Eskarilainen koulun terveydenhoitajalla

Lapsuusiän terveyskortti joutaa nyt arkistoon, neuvolakäynnit ovat meillä historiaa.

Ajan kulku konkretisoitui tänään, tuli taas yksi selkeä rajapyykki vastaan. Lasten kanssa näitä tulee säännöllisin väliajoin. Esikoisen kanssa ne on jo kerran eletty, pienemmän kanssa samat kasvun vaiheet toistuvat. Kuopuksen kanssa näissä on aina lopullisuuden tuntua, koska seuraavaa kertaa ei enää tule.

Tällä kertaa suuri askel minulle oli se, kun kävimme eskarilaisen kanssa koulun terveydenhoitajalla. Eskarilaiset eivät enää käy neuvolassa. Maailmankaikkeudessa tämä on aika pieni rajanylitys, mutta minulle selkeä yhden aikakauden päättyminen. Neuvola on kulkenut arjessamme mukana pitkän ajanjakson. Neuvolakäynnit alkoivat jo kymmenisen vuotta sitten. Neuvolassa kuunneltiin esikoisen ensimmäiset sydänäänet ja seurattiin tyttöjen kasvua. Ennen ensimmäisen vauvan syntymää kävimme neuvolassa saamassa ohjeita vauvanhoitoon, ja synnytykseen valmistautumiseen. Neuvolasta sai myös sen lomakkeen, jonka täyttämällä voi hakea äitiyspakkauksen (nykyään varmaan jo sähköinen). Nyt meidän perhe ei kuitenkaan enää asioi neuvolassa, tämä aika on nyt taakse jäänyttä elämää.

Muistan, että esikoisen kanssa menimme neuvolaan usein vaunuilla, silloin oli vielä energiaa ja aikaa ulkoilla vauvan kanssa. Pienen vauvan kanssa neuvolapäivät olivat juhlapäivän kaltaisia, silloin sai tietoa pienen ihmisen kasvusta ja kehityksestä. Lasten mittoja vertailtiin samanikäisten vauvojen äitien kanssa, yhdessä pohdittiin kasvaako lapsi käyrien mukaisesti ja sopivaan tahtiin. Ihmettelin silloin, miksi vanhemmat ihmiset tuntuivat korostavan sitä, kuinka ainutlaatuista aikaa tuo on. Mutta sitähän se todella oli, silloin en sitä ehtinyt huomioimaan. Nyt näen tulevaisuudessa itseni sellaisena mummona, joka kaupassa jututtaa nuoria äitejä ja kannustaa heitä nauttimaan olostaan. Nuoret äidit pitävät minua vähän rasittavana. Heillä on kiire, koska lapsen arki täytyy rytmittää mahdollisimman pian syntymän jälkeen, jotta kehitys lähtee oikealle polulle ja arki mukautuu mahdollisimman pian uomiinsa.

Kuopuksen kanssa kävimme neuvolassa aika usein, koska hänellä oli vauvana paljon ruoka-aineallergioita ja kasvua seurattiin neuvolassa tarkasti. Samanlaista juhlallisuutta kun esikoisen kanssa ei käynneissä enää ollut. Muistelen, että nuoremman kanssa neuvolakäynnit olivat usein hermoja koettelevia. Joskus kävi niinkin, että pituus ja paino jäivät mittaamatta tutkittavan yhteistyöhaluttomuuden vuoksi. Emmekä todellakaan kulkeneet neuvolaan vaunuilla, jos ei ollut aivan pakko. Silloin oli loistokas suoritus, jos olimme neuvolassa oikeaan aikaan ja mukana olijoilla oli säähän sopivat vaatteet päällä. Neuvolakorttiin on kuitenkin näiden käyntien piinallisuudesta päätynyt vain hienotunteisia viittauksia kuten; (lapsi) osaa ilmaista itseään äänekkäästi, päättäväinen tyttö, määrätietoinen, osaa tarmokkaasti näyttää omaa tahtoa jne.

Tänään kouluterveydenhoitajalle mennessä ei ollut kutenkaan tietoakaan mieltään osoittavasta kiukkupussista. Tyttö suoriutui reippaasti käynnistä, jutteli kivasti ja vastaili kysymyksiin asiallisesti. Rokotusta annettaessa tyttö sentään suostui tulemaan äidin syliin, muuten olin ihan kuskin roolissa.

Terveydenhoitajan luona käynnin jälkeen saatoin tyttären eskariin, vaikka olisi kuulemma osannut itsekin mennä. *snif*