Takapihan elämää

Kaislikossa suhisee ja meidän takapihalla on täysi tohina päällä. Se, että onko se nyt niin toivottua niin ei. Sinnikkyyden puutteesta ei voi ainakaan harakkaa haukkua. Tämä on nyt kolmas kesä putkeen kun mitä todennäköisemmin sama harakka pariskunta yrittää tehdä pesää meidän ja naapurin väliseen pensasaitaan. Hurja päähän pinttymä niillä. Nyt ne ovat jo päässeet melko pitkälle. Mulla ei ole sydäntä mennä pesää hajottamaan, sen saa tehdä naapurin mies. Parhaani mukaan yritän niitä häätää huitomalla käsiä sisällä. Onneksi ne lentävätkin jo yhden huitaisun jälkeen, joten pääsen helpolla. Toisaalta olisi tosi kiva seurailla niiden pesäpuuhia, mutta sitten ei olisi varmasti koko kesänä takapihalle mitään asiaa. :D 

Aikamoisia insinöörejä harakat kyllä ovat. Toinen menee pesän sisään ja toinen pujottelee oksia sinne joita sitten asetellaan ja mallaillaan ihan huolella. Kun oksa on löytänyt hyvän paikan niin sitä vielä nokalla kunnolla ravistellaan, että se siinä sitten varmasti kunnolla myös pysyy. Jostain ne oli jo koirankarvojakin tuonne löytäneet. Hyvää ajan vietettähän se olisi seurailla niiden touhuja, mutta ehkä tuolla metsän puolella mieluummin. 

 

 

Toisetkin asukkaat ovat löytäneet pihamme. Hiiripariskunta on ottanut pihalaatikkomme asunnokseen. Vielä siellä ei poikasia olisi joten taidan seuraavana aurinko päivänä mennä sen tyhjentämään ja siivoamaan papanoista ja tuhansista jyvistä joita oli joka crocsi täynnä, yök. Mikäli sieltä kuitenkin jonkinlainen upea asumus löytyy niin en mä kai sitä sitten raaski hajottaa, joutuisivat raukat taas aloittamaan alusta. Ensi talvena en sitten taida ruokkia lintuja niin innokkaasti kun tuntuu houkuttelevan kaikki metsän asukkaat meille asumaan, hyvä minä! :D

 

Hiirulainen ruoan haussa video löytyy linkin alta. Oishan tommonen aika söpö lemmikki. Jos vaan alanki hiirikasvattajaksi. Kesän korvilla niitä tuolla varmaan kymmenkunta jo olisikin :) 

Kesäisin meidän pation alla asustaa myös siili, siitä ei ole minkäänlaista haittaa ollut, joten siellä on saanut olla. Harvoin sitä näkeekään, kuuluu vaan kömpimisen ääniä ja lehtien kahinaa, välillä se pilkistää tai kiirehtii pihan poikki ruuan hakuun. 

Tällaista meillä, onhan se hauskaa kun luonto on lähellä!

Ensi kuussa saankin ihan oman elävän kanan, siitä lisää kun jyvänassu saapuu kotiin. :)