Budapest day four 4/4

Kaupunkiloman viimeinen aamu alkoi yllättävällä herätyksellä. Herättiin miehen kanssa molemmat klo 06:09 kamalan kovaan paukuttamiseen. Ensin luultiin, että joku on jäänyt oven taakse eikä pääse sisään. Pauke vaan jatkui välillä kiivaammin ja välillä hitaampaa tahtia, tätä jatkui jonkun aikaa. Sitten alkoi omatkin kellot soimaan... Ei helvata, seinän takaahan se kuuluu ja taitaa olla sängynpääty joka se siellä seinään jyskyttää. No hetken kuluttua ei ollut enää epäselvää mistä toiminnasta pauke sai alkunsa sillä lopetus kuului hyvin selkeästi seinän läpi. Eipä minua enää sen jälkeen nukuttanut kun olin jo niin hereillä. Onneksi tyttökin alkoi pikku hiljaa heräilemään omasta huoneestaan ja päästiin aamupalalle. 

Siivoiltiin kämppää luovutuskuntoon ja pakkasimme laukut. Veimme laukut odottamaan kotiin lähtöä respan laukkuhuoneeseen. Varasimme taas hotellin kautta lentokenttäkuljetuksen, sillä totesimme sen olevan turvallisin ja helpoin lapsen kannalta. Yksi kuljetus kuului hintaan ja kentälle menosta maksoimme 36€. Voin suositella 7 season apartmenttia, toimii varmasti kaikille ja varsinkin lapsiperheille. Myös aamiaisen voi syödä hotellin omassa ravintolassa jos haluaa, se aukesi kaksi päivää sitten ja on kuulemma hyvä (ainakin työntekijöiden mielestä). 

Tänään oli tarkotus käydä siellä Premium Outletissa joten suuntasimme metrolle. Metrolla pääsi yhden vaihdon jälkeen suoraan bussiasemalle josta hyppäsimme bussiin joka vei meidät vajaassa puolessa tunnissa suoraan outletin pihalle. Hyvin vaivatonta ja helppoa. 

Outlet oli aivan samanlainen kuin Prahassa. Ihan samaan tapaan rakennettu. Tämä oli ehkä hiukan isompi. Emme löytäneet oikein muuta ostettavaa kuin lapsille joululahjoja ja ison matkalaukun joka on ollut ostoslistalla jo vuosia. Nyt se on vihdoin hommattu ja ihan hyvään hintaan. Kuvia ei tullut otettua paikasta kun tuntui olevan niin kiire koko ajan. Takaisin hotellilla piti olla viimeistään klo 16 kun lentokenttäkuljetus lähtee. Aikaa outletteihin kannattaa varata reilusti jos tykkää liikkeissä koluta. Hinnat siellä oli edullisemmat kuin muualla ja joissain liikkeissä sai hyvätkin alennukset merkkivaatteista, jopa -70℅. Itse en mitään tarvinnut, joten en jaksanut edes vaivautua liikkeisiin sisään. Kävimme miehelle katselemassa mm. Gantin vaatteita, mutta alennukset eivät siellä iskeneet. Miesten kaulahuivi jäi kuitenkin maksamaan 50€. 

Kävimme syömässä ja suuntasimme takaisin bussille ja siitä metrolla keskustaan. Keskustassa söimme vielä päivällisen ja sitten olikin jo aika lähteä kentälle. Kyyti oli taas miellyttävä ja kuski hyvän englannintaidon omaava mies. Lento lähti myöhässä ja Finnairin lentokin oli vaihdettu Tanskalaisyhtiön koneeseen. Suomessa olimme vasta puolenyön aikaan. Tyttö ei nukkunut yhtään ja riehui koko matkan, rintarepun kantaminen matkoilla mukana taitaa olla nykyisin jo ihan turhaa. Uni tuli sitten heti rattaisiin päästyä ja sain siirrettyä nukkuvan lapsen autonturvaistuimeen. Kotiin sai ajella rauhassa liikenteeltä ja matka sujuikin nopeasti. Nukkumassa oltiin klo 02. 

Kokemuksena Budapest oli miellyttävä. Ihmiset ovat ystävällisiä ja englanninkielellä pärjäsi hyvin. Ainakin keskustassa suurinosa puhuu hyvää selkeätä englantia ja jos joku ei puhunut niin viereinen tyyppi aina tuli apuun tulkkaamaan. Vaunujen kanssa autettiin ja siellä on lapsiystävällistä väkeä. Nähtävää on niin paljon, ettei tuossa ajassa saa kuin pintaraapaisun. Luulen, että kesällä paikasta saa enemmän irti, niinkuin yleensä mistä vain. Paikalliset suosittelivat maaseutua ja ensikerralla jos Unkariin tultaisiin niin suuntaisimme varmasti pois kaupungista maisemien ja rauhan perään. Välillä pakokaasut ahdistivat, säätkin varmasti vaikuttivat, että ne jäi oikein vellomaan ilmaan. Takaisin voisin kuitenkin mennä koska vaan, loma on aina loma 😊