Arki kolmen pienen lapsen kanssa - kaaos vai jotain ihan muuta?

Tästä postausideasta suuri kiitos naapurimme herrasmiehelle, joka usein ihaillen ihmettelee sitä, miten kolmen lapsen kanssa oikein pärjää ja jaksaa. Että ehtiikö sitä itse edes syömään. Tämä ihana naapuri ihmettelee ihaillen, mutta toki kauhisteluihinkin olen törmännyt. Haluankin hieman avata, miten itse koen arjen pienten lasten kanssa. Mitä se on, muutakin kuin yöheräilyjä, kuskaamista kerhoon ja takaisin, ruoanlaittoa, pyykäämistä ja vaipanvaihtoa. Hieman pintaa syvemmältä.

Ihan ensiksi on pakko sanoa, että mulla on ehkä pieni kriisi. Meidän esikoinen täytti nimittäin juuri viisi vuotta! Olen lokeroinut itseni kolmen alle viisivuotiaan äidiksi ja tuntuu oudolta, etten voi sanoa enää niin, haha.

Millaista se sitten on, arki kolmen pienen lapsen kanssa?

Mun mielestä meidän arki on hyvää ja tavallista. Ei aina helppoa eikä kevyttä, mutta hyvää. Sellaista, että hetkittäin kaaokselta tuntuvan arjen keskellä kuitenkin on tunne, että tämä ei ole liian raskasta. Vaikka kiirettä riittää, koen voimavarojen riittävän hyvin ja arki rullaa omalla painollaan. Suurimman osan ajasta oikeasti nautin arjestamme, jossa on sopivasti rutiineja ja paljon joustoa.

Mun mielestä vaikutusta on myös sillä, mistä näkökulmasta haluaa katsoa. Haluaako nähdä vain vaipparallin, legot pitkin lattioita, valtavan pyykkimäärän, hitaat lähtötilanteet ja sadannen kerran päivän aikana lattialle tyhjätyt keittiön alalaatikot. Musta tuntuu että kun puhutaan lapsiperheistä, usein muistetaan mainita vain juuri nuo asiat. Toki ne ovat todellisuutta ja kuuluvat lapsiperheen arkeen, mutta kaipaisin perheitä koskevaan keskusteluun enemmän sellaista ilmapiiriä, joka on kannustava. Että arki on perheissäkin mukavaa, jopa rauhallista.

Se että koen arjen mielekkäänä, johtuu varmasti ainakin osittain armollisuudesta. Tuosta niin vaikeasta asiasta, jota yritän edelleen opetella. Nimenomaan armollisuudesta, jota pitäisi sallia itselleen. Onnekseni olen oppinut siitä ainakin jotakin. Olin nimittäin ennen todella hikipinko, eikä se ollut kenellekään meistä hauskaa, jos ei tämänhetkinenkään paljon entistä vähempi nipottaminen ole.

Kun odotin kuopustamme, mun terveys reistaili enkä oikein pystynyt hoitamaan edes niitä arjen välttämättömiä toimia, se aika opetti mulle todella paljon! Jos vauva on valvottanut yön, osaan nykyään ilman huonoa omaatuntoa venyttää aamun pitkäksi, olla stressaamatta siivoamisesta ja ruoan suhteen mennä siitä, mistä aita on matalin. En enää stressaa viikkaamattomista pyykeistä jos joku tulee meille kylään. Raivosiivoamisen sijaan nykyään usein (en kylläkään onnistu aina) pakotan itseni istumaan alas tai sytyttelemään kynttilöitä kun vieraat ovat tulossa yllättäen lyhyellä varoitusajalla. Nykyään myös annan itselleni luvan olla joskus väsynyt, aina ei tarvitse jaksaa, kenenkään.

Armollisuus ja tietty rentous ovatkin meidän arkemme pelastajia. On totta, että kolmen näin pienen kanssa kädet ovat usein aivan täynnä työtä eivätkä kaksi kättä tunnu aina edes riittävän, mutta suurimmaksi osaksi arki tuntuu ehdottomasti mukavalta!

Blogissanikin tulen keskittymään enemmän siihen positiivisuuteen ja jakamaan kauniita kuvia. Se ei tarkoita ollenkaan sitä että haluan antaa elämästä epärealistista kuvaa, haluan vain keskittyä täällä mieluummin hyvään fiilikseen sopivan rennolla ja arkirealistisella otteella.

Kuviksi valitsin maailman lempeimmästä ystävästä otetut kuvat. "mummunkaakau", kuten tämän herkun lapsuudessa nimesimme, ei petä koskaan. Palkitse sinäkin itsesi perjantain kunniaksi siitä, että selvisit tästä viikosta. Jos et kunnialla, niin selvisit kuitenkin!

Tällaisia mietteitä arjesta ja armollisuudesta, muistetaan olla lempeitä myös itsellemme! Mukavaa viikonloppua! <3

-Reetta