana mies valitsi kuvassa olevan punertavan kivilaatan. Keittiön välitilaan oltiin aluksi kaavailtu myös valkoista metrolaattaa, mutta sitten bongasimme söpön "maalaiskeittiö"-laatan. Uupumaan jäi vielä olohuone/keittiön tiililaatta, mutta arvelinkin, ettei sitä löydy. Mutta siitä olen jo kysellyt jo Suomesta tarjouksen. Enkä ole vielä päättänyt kodinhoitohuoneen laattaa. Sen kohdalla pää lyö ihan tyhjää. Pitäisi olla sellainen missä näkyy lika mahdollisimman vähän (koska kuraiset koirat ja laiskat siivoajat). Päädyn varmaan johonkin perus harmaaseen tai jotain. 

Laatta-valinnat olivat muutenkin melko valkoisia, joka huvitti itseäni, koska valkoinenhan ei ole mielestäni väri. Mutta halusin klassiset ja vanhan tyyliset laatat ja metro sekä octagon on ollut olemassa jo noin sata vuotta, niin niillä mennään. Väriä tulee toki muualle ja paljon. Värimaailma ei tule kuitenkaan olemaan ihan niin kirkasta kuin vanhassa retrokodissamme, vaan nyt mennään murretummilla sävyillä.

Huomasimme myös, että varsinkin tuolta kaakelilaupasta olisi saanut sellaisia todella isoja lattialaattoja ihan törkeän halvalla (11-13€/m2). Olen huomannut, että monet nykyään laatoittavat sellaisilla isojakin aloja, joten siinä säästäisi pitkän pennin, jos vertaa esim. 100€/m2 hintoihin.

Sähkötarvikkeista kuolasin Renovan mustia kytkimiä ja pistorasioita. Ne olivat hieman halvempia, kuin mitä olen jostain nettimyynnistä löytänyt, mutta emme uskaltaneet niitä vielä ostaa ilman sähkärin tarkkaa listaa. Tuossa toisessa kuvassa olevat kytkimet olivat myös todella kauniita, mutta niiden hintaa en uskaltanut edes kysyä. Hyllyissä oli myös hauskoja 70-lukulaiskytkimiä ja jne. joten jos vanhaan taloon tai sen tyyliseen sisustukseen etsii sähkötarvikkeita, niin kannattaa käydä katsomassa. Näitä oli useammassa rautakaupassa.

Ihana mies oli haaveillut yläkerran aulan aukkoon kaiteeksi sellaista sepän tekemää tai hautausmaan pöllittyä porttia vastaavaa rustiikkista kaidetta. Sellaisen teettäminen olisi aika kallista, mutta bongasimmekin sopivasti Bauhausista kokonaisen osaston "tee se itse"-rautaportti- sälää. Joten päädyimme siihen, että askarrellaan sellainen itse. Pylväät ja ylä- sekä ala-osa puusta ja pinnat väliin noista rautatankoista. Ostimme kahta erilaista tankoa. Toisessa oli kierteet kahdessa kohtaa ja toisessa mallissa keskellä koristelu. Rautatangot yläaulan sekä tornin kaiteeseen 70kpl sekä minun kaksi "pannunalus"-koristetta taisivat olla yhteensä noin 250 €. Ei paha. 

Kylppäri jutut löysimme Espak-nimisestä isosta rautakaupasta, joka oli jaettu moneen eri rakennukseen. Kuvissa olevat suihku sekä ammehana olivat eestiläisen Blue Star- tuotemerkin uudet vanhantyyliset mallit. Ne tuntuivat hyvä laatuisilta ja silmää miellytti vanha tyyli, joten nämä lähtivät meidän mukaamme. Ostimme myös vessanpöntöt samasta paikkaa. Espak-kaupasta kannattaa hakea info-tiskiltä kanta-asiakaskortti, jolla saa saman tien alennusta tavaroista. 

Ai niin ja ulkovalaisimetkin löysimme sieltä alennusmyynnistä.

Tapetteja yritin tiirailla muistakin kaupoista, kuin kädet syyhyten odottamastani Musterista. Esimerkiksi Bauhausissa olisi ollut näitä Boråksen tapetteja todella edullisesti. Alemmassa kuvassa oleva ihan tapetti oli Espakilla. Mutta siitä ei ollut yhtään varmuutta, olisiko se ollut hengittävä tapetti, niin en uskaltanut sitä ostaa. En myönnä, että olisin sylkäissyt kaupassa tapetinpalaan hengittävyyttä testatakseni, mutta niinkin voisi tehdä. ;) Mutta jos ei ole niin väliä onko tapetti hengittävä vai ei, niin valikoimaa löytyy Tallinnasta aika kattavasti.

Mutta sitten, viimeinkin Muster- sisustussalong. Tästä paikasta kuulin ensimmäisen kerran asiakkaaltani, jolle tapetoin William Morris-tapettia ja hän oli ne täältä käynyt ostamassa. Iso sisustuskauppa, jossa oli kattava valikoima eri tapetteja, kankaita, huonekaluja ja muuta sisustussälää. Se mikä tekee tästä kaupasta niin ihmeellisen, on tosiaan se, että täältä voit bongata kalliita Morris-tapetteja puolet edullisemmin kuin Suomesta. Mutta ainoastaan, jos ne ovat hyllyssä. Tilaamalla ne ovat saman hintaisia kuin Suomessakin. 

No miksi William Morris? Tapetti (ja kangas) kuosit tämä herra suunnitteli jo yli sata vuotta sitten lempiaikakautenani art nouveaun ja jugendin aikaan. Kuoseissa on mielestäni ihanan värikäs ja orgaaninen flow, olematta omaan silmään kuitenkaan liian räväkkä. Toinen tärkeämpi pointti on, että tapetit ovat hengittäviä (tämä kannattaa kuitenkin tarkistaa mallistosta riippuen), joten sopivat hyvin vanhaan taloon tai tälläiseen uuteen, jossa halutaan hengittävä rakenne. 

Kuten pelkäsinkin hakemaani Pimpernel-tapettia ei ollut enää hyllyssä, jonka halusin olohuoneen yläosaan. Nyt kun nämä Morrisit on muodissakin, niin tuo suosittu kuosi oli myyty loppuun hyllystä. No se täytyyy tilata sitten Suomesta. Makustelin muita malleja, jos niistä olisi löytynyt jotain sopivaa vierashuoneeseen tai porraskäytävään. Tämä kuvissa näkyvä Compton oli ainut, joka oli sellainen, joka pisti heti silmään ja muut olivat "ehkä"-tapetteja. Koska tapetti ei ole pakollinen valinta seiniin, niin valitsin vain tämän yhden. Värit toistuu näissä kännykkäkuvissa vähän kehnosti, mutta sävyt ovat luonnossa aika maukkaat.

Tämä tapetti tulee nyt siis alakerran aulaan vessakopin seinään sekä porraskäytävään. Kunpa pääsisi jo äkkiä tapetoimaan, nam. 

Majoituimme sataman läheisyydessä Eurooppa-hotelliin. Se oli nopealla varauksella suht edukas ja sinne sai auton omaan parkkihalliin jemmaan. Aamiainen oli hyvä ja sehän on aina hotelleissa se tärkein asia. ;) Paitsi hotellin pehmeä sänky sekä huonot asennot painavia laattoja nostellessa hajoittivat miehen selän oikein kunnolla ja nyt on viikko mennytkin lääkekuurilla ja joutui siihen kipupiikinkin hakemaan lauantai aamuna ennen kaverin hääjuhlia. 

Kannattaako Tallinnasta hakea rakennustarvikkeita, kun kerran auto maksaa lautalle jo paljon ja jos aikoo olla vielä yötä hotellissakin? No kannattaa, jos tavaraa on paljon. Löysimme melkein kaiken mitä lähdimme etsimäänkin ja laskiskelimme, että saimme melko hyvät säästöt tarvikkeista. Tassuammetta ei tosin löytynyt, koska se ei näköjään ole huudossa Eestin päässä. Olin suunnitellut melovani sillä takaisin Suomeen, jos shoppailu äityy perheriidaksi, emmekä mahdu samaan autoon kotimatkalla. Mutta kaksi päivää rautakaupoilla sujui leppoisasti, eikä kiukkutikkareitakaan tarvinnut.

Joten oli kyllä kannattava reissu. Meneehän se sitten vaikka minilomasta, jos muuten ei löydä etsimäänsä. Tässä lopuksi hieman turistikuvia ihanasta vanhasta kaupungista.

Hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille!

Mie aattelin ainakin maalata jussina kattopaneeleita..