Valokuvailmeen häätöä selfietikulla

En ole selfiesukupolvea. Minun lapsuudessani ja nuoruudessani valokuvia otettiin kameralla, jossa oli filmi. Filmille mahtui yleensä 24 tai 36 valokuvaa. Valokuvat vietiin kehitettäväksi, sitten kun filmi täyttyi. Kuvia otettiin synttäreillä ja lomamatkoilla, jos muistettiin. Kuvaaminen ei ollut arkipäivää, siihen liittyi aina vaivaannuttavaa järjestelyä. Lähipiirissäni on edelleen käytössä termi valokuvailme. Valokuvailme on ilme, joka tulee kasvoilleni sillä hetkellä, kun kameran suljin räpsähtää. Valokuvailmeessä näkyy vaivaantuneusuus, ahdistus ja epämukvauus. Valokuvattavana olen ehdottomasti poissa omalta mukavuusalueeltani.

Aito valokuvailme! Ahdistusta, vaivaantuneisuutta ja epämukavuutta...

Pidän kuitenkin kovasti visuaalisesti kauniista asioista ja kuvallinen ilmaisu tuntuu kiehtovalta ja omalta alueelta. Kamerakännyköiden myötä olen innostunut pitämään kuvapäiväkirjaa Instagramissa. Olen myös ryhtynyt ottamaan kuvia ihan oikeallakin kameralla. Joskus kiusaan itseäni ja treenaan valokuvailmettäni selfieillä.

Tyttäreni katseli, kun arkistoin kuvia ja totesi ”äiti sie oot kyllä kehittynyt tuossa selfien otossa”. (Lapsenikin tuntevat valokuvailmeen...). On hauskaa seurata miten eri tavalla nykyajan lapset ja nuoret suhtautuvat kuviin ja kuvaamiseen. Lapsista on helppo ottaa vapautuneita ja kivoja kuvia, heidän kuvissaan valokuvailmettä ei näy. Esikoinen lupasi opettaa minulle omien sanojensa mukaan nykyajan tekniikkaa. Päätimme yhdessä ryhtyä talkoisiin äidin ja kameran välisen suhteen lähentämiseen.

Selfietikun testailua Toukokuun kauneutta <3 Kiviä pellolta Kerrankin näkyvää tulosta työstä!

Muutama vuosi sitten markkinoille tulivat selfietikut. Ihmettelin mihin ihmeeseen sellaista tarvitaan. Vielä enemmän ihmettelin miksi joku sellaisen hankkii! Esikoisen nykyaikaan perehdytyksessä selfietikku oli aivan ehdoton hankinta. Tikku on kooltaan näppärä, se mahtuu käsilaukkuun tai taskuun. Varressa on nappi, jolla kuvan saa napsaistua, kätevää! Tikun varsi antaa uutta avaruutta kuvakulmaan. Aioin käyttää tätä varmasti maisemien kuvailussa ja ehkä treenaan myös valokuvailmettäni selfieiden muodossa.