Viisi vuotta sitten


Huomasin, että tänäänhän tuli tasan viisi vuotta siitä, kun tilamme vanha navetta ja lato paloivat. Sinä keväänä olin juuri saanut opinnäytetyöni ammattikorkeassa tehtyä ja suunnittelin verstaan remontointia meidän vanhaan navettaan. No, sitä en ikinä päässyt toteuttamaan, kun kävikin toisin. Ladossa oli ollut säilytyksessä erään perikunnan omistama asuntoauto ja oli puhetta, että sitä tultaisiin seuraavalla viikolla hakemaan. Akkua piti hieman ladata ja mieheni ajoi sillä pienen lenkin, jotta se olisi helpompi käynnistää haettaessa ja jätti sen vielä oviaukkoon, jotta sitä ei tarvitsisi peruutella hankalasti ladosta. Auto jäi latoon ja me vietimme rauhallista koti-iltaa. 

Kului muutama tunti ja sitten kuului pamaus, joka heilautti koko taloa. Ihmettelimme mistä se kuului ja mieheni vilkaisi ikkunasta ulos ja säikähti aluksi, että anoppila naapurissa on tulessa. Tajusimme, että se onkin lato, joka oli jo niin liekeissä, että alkusammutusta olisi aivan turha yrittää itse tehdä. Asuntoautossa oli tullut jokin oikosulku ja alkava palo oli räjäyttänyt kaasupullon, jonka jälkeen palo levisi todella nopeasti. Soitto hätänumeroon ja odottelemaan palokuntaa.


Mieheni ja isäni saivat ajettua vielä autot ulos autotallista ennen kuin palo levisi koko rakennukseen. Itse en tajunnut tehdä muuta, kuin napata kameran kainaloon ja dokumentoida illan tapahtumat. Jotenkin luotin siihen, että palokunta ehtisi paikalle ennen kuin palo olisi levinnyt liikaa. Mutta kameran kellosta huomasin, että ei siinä mennyt kuin 9 minuuttia kuvaamisen aloittamisesta, kun palo oli levinnyt kuivaa olkia täynnä olevaa navetan vinttiä pitkin rakennuksen toiseen päähän ja mitään ei ollut enää tehtävissä. Palokunta saapui kuitenkin nopeasti ja heille jäi tehtäväksi estää palon leviäminen muihin rakennuksiin. 




Kuumuus oli valtava, läheinen sähkötolppien välissä oleva johtokin paloi poikki ja läheiset puut paloivat mustiksi. Ei tuossa voinut kuin sivusta seurata tippa linssissä, kun kaikki paloi poroksi. Vaikka mitään ei voitu pelastaa, niin palomiehet hoitivat työnsä erinomaisesti. Iso kiitos heille. Korvaamatonta ja rankkaa työtä.



Mietin myöhemmin, että onneksi en tajunnut tehdä muuta kuin valokuvata. Koska jos olisin keksinyt alkaa pelastaa navetan vintiltä kaikkia sinne jemmaamiamme vanhoja aarteita, olisin varmaan jäänyt sinne, kun palo levisi niin räjähdysmäisesti. 







Seuraavana aamuna näky oli aika lohduton. Jopa palanut massikka näytti surulliselta.




Palossa katosi paljon korvaamatonta tavaraa, vanhoja mööpeleitä ja vuosia säilöttyjä, muistoja herättäviä aartehia. Onneksi navetassa ei kuitenkaan enää ollut eläimiä tai, että palo ei kohdistunut asuinrakennuksiin ja henkilövahingoilta säästyttiin. Kuitenkin edelleen katselen välillä haikeana google mapsista streetviewistä meidän pihaa, jossa näkyy vanha pihapiiri sellaisena kuin se ennen tulipaloa oli. Ikävä sitä on ja edelleen tuntuu pahalta vatsanpohjassa, kun kuulee jossain paloauton äänen..  

Kaikkea sitä voikaan sattua ja tapahtua..