Toivon tiellä, osa 3

Vuoden 2017 ensimmäisessä blogipostauksessa jatkuvat Toivon tarinat. Tässä lainauksessa nuori Toivo kertoo rippikoulu- ja asevelvollisuus ajoistaan, joista on nyt kulunut noin 90 vuotta. Rippikoulu ja asevelvollisuus ovat edelleen monilla nuorilla tärkeitä merkkipaaluja aikuistumisen polulla, vaikka aika on muuttunut ja koulutusten sisältö vuonna 2017 on varmasti erilainen, kuin viime vuosituhannella, pappani nuoruudessa.

RIPPIKOULU

"Noin kolmen vuoden kuluttua koulun päättymisestä seurasi rippikoulu. Sitä käytiin kaksi viikkoa syksyllä ja kaksi viikkoa keväällä. Alkamisvuoden kylälukusilla kuulusteli pappi miten Katekismus ja Piplia olivat jääneet päähän. Se oli jännä paikka, koska kuulustelu tapahtui kaiken kinkeriväen läsnä ollessa. Yleensä papit olivat ankaria ja määräsivät joskus tulemaan seuraavana vuonna, tai sitten papinkansliaan ehtoja suorittamaan ennen rippikoulun alkua. Hyvinhän me naapurin Matin kanssa tämä kuulustelu läpäistiin. Rippikoulu pidettiin kirkolla ja meitä oli vain 64 poikaa, koska opettajana ollut pastori tunnettiin ankarana ja kovaa kuria pitävänä pappina. Seuraavana vuonna oli poikia kaksinkertainen määrä, kun vanha rovasti oli taas pitovuorossa.

ASEVELVOLLISUUS

Asevelvollisuutta menin suorittamaan 7.12.1927 Savon Prikaatiin Viipuriin. Kuuluin Jääkäripatterin konekiväärikomppaniaan. Muu joukko oli majoitettu Sorvaliin, mutta konekiväärikomppania oli tilan puutteen vuoksi majoitettu kaupungin toiselle laidalle. Pääsin sotaväessä aika helpolla. Minun ei tarvinnut käydä talvi- eikä kesäleireilläkään. Alussa meillä oli leirejä melkein joka lauantai ja poikia tuntui harmittaneen kun minun ei tarvinnut olla mukana. Heitä kun oli siellä kovasti ’höykytetty’. Suurin osa komppaniasta joutui osallistumaan näihin leireihin, mutta minä jotenkin vältyin niistä jokaisesta. Kesäaikana jouduin hevosmieheksi. Tehtäväni oli hakea päivittäin muonat Sorvalista, jonne oli matkaa 6-7 kilometriä. Menihän siinä oma aikansa hevosella körötellessä. Tehtäväni oli tietysti myös huolehtia hevosesta, sen syöttämisestä ja juottamisesta. Komppaniamme sijoitus Aninan kaupunginosaan aiheutti tällaisen lisäpuuhan, joka tuli minun osakseni. Muistan vielä joulukronikastakin, jossa mainitaan tämä sama asia:

Mikä Savon Prikaatissa hätä lienee ollut, kun ei KK-komppanialla tilaa enää Sorvalissa ollut, vaan Aninahan täytyi tulla. Nyt on taasen komppaniassa täysin uusi tahti, kun tuvat lyötiin täyteen alokkaita. Siviilit käy kysymässä, kuka kysyy Rossia, kuka kysyy Jerkkua. . . ”

Armeijasta ei siihen aikaan paljon lomia myönnetty. Minäkin olin lomalla vain yhden kerran. Toukokuun alkupäivinä oli Martti veljeni lähettänyt papintodistuksen, että hänet vihitään Alinansa kanssa. Esitin tämän todistuksen loma-anomukseni kanssa ja niin sain lomaa. Häät jäivät kuitenkin sillä erää pitämättä, koska morsian oli sairastunut. Sotaväestä ei siihen aikaan päässyt lomalle, jollei ollut jotain erityistä syytä. Aika kului nopeasti, ja pian oltiin marraskuun viimeisessä päivässä, jolloin pääsin siviiliin. Maa ei ollut vielä jäässä eikä lunta ollut satanut."

Seuraava lainaus kertoo Toivon uravalinnasta, hän ryhtyy sotaväen jälkeen kotitalon isännäksi. Tilan isännyys toi mukanaan vastuuta. Vaikka aika tuolloin oli epävarmaa, tulevaisuudenusko ja tekemisen into näkyivät uuden isännän toimissa monella tapaa, navettaa ryhdyttiin laajentamaan ja uusia tehokkaita viljelytapoja käyttämällä tilan tuotto parani.

<3 Toiveikasta alkanutta vuotta 2017 <3