Neuvottelua terroristin kanssa

Ennen lasten syntymää ajattelin, että lapset eivät muuta minua. Mielestäni tiesin, miten lapsia kasvatetaan ja kuvittelin, että aikuiset kasvattavat lapsia. No näinhän se ei kuitenkaan mene. Nyt melkein kymmenen vuoden kokemuksella joudun  nolona naurahtamaan, kun muistelen tuoreen äidin napakoita ja kirkkaita kasvatusaatteita!

Kuopuksen tomeran luonteen vuoksi, joudun myöntämään, että en aina ole niin napakka ja johdonmukainen kuin kymmenen vuotta sitten kuvittelin. Olen joustanut monissa asioissa, jotta arki olisi sujuvampaa. Pikkutyypin päättäväisen ja itsenäisen luonteen paljastuttua, tyttöjen isä totesi osuvasti; ”terroristin kanssa ei neuvotella”. Tätä strategiaa olemme noudattaneet nyt kuusi vuotta ja sen myötä paljon myönnytyksiä on tehty, tai sitten ollaan kiristelty hermoja puolin ja toisin.

Päättäväisen lapsen kasvattajana olen monta kertaa joutunut pyörtämään päätökseni ja periaatteeni. Jos äitiyden alkutaipaleella olin jossain ääripäässä, nyt olen luisunut vähintäänkin keskitielle, joskus vähän sivuunkin. On olemassa perusasioita, joista ei voi tinkiä; vaatteet (sään mukaiset) täytyy pukea, tarjolla olevaa ruokaa syödään, nukkumaan mennään pienille tytöille sovittuna aikana, ketään ei kiusata jne. Mutta joskus aikataulut ja arjen rutiinit pakottavat menemään sieltä missä aita on vähän matalammalla.

Esimerkkinä pienestä arjen myönnytyksestä pikkutyypin hyväksi on se, että hän valikoi itse asunsa. Pidän värikkäistä vaatteista ja haluaisin, että pikkutyttöni pukeutuisi kivoihin värikkäisiin mekkoihin. Jostain syystä lapseni nyt kuitenkin tällä hetkellä haluaa pukeutua harmaisiin vaatteisiin! Tämä on sellainen asia, josta ei kannata neuvotella, jos aikoo ehtiä eskariin aamupalalle. Olen siis jättänyt tämän asian taka-alalle ja tytär pukeutuu pääasiassa harmaaseen.

Tyttöjen isän aikoinaan vitsinä ilmoille heittämä terroristivertaus tuli mieleeni, kun lueskelin kirjoitusta, jossa käsiteltiin terroristeja. Tekstissä todettiin, että terroristeja vastaan ei kannata taistella heidän omia keinojaan käyttäen. Lasten kasvatuksen ja terrorismin torjumisen rinnastaminen on ehkä vähän omituista, mutta huomaan omassa kodissani siinä yhtäläisyyksiä. Perheemme jääräpään toimet ovat johdonmukaisia, kun hän saa itse todeta olleensa oikeassa tai väärässä. Tällä viikolla pääsin todistamaan teorian paikkansapitävyyden. Lapsi oivalsi itse, että sulkakoriste ei sovi talviseen pipovarustukseen.

Luistelupäivä tuo rajoituksia pipon valintaan, pipon tulee olla sellainen, että se mahtuu kypärän alle. Tytär oli aamulla pukenut reippaasti harmaat leggarit ja harmaan perhospaidan ylleen. Tällä kertaa asuun oli päässyt vähän väriäkin, lapsi oli väsännyt päähänsä poninhännän, jonka oli koristanut värikkäällä, suurella punaisella sulalla! Tässä kohtaa olisin halunnut huomauttaa, että sulka ei mahdu kypärän alle, mutta arvelin tämän suistavan aamun aikataulun pois raiteeltaan, päätin siis olla hiljaa.

Matkalla eskariin takapenkki oli hiljainen. Ennen eskarin pihaa tytär totesi ”äiti, kyl mie otan tämän sulan pois, tää taitaa olla nyt vähän liioittelua!”. Jihuu! Pienin askelin kohti yhteistä ymmärrystä!