Sellainen olo, kun puun alle jääneellä

Jossain aikaisemmassa blogitekstissä lainasin karjalaista sanontaa; ”ilo pintaa, vaik syvän märkänis”. Tuo sanonta jotenkin ärsyttää ja samalla miellyttää. Positiivista ajattelua ja oman asenteen merkitystä korostetaan nykyään joka paikassa, ihan aiheellisesti. Varmasti ajatusten kulkua voi suunnata, sillä miten asioihin suhtautuu. Sanonnassa minua kuitenkin ärsyttää se, että ohjeen mukaan pitäisi näyttäytyä ulospäin muuna kuin oikeasti on. Pitääkö näyttäytyä iloisena ja onnellisena, vaikka olo olisi kaikkea muuta kuin hyvä. Koen sanonnan sellaisena, että aito tunnetila pitäisi peittää ja pitää kulissit kasassa, vaikka todellisuus olisi jotakin aivan muuta.

Viime viikolla olotilani oli sellainen, kun puun alle jääneellä on. Positiivisuus ja ilo eivät tulleet pintaan, en kyllä hirveästi yrittänytkään. Surkuttelin oloani ja olin suklaata syövä kyynelehtivä uhri sohvan nurkassa.

Omituista tilanteessa oli se, miten oma mieleni suhtautui tapahtuneeseen. Edellisenä päivänä maailma näytti ja tuntui turvalliselta, mahdollisuuksia täynnä olevalta paikalta. Onnettomuuden jälkeen olo oli surkea ja yhtäkkiä olin suunnattoman huolissani kaikesta huolehdin mm. pärjääkö esikoinen koulumatkalla itsekseen, varoittelin lasteni isälle ettei liukastuisi iltalenkillä. Tämän tyyppisiä ajatuksia ei yleensä mielessä ole. Silmiini osui myös paljon uutisia vaarallisista ja uhkaavista asioista. Maailma tuntui muuttuneen vaaralliseksi paikaksi, kivoja ja keveitä asioita ei ollut näköpiirissä. Hämmentävää oli huomata, kuinka oma mieleni ryhtyi suojelemaan minua tapahtuneen vahingon jälkeen. Kotisohva tuntui turvallisimmalta paikalta ja ympäröivä maailma vaaroja täynnä olevalta pelottavalta ja uhkaavalta, jonne ei tehnyt mieli lähteä.

Aikani oloani surkuteltuani, vastaan tuli nolostus. Makaan kotisohvalla ja murehdin oloani. Oikeasti, minulla ei ole mitään hätää. Minulla on paikka, jossa levätä, ympärilläni on ihmisiä jotka pitävät minusta huolta ja pieniä vammojani hoidetaan ammattitaidolla. Hyvinhän asiani todellisuudessa ovat. Maailmassa tapahtuu onnettomuuksia, pahuutta ja julmuutta joita en halua edes ajatella. Nolo minä! Nyt iski syyllisyys ja morkkis omasta käytöksestä ja asenteesta.

Nyt kun olen omalla asenteellani saanut oloni ja mielialani huonoksi, olisi hyvä hetki ottaa käyttöön karjalainen asenne, jihuu ilo pintaan! Oikeasti tällä hetkellä ei yhtään naurata, eikä ilostuta, positiivisuus on perseestä!

Ehkä tällä sanonnalla ei tarkoitetakaan sitä, että aina pitäisi olla kivaa ja iloista. Omassa tilanteessani huomaan, että perusolotilani on huono ja tylsä, mutta voisin yrittää muuttaa oloani mukavammaksi ajattelemalla tilannetta eri tavalla. Jotkut asiat vaan ovat, niitä ei voi muuttaa. Tällaisiin asioihin on turhaa uhrata energiaa ja voimia. Tiedän, että jalkani tervehtymiseen menee aikaa, mutta ajan kulumiseen en voi vaikuttaa. Siihen miten ajan käytän, voin kyllä vaikuttaa. 

Nyt ryhdyn kuuntelemaan syäntäni, enkä anna pelolle ja negatiivisuudelle valtaa, etsin tähän tilanteeseen sopivan ilon pintaan. Jos ryhdyn pelkäämään ja murehtimaan asioita jo ennen kuin ne tapahtuvat, moni asia jää kokematta ja tekemättä. Asioita tapahtuu, tapahtumiin ei lopulta voi vaikuttaa. Omilla teoilla ja valinnoilla on vaikutusta oman tien tasaisuuteen, mutta lopulta odottamattomia ja yllättäviä asioita sattuu ja tapahtuu, niiden täytyy vain antaa tulla. Odottamattomiin tilanteisiin kyllä mukautuu ja omalla suhtautumisella voin vaikuttaa siihen minkälaiseksi oma oloni muotoutuu.

Ehkä tästä puun alle jäämisestäkin lopulta seuraa jotain hyvää… Seuraavat kuusi viikkoa parantelen jalkaani, se ei ollut vielä viime viikolla ajatuksissani, kun mietin mitä teen maaliskuussa. En rakenna iloista kulissia, mutta etsin tilanteeseen sopivan tavan olla ja elää. Kyl tää tästä!