Budapest day three 3/4

Kaikki ei aina mene ihan suunnitelmien mukaan. Lähdettiin hyvissä ajoin ulos odottelemaan bussia jolla päästäisiin eläintarhalle. Sitä ei vaan kuulunut, monta bussia meni ja niillä oli väärät reitit. Kun vihdoin oikea bussi osui paikalle, hypättiin kyytiin. Sattui vaan niin somasti, että juuri se bussi aloittikin reitin alusta ja seisoi vielä pysäkillä sen 15 min, lisäksi tilalle tilattiin uusi bussi sillä se jossa istuttiin jo se vartti odottelemassa oli niin kylmä, että asiakkaat me mukaan luettuna hytisimme. Kaikenlaisten kommervenkkeleiden jälkeen pääsimme vihdoin lämpimään bussiin joka vei meidät perille, aikaa se vaan otti reilun puolentoistatunnin verran. Tämän ajan tyttö käytti onneksi hyödyksi ja veteli hirssiä, sattui oikeastaa sitten ihan hyvin, sillä tyttö jaksoi olla koko eläintarha reissun hereillä vaikka se osui "viralliseen" päiväuni aikaan.  

Päivä oli tänään huomattavasti eilistä kylmempi ja hiukan lunta satelikin silloin tällöin. Kävelimme pysäkiltä loppumatkan eläintarhalle, jotta hiukan lämpenisimme. Matkan varrelta sattui löytymään luistelukenttä joka veti hyvin ihmisiä puoleensa.

Saavuttiin eläintarhan portille jossa tyttö heräsi juuri sopivasti. Eläintarhaan pääsi alta 2-vuotiaat ilmaiseksi ja aikuiselta hinta oli 7,5€ . 

Tarhassa on hyvin laaja valikoima eläimiä ja kiersimme koko puiston aloittaen pääsisäänkäynnistä vasemmalla olevasta Americana tropicana talosta, että saimme itsemme lämpöisiksi. Sieltä löytyi mm. Krokotiili, laiskiaisia ja muita apinoita.

Alakerrasta löytyi kaloja ja niistä isoimmat saivat tietysti eniten ihastelua. Kissakalat olivat tyttäremme kokoisia hurjia lötköjä. Pieniksi eivät olleet jääneet anakondatkaan, tosin niiden aitaus oli.

Jatkoimme matkaa ulos ja seuraavana olivatkin linnut. Niistä isoimmat saivat taas tytön huomion. 

Jonkun matkan päästä löytyi aitauksesta ruskeakarhu, mutta se näytti niin ankealta, että en edes kuvaa tohtinut siitä ottaa. Se nojaili aitauksessaan tekokiviseinään ja katseli meitä niin surullisen näköisenä. Alkoi hiukan kaduttaa, että tultiin. Äkkiä siis eteenpäin "iloisempia" eläimiä katsomaan. Niitähän löytyikin heti seuraavan kulman takaa. 

Nämä kissat ja hyeena ainakin vaikuttivat nauttivan päiväunistaan sisällä lämpimässä. Urosleijona hieman kurkkasi kun tulimme sisään, mutta painoi pään takaisin melko heti. Tytön mielestä nämä kaikki olivat hauvoja :)

Savanna housesta löytyi kirahvit, virtahevot, valtavan kokoiset sarvikuonot, norsut ja muita pienempiä "antilooppeja". En ole aiemmin nähnyt sarvikuonoa ja sen koko kyllä yllätti. Kuviin se ei välity, mutta ihan julmetun kokoinen otus se on, mun autokin jää kakkoseksi.

Great ape housessa asusteli gorilla ja orankeja. Orangeista ei tullut nähtävästi yhtään kuvaa, otin vain videota niiden leikeistä kun ne tulivat ihan lasin viereen pukemaan paitaa ylleen ja roikkumaan keinuissa. Kylläpä ne vaikuttivatkin fiksuilta ja niin ihmisten kaltaisilta. Poikasten touhuja olisi jaksanut katsella vaikka kuinka kauan. Gorilla oli naaras, mutta jostain syystä ihan yksin isossa aitauksessaan. Kerran se tuli syöksyen löymään nyrkeillä lasia tyttömme kohdalla, katsoimme parhaaksi antaa sen olla rauhassa. Taisi olla huono päivä kun veteli omaa ripuliakin naamariin mennen tullen. Sitä se tekee kuvissakin, voi rouva rukkaa.

Kävimme vielä magic mountainissa sisällä jonne oli kerätty kaikenlaisia näyttelyitä, oli mm. Eläinten jättiläisistä näyttely jossa pystyi mm. kuuntelemaan sinivalaiden hienoa ääntelyä. Ylimmässä kerroksessa oli kaikenlaisia ällöjä öttiäisiä kuten torakoita. Löytyi sieltä myös tipuja jotka olivat tytön mielestä niin hauskoja kun niihin pääsi melkein koskemaan. 

Olihan se ihan näkemisen arvoinen paikka ja parastahan koko reissussa oli tytön reaktiot, tosin yhtä suuret innostuksen huudot saa hauvat aikaan kadulla. Kivoja muistoja ja videoita kuitenkin saatiin. Kävelimme takaisin kaupunkiin ja kiiruhdimme syömään. Perillä keskustassa olimme huomattavasti nopeammin kuin aamulla bussilla, eihän sinne eläintarhalle ollut kuin reilu 3km matka meidän huoneistosta. 

Tarkoitus oli vielä tänään ehtiä outlet alueelle, mutta kiertelimme niin huolella eläintarhan, että tunnit loppuivat päivästä kesken. Se jää sitten huomiselle. Jokiristeily jätetään sään takia välistä, liian kylmä ja liian sumuista. Kesällä varmasti mukavampi kokemus. 

Illan kiertelimme taas joulumarkkinoilla ja nyt taitaa olla joka katu ja koju koluttu, ehkä. Kuumaa viiniä taas naamariin, että jaksoi kiertää ja siitä kylvyn kautta nukkumaan. Huomiseen! :)