Toivon tiellä, osa 4.

Neljännessä lainauksessa pappani Toivo päättää ryhtyä jatkamaan kotitilaa ja aloittaa maanviljelijän ammatin. Onnistunut sato toi leivän pöytään, epäonnistunut tiesi tiukkaa ja kylmää talvea. Toivo teki itsenäisiä ja rohkeitakin päätöksiä, joiden myötä tilan tuotto parani ja monipuolistui.   

MAANVILJELYKSEN TEHOSTUMINEN

"Meillä oli miehinen talo aina vuoden 1928 kevääseen asti, koska talossa oli isä ja 4 poikaa. Keväällä 1928 veljeni Martti, joka oli silloin 25-vuotias, lähti kotoa Viipuriin etsimään työpaikkaa. Mitä myöhemmin olen kuullut, olisi hän vaatinut vanhemmiltani talon isännyyttä kun olin sotaväessä. Isä ja äiti olivat kysyneet neuvoa eräältä luotetulta naapuriltakin, joka oli kehottanut vanhempia olemaan tekemättä mitään ratkaisevia päätöksiä Toivon tietämättä. Martti ei saanut silloin isännyyttä, ja lähtikin etsimään työtä muualta. Ensin hän työskenteli erilaisissa tehtävissä mm. kaljakuskina, mutta pääsi sitten poliisikouluun ja valmistui poliisiksi. Hyvin Martti Viipurissa pärjäsi, ja pian hän hankki sieltä omakotitalon. Syksyllä 1928 hänet vihittiin Alinansa kanssa.

Sotaväestä palattuani meitä oli kuitenkin vielä 3 poikaa kotona. Tommi oli tällöin ollut jo vuoden aviossa Ilmattaren kanssa, ja esikoispoika Esko oli syntynyt elokuun lopulla. Ilmatar oli maalaistalon tyttö Lappeen kylästä. Tästä Ilmattaren lapsuudenkodista tuli sotien jälkeen heidän kotinsa osittain perintönä ja osittain ostamalla. Vaikka Tommin perhe asuikin muutamia vuosia kodissamme Vehkapäässä, siirtyivät he omiin ruokiin parin kuukauden kuluttua sotaväestä palattuani. Tommi oli monena vuotena kesäkiireiden mentyä kulkenut kylillä kauppamatkoilla hyvinkin laa-joilla alueilla. Matkoilla hän myi verkkoja ja maatalouskoneita sekä otti vastaan lehtitilauksia ja valokuvasuurennoksia. Kesän ajat hän oli mukana talon töissä ja kalasteli. Luopuessaan kokonaan tilan töistä vuonna 1929, oli hänellä paremmin aikaa keskittyä kauppa-asioihinsa ja kalastukseen. Kalaa meni kirkonkylässä kaupaksi minkä vain jaksoi pyytää. Reilut 3 vuotta säästettyään hän oli saanut niin paljon rahaa kokoon, että pystyi ostamaan pienen tilan Tietävälän kylästä.

Kun Tommi tammikuussa 1929 sanoi lopettavansa tilan työt, tuntui tilanpito työntekijöiden kannalta epävarmalta. Minun yleiskuntoni oli sotaväessä laskenut siinä määrin, että hikosin pienimmissäkin töissä kovasti, ja koko työnteko tuntui kovin rasittavalta. Tenho ei paljoakaan välittänyt tilan töistä vaan oli pääasiassa paimenpoikana, sekä kalasteli ja kävi metsällä. Sama jatkui Tenhon kohdalla aikuiseksi asti. Kevääseen mennessä voimistuin kuitenkin siinä määrin, että pystyimme isän kanssa tekemään toukotyöt. Isä oli silloin 66-vuotias ja äiti 59-vuotias.

Niin siinä sitten kävi, että minä voimistuin sekä innostuin kotitöihin ja kotimme maanviljelys rupesi parantumaan entisestään. Isä hyväksyi minun viljelysuunnitelmani vaikkakin välistä vähän epäillen. Viljelysmaiden tuotosten parantuminen alkoi siitä kun kylvin kotipellot 3 ha heinälle. En muista niiden koskaan ennen olleen heinällä. Niitä oli pidetty aina vuoroviljelyksessä: 1 ha kesantona, 1 ha rukiilla ja 1 ha toukoviljalla. Kesannolle pantiin aina kova karjalanta ja kylvettiin sitten rukiille. Rukiin jälkeen alue oli sitten perunalla ja sen jälkeen kylvettiin toukovilja. Muistan kuinka vanhempani epäilivät ja olivat huolissaan, että mistä leipä saadaan, kun suunnittelin näiden kotipeltojen heinälle kylvöä. Mutta niin vain kävi, että kun etäämpänä olleet pellot rupesivat myös saamaan karjalantaa, niin ne antoivat entistä paremmin viljaa sekä leiväksi että rehuksi. Kotipellosta saatiin taas niin kovat heinäsadot, että heinäpula loppui. Muistan lapsuuus- ja nuoruusvuosiltani kuinka isä ja muutamat naapurit kävivät heinän ostossa naapuripitäjissä Räisälässä ja Antreassa asti, jonne oli matkaa 20-30 kilometriä.

Viljelyn tehostuminen ja tuoton paraneminen johtivat siihen, että navettaa piti laajentaa. Hirsinavetan laajentaminen kävi hyvin päinsä, kun otettiin pääty pois ja jatkettiin hirsiä. Näin saatiin lisätilaa neljälle lehmälle. Lypsylehmiä ei tosin niin montaa lisätty, mutta aina meillä kasvatettiin nuoria lehmiä, joten useana vuonna meillä oli lehmä myytävänä ja parhaimpina vuosina kaksikin.

Meillä oli siihen aikaan tapana käydä torilla tuotteita myymässä. Pääasiassa käytiin Enson torilla, mutta joskus käytiin Viipurissa asti. Enson torille oli matkaa 25 kilometriä, ja sinne lähdettiin edellisenä iltana. Meillä oli vakituinen kortteeripaikka eräässä talossa. Torilla käytiin 2-3 viikon välein. Kesävoit oli tapana myydä torilla. Lisäksi myytiin ryynejä, herneitä, papuja, saunavastoja sekä myös lampaanlihaa. Lihaa myytäessä piti olla valkoinen takki päällä, ja ennen torille menoa oli liha tarkistettava. Lisäksi äitini oli kova touhuamaan villojen kanssa; milloin sain myytäväksi sukkia, milloin villapaitoja, villalankaa tai villaa sellaisenaan. Isä sanoikin joskus minulle, että ehditkö edes kaikkia tuotteita näyttämäänkään. Suurimman osan tuotteista sain aina myytyä, ja kyllähän torilta saatiinkin raha moneen tarpeeseen."

Toivo uskalsi ottaa riskin, vaikka varmuutta tulevasta ei ollutkaan. Jos hän olisi tiennyt, mitä on tulossa päätös olisi varmasi ollut vieläkin haasteellisempi. Lähes sadan vuoden jälkeen voin kuitenkin vain kiittää pappaani rohkeudesta ja ennakkoluulottomuudesta.

Toiveikasta viikonloppua <3