Sosiaalinen lenkkeily osa 1

Marraskuun alussa haastoin itseni sosiaaliseksi lenkkeilijäksi. Viikko vierähti nopeasti, lauantaina oli aika aloittaa haasteen suorittaminen. Insinöörin haaste oli edennyt suunnitelman mukaan, lauantaille oli mitoitettu 14 kilometrin lenkki. Pieneen hullutteluunkin oli kuulemma varaa, lenkin pituutta oli mahdollista lyhentää kahdella kilometrillä.

Kaivelimme kaapeista talvista varustusta ja lähdimme reippailemaan. Taivaalta vihmoi lunta, sää oli muutenkin tavinen ja pimeä. Säätila oli sellainen, että sisäaktiviteetit olisivat ilman sovittua lenkkeilyä olleet erittäin varteenotettava vaihtoehto. Tästä heti yksi plussa sosiaaliselle lenkkeilylle.

Lenkki sujui leppoisasti. Totesimme, että vauhdin säätely on yhteislenkillä haasteellista. Vauhdin sopivaksi sovittaminen on tutun ihmisen kanssa helppoa, mutta vieraamman kaverin kanssa saattaa sisu tuoda verenmaun kurkkuun. Meillä tahti oli leppoisa, tavoitteena oli edetä sellaista vauhtia, että juttelu on mahdollista. Huomio sosiaalisen liikunnan eduksi oli se, että vauhdin säätely sujuu ilman mittareita, koska hengästyessä juttelu ei ole mahdollista.

Suoritimme haasteen ennakkosuunnitelman mukaisesti. Lenkin jälkeen oli mukava olo. Olin tyytyväinen, koska saimme vihdoinkin toteutettua pitkään suunnitteilla olleen yhteislenkin. Haaste jatkuu ainakin marraskuun loppuun, saa nähdä tuleeko tästä tapa.