Sävypohdintaa ja pikapitsaa

Eilen illalla kävin hiomassa mummonmökin tasoitukset pohjamaalausta varten. Veikkaan, että kuivashampoon keksijä on tehnyt tasoitetöitä jossain elämänsä vaiheessa, kyllä meinaan hiontapölyllä tulee niin kuivakka ja mattapintainen tukka ja sen saa jopa tupeeraamatta pystyyn. Kannattaa siis kokeilla.

 

Mummolan rakennusjätepuu palaa jo hyvin uudessa takassa ja samalla takkakin kuivuu valmiiksi asti. Tuohon takkaluukun yläpuolelle ja satunnaisiin kohtiin takkaa tulee vielä punertavat koristetiilet.

 

 


Tuvan hirsipaneelit ovat jo päässeet seinälle asti ja tuvan syvin olemus alkaa hahmottua. Toivottavasti hirsipinnan ja paneelin välinen sävyero ei tuota ongelmaa sävytyksen suhteen. Hirsiseinä kun on jo ehtinyt hieman kellastua ja siihen on tehtaalla muutenkin lisätty jonkun sortin kylläste, joten voi olla, että seinien samansävyiseksi saamisen kanssa tulee vielä ongelma.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Hirsiseiniin suunniteltiin jotain nättiä harmahtavan pellavamaisen kukertavan kikertävän sävyistä kuultavaa pintaa. Valkolakatun sävyinen pinta ei oikein huokutellut, ettei huoneista tulisi liian kalvakoita. Ehkä jotain hieman lämpöisempää sävyä. Kävin äidin kanssa kaupoilta hakemassa muutamat mallisävyt, jotta päästäisiin vauhtiin oikean sävyn löytämisessä. Itseäni kiinnosti kokeilla Bloomin paneelivahaa, mutta sävyvalikoima ei ollut aivan päätähuimaava, joten otimme kaksi lähinnä silmää miellyttävää purnukkaa, koska ehkä niiden sekoituksesta saisi jotain mielenkiintoisempaa aikaiseksi.

 

 

 

 

 

 

 

 


No sekoituksesta tuli aavistuksen liian vihertävä, jotta sitä kaikille seinille haluaisi laittaa. Mutta toinen sekoitussävyistä oli aivan täydellinen työhuoneeseen tulevan Boråksen tiputapetin seuraksi. Kyseistä tapettia käytettiin viime talvena yhdellä työmaalla, ihastuin siihen silloin ja ehdotin äidille sitä uuteen taloon. Materiaalivalintoja on helppo ehdottaa äidilleni, kun meillä on melko samanlainen maku ja tietää mistä toinen pitää.  

Seuraava testierä oli Osmo colorin kaksi puuvahasävyä, koivu ja helmi. Koivu oli aivan liian vaalea ja valkoinen. Helmi oli yhteen kertaan levitettynä kaunis sävy, tosin hieman liian sinisenharmaa. Mietimme myös, että jos tuvan seinät haluaa myöhemmin esim. maalata, ei vaha ole kyllä paras vaihtoehto, kun sen päälle niin ei voi tehdä. Joten takaisin suunnittelupöydän ääreen.

 

 

 

 

 

 


Testasin Osmon helmi-sävyä vielä yhden tapettinäytteen kanssa. Kyllähän se toimisi, mutta haluaako kuitenkaan noin harmaita seiniä. 

Tänään kipaisin Kausalan Tapettiin ja Väriin hakemaan lakkaa oikeisiin töihini ja kysäisin samalla eri vaihtoehtoja hirsiseiniin. Sain mallisävyn mukaan kuultavasta öljystä, sävynä Hemlokki (kuvassa oikealla). Sävy on ainakin enemmän mitä haettiin, joten siinä voisi olla sopiva vaihtoehto. Toivottavasti kaupassa on tuota vielä varastossa, kun en ainakaan osmon sivuilta löytänyt enää kyseistä tuotetta. Kausalan Värissä on kyllä tämän alueen paras palvelu ja kaupassa saa kyllä aikaa menemään, jos jää kauppiaan kanssa tarinoimaan.

 

 

 

 


Asioin tänään myös paikallisessa terkkulassa paikkaamassa sormiani, hanskat kun unohtuu käsistä välillä väärällä hetkellä. Joten loppupäivän keskityin tuohon maalikaupassa käyntiin ja pikapitsan tekoon. En ole mikään kokkikolmonen, vaan yleensä ruokapuolen meillä hoitaa Ihana mies, mutta välillä on ihan kiva kokeilla jotain. Tämä oli riittävän nopea ja helppo tähän väliin. Leivonta on enemmän mun juttu, mutta sitäkään ei voi oikein harrastaa liian usein, koska kaikki herkut päätyvät kuitenkin omaan napaan. Pitsaohjeen löysin täältä. Oikein hyvää tuli ja onnistuu vaikka yhdellä kädellä. ;)