Omena-tiramisu vei kielen mennessään

Syksy on meillä ruuhkaisaa aikaa synttäreiden vietossa. En ole erityisemmin jauhopeukalo, mutta synttärikakku kuuluu olennaisena osana juhlintaan. Tänä vuonna pelastuin kummitytön äidiltä saamallani omena-tiramisu -reseptillä! Tämä on todella helppo ja niin ihanan suussa sulava <3 Herkullista viikonloppua <3

OMENA-TIRAMISU

4 kananmunaa

2 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

KOSTUTUS

2 dl vahvaa kahvia

2 rkl sokeria

TÄYTE

n. 350g omenasosetta

2 dl vispikermaa

2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

200 g maustamatonta tuorejuustoa

(sitruunamehua ja sokeria, oman maun mukaan...)

KORISTELU

suklaata

VALMISTUS

Vaahdota  kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin. Lisää jauhoseos sihdin läpi muna-sokerivaahtoon. Sekoita taikina kevyesti tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperille uunipannuun. Paista 225 asteisen uunin keskitasolla noin 7 minuuttia. Kumoa kypsä torttulevy sokeroidulle leivinpaperille. Vedä paistopaperi pois. Leikkaa torttulevy kolmeen osaan. Nosta alimmaiseksi tuleva levy suoraan tarjoiluvadille. Sekoita kahvi ja sokeri. Kostuta torttulevyt kahvi-sokeri -seoksella. Vaahdota kerma ja vaniljakastike omissa kulhoissaan. Vatkaa vaniljakastikkeen joukkoon tuorejuusto, (sokeri, sitruunankuori ja -mehu). Sekoita lopuksi joukkoon kermavaahto. Levitä alimmalle torttulevylle omenasose ja juustoseos. Aseta päälle seuraava torttulevy ja täytä se. Levitä myös päällimmäisen kerroksen pinnalle omenasosetta ja juustoseosta. Koristele ja anna tiramisun vetäytyä jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään. Nauti <3