Uneton Kotkassa

Viime yö meni pohtiessa jos jonkinmoisia ajatuksia. Päivät saan hyvin kulumaan ja omille ajatuksille ei ole aikaa, mutta sitten torpan hiljentyessä ja vain maatessani sängyssä alkaa ajatukset laukata. Viime yönä mieheni oli ansaitusti ystäviensä kanssa viettämässä boksing nightia ja minulla oli hyvä ystäväni ja tyttäremme kummi kylässä. Hän auttoi minua näissä blogi asioissa ja päivittelimme blogini ulkoasua. Hän kirjoittaa herkuttelijat - ruokablogia ja onkin saanut itselleen melkoisen suuren lukijakunnan, käykää linkistä kurkkaamassa herkullisia ruoka- ja leivontaohjeita. 

Puhuimme hänen kanssaan myös nykyisestä terveydentilastani tai lähinnä siitä epätietoisuudesta kun en tiedä mikä se "tila" tarkalleen ottaen on. Mä olen muutenkin yksi malttamattomimpia ihmisiä joita tiedän. Itsehillintää on todellakin opeteltu tässä aikuisiällä ihan tosissaan, joten tällainen tilanne on minulle todella hermoja raastavaa.  

Eilen ystäväni lähdettyä aloin miettimään elämässäni olevia ja olleita ihmissuhteita. Muutamat ihmissuhteet ovat menneet aika mönkään, niistä yksi on suhde isääni. En ole ollut lainkaan tekemisissä hänen kanssaan sen jälkeen kun täytin 10 vuotta ja vanhempani erosivat. Isäni tarina on tämä suomalainen surullisen kuuluisa, liika alkoholin käyttö jota seuraa väkivaltaisuus. Lapsuudessani ei ole hänestä montaa mukavaa muistoa, Päällimmäisenä muistan hänestä kaikki ne kamaluudet, joita olen kokenut ja joutunut todistamaan hänen toimestaan. Muistan vieläkin hyvin ne yöt kun hän saapui riennoiltaan, repi minut ja siskoni sängyistämme täydestä unesta keittiönpöydän ääreen kuuntelemaan kun hän alkoi huutamaan äidilleni. Ymmärrettävästi iskuja useasti vastaanottaneena äitini ei voinut muuta kuin kestää tilannetta ja pelätä pahinta. Toisinaan tekisi mieli mennä isääni tapaamaan ja kysyä minkälainen mies, isä kohtelee perhettään, omia lapsiaan niin kuin hän on tehnyt? Olen kuitenkin ajatellut, että en saisi häneltä anteeksipyyntöä, en riittävän hyvää selitystä hänen käytökselleen, sillä koen ettei sellaista selitystä ole mikä millään tapaa voisi oikeuttaa hänen tekemät kauheudet. Joku varmasti ajattelee miten voin puhua isästäni tähän sävyyn. Uskon, että ne joilla on samankaltaisia kokemuksia ymmärtää minua ja ne joilla ei, eivät. Toivon tosiaan, että hyvin harva kokee tekstin omakseen. Se kuitenkin hänestä ja suhteestamme, en halua antaa hänelle enempää ajatuksiani. Nuorena kadehdin salaa ystävieni isä suhteita ja kaipasin jossain välissä miehen mallia, sitä perinteistä perheidylliä ja kahta vanhempaa. Äitini on tehnyt kuitenkin hyvän ja ison työn kasvattaessaan minut ja siskoni. Hän on ollut minulle äiti sekä isä. Olenkin oppinut häneltä periksiantamattomuutta sekä halua pärjätä omillaan. Nämä kaksi asiaa ovat vieneet minua pitkälle.
Onneksi miehelläni on ihana huolehtiva isä ja täten tyttärellämme ukki. Mielenkiinnolla hymyssä suin aina seuraan mieheni ja hänen isänsä vuorovaikutusta.

Vaikka kaikista ihmisistä ei tykkäisikään niin kaikkien kanssa tulisi tulla kuitenkin toimeen. Onhan se elämä helpompaa kun on kaikkien kaveri.

-Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan-

Hietsun tulppaanit toissa kesältä :)