Tie sydämeen käy vatsan kautta!

Mulla ei ole missään vaiheessa ollu aikomusta kirjotella blogiini ruokaohjeita, mutta tulipa tehtyä niin hyvää ruokaa, että ois vääryys jättää se jakamatta eteenpäin. Mun on pitäny monta kertaa tehdä sitä avokadopastaa mistä muutama vuosi sitten kohuttiin, mut enpä ole vaan saanut aiemmin aikaiseksi. Nyt oli kaksi kypsää avokadoa odottamassa syötäväksi pääsyä. Ajattelin kuitenki hiukan tai hiukan enemmänkin tuunata sitä netistä löytyvää perusohjetta. Meillä ruokaa tehdään muutenkin sillä mentaliteetilla, että mitään ei mittailla ja pannuun tai pataan vaan kokeillaan erimakuja ja raaka-aine yhdistelmiä. Joku käry kuitenkin löytyy, että mitkä maut yhteen sopii. Tähän annokseen tulee kanaa, pekonia, sipulia, valkosipulia, avokadoa, ruokakermaa, tuoretta oreganoa ja basilikaa, chiliä ja mustapippuria. Suolaa en laittanut, koska pekonista tuli tarpeeksi. Tarjosin ruispastan kanssa.

Tarvitset:


400g kanaa (itse käytin hunajamarinoituja rintafileitä, pirkka)
1 pkt  Amerikanpekonisuikaleita
1 iso  keltasipuli
1  yksikyntinen valkosipuli
2  avokadoa
2  prk ruokakermaa
2  chiliä tai chilitahnaa/jauhetta
1 1/2  rkl Maizena suurustetta
Mustapippurirouhetta
Reilu nippu basilikaa ja oreganoa oman maun mukaan.
Ruispastaa

Valmistusohje:

1. Paista neljä pekonin palaa kuumalla pannulla rapeiksi, siirrä talouspaperin päälle imemään ylimääräiset rasvat ja jäähtymään.

2. Lisää pannulle öljyä ja kuullota sipuli ja valkosipuli, siirrä lautaselle odottamaan.

3. Paista loput kuutioidut pekonit, kun ne  ovat saaneet kauniin värin, lisää joukkoon paloitellut kananpalat ja kuullotettu sipuli/valkosipuli.

4. Paista kanalle kaunis väri pintaan, sen ei tarvitse kypsyä täysin sillä kypsyy vielä haudutusvaiheessa. Pidä pannu kuitenkin koko ajan riittävän kuumana, ettei kana ala keittymään nesteen irrotessa.

5. Lisää kaksi purkkia ruokakermaa

6. Saosta 1 1/2 ruokalusikallisella Maizenajauhoja

7. Laita tässä välissä pasta kiehumaan.

8. Mausta kastike chilillä ja mustapippurirouheella. Itse käytin omakasvattamia pieniä vahvoja chilejä. Tykkäämme tosi tulisesta ruuasta. Halutessasi lisää suolaa.

9. Anna hautua  n. 5-7 min.

10. Lisäsin ihan lopuksi peukalonpään kokoiseksi pilkotut avokadot sekä yrtit kastikkeen pinnalle. Lisäksi vielä ne neljä rapeaksi paistettua pekonipalaa sormin murennettuna antamaan rapeutta ruokaan.

Vinkki: 

Keitä pastavesi, lisää kiehuvaan veteen hieman oliiviöljyä tai mitä öljyä nyt käytät, mausta vesi mielesi mukaan ja lisää pasta. Sammuta levy, laita kattilalle kansi. Pasta kypsyy omineen eikä varmasti tule yli. Samalla lailla onnistuu riisin keitto runsaaseen veteen. 

Olen ammatiltani myös laivakokki ja tuolla tavalla keitimme eräässä ravintolassa aina pastat ja riisit. Jäi aikaa muuhun kun ei tarvinnut niitä vahdata. Toimii!