Tuplamutsi ❤

Nyt se on takanapäin, synnytys! Siitä selvittiin sitten loppupeleissä tai ainakin näin jälkikäteen ajateltuna ihan kunnialla ja suht hyvän ajan sisällä. 

Maanantain ja tiistain välisenä yönä ei meidän torpassa juurikaan nukuttu. Esikoinenkin heräsi huoneestaan ja alkoi itkemään, mies aikansa häntä sinnikkäästi yritti saada jatkamaan unia omassa sängyssään. Hetken jo näytti, että tuli väsytysvoitto, mutta sieltä se juoksi tyynyn ja unipupun kanssa meidän väliin. Siinä hän sitten pyöri ja hyöri aikansa ennen kuin uni tuli jälleen. Itse torkahtelin välillä muutamiksi minuuteiksi supisteluiden välissä. Supisteluthan jatkuivat mulla samanlaisina siitä kun ne maanantai aamuna alkoivat, kunnes eilen tiistai iltana n. klo 19 ne muuttuivat oikeasti kivuliaksi ja kestoltaan lähenteli 2 minuuttia. Sanoin miehelleni, että nyt en enää jaksa, ei enää seuraavaa yötä näissä kivuissa. Päätin lähteä sairaalalle katsomaan missä mennään. Soitin mummin viemään minua sairaalaan kun totesin, etten itse ole enää ajokykyinen. Kello läheni jo ilta kahdeksaa ja supistukset tiuheni 5 minuuttisiksi ja hyvin kivuliaiksi. Sitten uusi soitto mummille, että ehkä onkin fiksumpaa jos mies lähteekin jo mukaan ja mummi jää meille esikoisen kanssa nukkumaan. Näin toimittiin ja matka meiltä sairaalalle meni onneksi hyvin nopeasti n. 5 min. 

Pääsin heti käyrille ja supistelut jatkuivat 5 minuutin välein. Sisätutkimuksessa olin auki 3-4 senttiä, mikä oli helpottavaa kuulla. Edistystä oli tapahtunut. Vaihdoin sairaalavaatteet ja pääsin synnytyssaliin antibioottitippaan sillä streptokki näytteeni oli ollut 2 viikkoa sitten positiivinen. Sain lisäksi ilokaasun sillä sen kanssa pärjäsin mielestäni pitkälle viime kerralla. Sitten taas odoteltiin. Ukko rukkani alkoi olla ihan poikki ja hän löysi huilipaikan keinutuolista. Yritin mahdollisimman paljon pysyä liikkeessä ja pystyssä, että synnytys edistyisi rivakasti. Viime kerralla kun olin niin raato väsymyksestä, että en jaksanut enää muuta kuin maata epiduraalin saatua. Nyt olin päättänyt toimia toisin. Ilokaasulla pärjäsin 7 cm asti ja sitten pyysin epiduraalin. Jonkin aikaa jouduttiin odottelemaan anestesialääkäriä, tämän aikana aloin jo katumaan sitä, että odottelin niin pitkään. Ilokaasu ei enää auttanut ja manasinkin itseäni, että miksi piti taas koetella omia rajoja 😂

Epiduraalin laiton jälkeen nukahdin tunniksi, kello oli kaksi yöllä kun heräsin. Päätin alkaa tallaamaan huonetta ympäri ja hytkytellä menemään. Tämäkin tuotti tulosta ja senttejä aukesi lisää. Sain kuitenkin oksitosiinia ihan lopussa koska kohdun suu oli vielä melko korkealla ja kalvot kuulemma paksut. Nousin jälleen tamppailemaan ja silloin kuului kova pamaus ja tuntui kuin olisi tennispallo tullut alapäästä ulos. Lapsivedet pamahti kerralla, soitto ja sain siivousapua. Tämän paineen muutoksen takia poitsulla sykkeet tipahti ja hänelle kiinniteltiin kiireen vilkkaan anturia päähän. Minun piti kääntyillä kyljeltä toiselle ja etsiä asento missä hapettuminen olisi parasta sekä samalla vedellä syviä henkäyksiä. Kätilöt olivat rauhallisia, mutta toiminta ripeytyi silmin nähden. Vilahti mulla jo silmissä leikkuriin lähtö, mutta onneksi sykkeet sitten saatiin nousemaan ja kaikki oli taas hyvin. 

Tän jälkeen alkoikin olla tarvetta ponnistaa, mutta edelleen piti odotella, että kohdunsuu laskeutuisi alemmas, varmaan 7-8 pakottavaa "ponnistus" supistusta meni ohi kunnes sain luvan alkaa ponnistamaan. Tilanne oli tälläkin kertaa ihanan rauhallinen ja edettiin juuri minun määräämää tahtia. Ponnistusvaihe ei kauaa kyllä kestänyt ja ponnistin ensin kylkimakuulla muutamia kertoja. Se ei mielestäni kuitenkaan ollut niin tehokasta joten käännyin selinmakuulle jalat koukkuun. Siitä asennosta sain ihan erilailla voimaa ja jaksoin ponnistaa pitkään kahden sarjoissa. Montaa ponnistus kertaa ei tarvittu kun pää oli jo ulkona. Sitten enää muutamia pieniä niin koko poitsu putkahti maailmaan. Kätilö sanoi, että mun pitäis alkaa harrastaa syvänmeren sukellusta kun jaksan niin kauan olla hengittämättä ja ponnistaa. Siinä kohtaa revettiin kaikki nauruun. Aivan ihana kätilö muutenkin, suuri kiitos hänelle 😍

Meille syntyi terve pieni poika klo 5.09. Tasan 3g siskoaan isompi, mutta 1cm lyhyempi. Isi leikkasi napanuoran ja sain pojan heti syliini paidan alle lämpimään. Synnytysosastolla oli kova kiire ja ruuhka. Jäimme kolmistaan ja aloin imettämään. Hanakasti hän imi ja sai ensimaidot heti hyvissä ajoin. Lääkäri tuli auttamaan kätilöitä joilla oli kädet ihan täynnä työtä, hän tikkasi pinnalliset repeämäni. Kaikki vauvat kuulemma syntyivät kello 5 ja 6 välillä, suurin osa käynnistyksillä, joten kiirettä piti ja erityisesti vuoron lopussa. 

Mies lähti siitä sitten hieman kello seitsemän jälkeen kotiin hetkeksi nukkumaan ja meinasi mennä vielä töissä käymään kun jäi hommat niin pahasti kesken (liian ahkera ja tunnollinen sanon minä). He tulevat sitten esikoisen kanssa iltapäivällä meitä moikkaamaan. Minua jännittää millaisella mielellä hän veikkansa vastaanottaa. Luulen, että joko ihastuneen ujosti tai sitten haluaa vain olla minun kanssani. Täytyykin kohta lähteä kahviosta ostamaan isolle siskolle joku ihana pehmolelu jonka veikka voi siskolleen antaa. Aah, sydän pakahtuu kun miettii miten paljon he tulevat toisilleen merkkaamaan... ❤

Tämmöisen kisun se veikka päätti siskolleen antaa.