Tästä se lähtee!!

Vauva arki!
Se on sitä mistä ne viisaammat väittää ettei vanhemmat muista enää vuosien päästä mitään, ei yövalvomisia, eikä liioin miten ihanaa oli kun vauva oppi uusia pieniä asioita. En halua, että nämä asiat pääsevät unohtumaan, joten nyt on korkea aika alkaa näpyttelemään. En ole vuosikausiin kirjoittanut blogia. Silloin joskus nuorempana kun sellaista kirjoittelin, kertoi se kahdesta mäyräkoirastani ja meidän touhuista. Nyt kuitenkin elämässäni tapahtuu niin paljon eri asioita ja tuntuu, että haluan niitä purkaa sanoiksi "paperille".

En kyllä olisi silti koskaan uskonut, että kun uudelleen blogimaailmaan astun kertoisin julkisesti tällaisista asioista.
Olen 4kk sitten synnyttänyt ihanan pienen tytön, joka on ilahduttanut ja tuonut elämälleni uuden merkityksen. En enää elä vain itseäni varten vaan kaikilla tekemisilläni on seurauksia myös hänen elämässään. Sen koitankin muistaa joka päivä ja varsinkin kirjoittaessani jotain tämän tapaista, julkista tekstiä.

Jos palaan siihen miksi nyt sitten oikeastaan koin tarvetta juuri tänään alkaa kirjoittamaan blogia enkä jo vaikka raskausaikana on oikeastaan eilisen päivän tapahtumat. Kaksi kuukautta sitten löysin rinnastani patin. Imetän lastani ja oletin sen olevan jonkinlainen maitorauhanen tai muunlainen rasvapatti. Seurailin tilannetta miltein kuukauden ja hakeuduin sitten lääkäriin kun tilanne ei mihinkään suuntaan muuttunut. Eilen kävin sitten keskussairaalassa ultrassa lääkäriltä saamallani lähetteellä. Patti rinnassani oli kuulemma "epämääräisen" näköinen ja lääkäri halusi ottaa siitä kaksi paksuneulanäytettä patologin tutkittavaksi. Saan tulokset patistani 5-10 päivän sisään.

Eilinen meni huonoissa fiiliksissä ja välillä purskahtelin itkuun kun mietin pientä tyttöäni. Omalla äidilläni on ollut rintasyöpä kahdesti ja kainalon imusolmukkeissa kerran, Tiedän miten kamala asia se on lapselle käydä läpi. Onneksi pienokaiseni on vasta niin pieni, että hän ei ymmärrä eikä osaa pelätä puolestani. Tätä hänen pienuuttaan kun alan miettimään niin miten kamalaa se olisikaan jos nyt olisikin vuoroni lähteä. Hän ei muistaisi minua lainkaan!

En halua kuitenkaan olla sellainen ihminen joka rypee itsesäälissä ja hautoo asioita, mutta kuitenkin haluan säilyttää nämä tämän hetkiset tunteeni ja ajatukseni tulevaisuuteen minulle itselleni ja tyttärelleni luettavaksi. Koen, että on parempi tuoda tämäkin asia julki kuin jauhaa sitä oman pään sisällä. En myöskään koe reiluksi rasittaa tällä asialla ystäviäni tai sukuani, joten tämä toimii hyvänä pään tyhjentämispaikkana ja terapiana siinäkin mielessä. Lähinnä kirjoitan tätä itselleni, mutta jos joku on samassa tilanteessa tai saa tästä jotain itselleen niin hyvä niin.