Vauvavuosi kuvin ja sanoin

Olen tässä tilanteessa jo kolmatta kertaa. Nimittäin ihmettelemässä, minne se vauvavuosi taas katosikaan! Tällä kertaa olen (ehkä hieman pakotettuna) oppinut hidastamaan ja nauttimaan niistä ohikiitävistä hetkistä vauvan kanssa, mutta silti aika on kiitänyt aivan hurjaa vauhtia. On jotenkin haikeaa, että meidän vauva täyttää ihan hetken kuluttua jo vuoden, vaikka eihän se yhdessä yössä kasvakaan vauvasta taaperoksi, onneksi!

Tässä postauksessa meidän murusen ensimmäisestä vuodesta kuvin ja sanoin. Kuvina ihan tavalliset arkikuvat puhelimesta. Niissä tavallisissa kuvissa näkyy parhaiten se arki ja tunnelma ehdottomasti! Meidän vuosi 2018 alkoi vauvan syntymällä, joten samalla tämä voi toimia myös vuosikatsauksena koko perheen vuoteen. 

Aikamoisen jännityksen vallassa omista repsottavista kengistä otettu kuva matkalla synnyttämään.

Tammikuun toisena heräsin vartti ennen herätyskellon soittoa siihen, että potkaisipa vauva vatsassa kovaa. Sitten tuli kiire ylös, ja lapsivesi. Pikkuherra oli täsmällinen, herätyskello olisi nimittäin herättänyt minut lähtemään käynnistykseen. Synnytys olisi käynnistetty mun jatkuvasti huononevan voinnin vuoksi samana päivänä jo viikolla 37. Kolmisen tuntia vesien menosta syntyi 3720g painoa ja 53cm pituutta omaava poika. Kätilöitä nauratti, että viikkojen perusteella odottivat hieman sirompaa vauvaa, haha.

Synnytyksen kolme tuntia olivat täynnä vauhtia. Poika yritti syntyä niin tarmokkaasti nyrkki edellä, että minulle jo väläytettiin sektion mahdollisuutta viime tingassa, mutta onneksi taitava lääkäri sai ohjattua käden poskelle ja vältyttiin leikkaukselta. 

Ylpeät isosiskot tutustumassa vauvaan sairaalassa. ♡

Sairaalassa keskityimme vauvan kanssa olennaiseen; nukuimme vierekkäin ja nautimme siitä, ettei tarvitse laittaa ruokaa. Kun pääsimme kotiin, oli mies siivonnut ja tehnyt savulohisalaattia, jota himoitsin koko raskauden, ihana! ♡

Menossa kotiin. En kestä, miten pieni hän on ollut! ♡ Ostin pienimmän pipon, ja silti noin iso!

Tytöt ottivat uuden tulokkaan vastaan aivan mielettömän hyvin ja arki lähti rullaamaan hitaasti, mutta varmasti. Toki alkuun vauvan kanssa ottaa aikansa, että rutiinit palaavat uomilleen uuden perheenjäsenen astuttua kuvioihin omine aikatauluineen. Meillä tähän toi haasteensa myös mun toipuminen ja alkuun meillä kävikin kotona useasti viikossa kotiapu. Tästä voisin tehdä myös oman postauksensa, kun aihe tuntuu tulevan esille vähän kaikesta puhuttaessa! Onhan toisen vanhemman heikko vointi koko perheeseen aika tavalla vaikuttava asia. 

Alun vatsavaivojen jälkeen Joonas on ollut todella "helppo" vauva, jos ollaan kotona eikä tarvitse mennä autoon. Jo aivan pienestä tähän päivään saakka hän on inhonnut autoa eikä ole suostunut juuri rinnalle muualla kuin kotona. Muutoin hän on kuin aurinko! 

Olen ollut aivan hämilläni, miten pienenä Joonas oppi nauttimaan erityisesti isosiskojen huomiosta ja kaipaamaan heitä. Etenkin nyt vuoden iässä hän selvästi aamulla herätessään odottaa tyttöjen heräämistä ja ihan hihkuu innosta, kun isosiskot kömpivät huoneistaan. Tytöt ovat olleet alusta saakka niin innokkaita hoitajia, että välillä on täytynyt toppuutella, jotta pieni saa olla hetken ilman höykkyytystä.  

Kun Joonas ei osannut vielä liikkua, tytöt toivat joka ikinen aamu sänkyyn lelukaaren, jonka tunkivat täyteen vauvanleluja. Ihanat isosiskot! ♡

Kolmen kuukauden ikäisenä Joonas sai todella inhottavan ja sitkeän yskän, se oli kamalaa! Kun syötin hänelle antibioottikuuria hinkuyskän varalta, korostui edelleen rokotusten merkitys. Muistan aina sen tunteen, kun sairaalan odotusaulassa kipeän lapsen kanssa odotellessa luin sattumalta facebookista rokotteita kiivaasti kritisoivaa keskustelua. Onneksi maltoin olla kirjoittamatta omaa mielipidettäni silloin, en tiedä olisiko mun kommentti siinä tunnemyllyssä ollut asiallinen.

Pienen kanssa sairaalassa.

Kun talvi alkoi taittua kevääksi, mun oma vointi parani pikkuhiljaa ja kotiapu voitiin jättää pois. Päätettiin mun ihanan kälyni kanssa lähteä lapsimessuille Helsinkiin ja tietysti Joonas lähti mukaan, rintaruokinnalla kun oli. Odotukset olivat korkealla, mutta lopulta koko reissu oli kyllä vähän pannukakku, haha! Kuten aiemmin kerroin, Joonas on viihtynyt lähinnä kotona, joten hän sitten huusi lähes koko reissun eikä suostunyt syömään kuin siskoni asunnolla. Sen lisäksi lapsimessut olivat aika iso pettymys. Joskus näinkin, elämä ei ole aina pelkkää juhlaa vaikka kuinka yrittäisi olla positiivinen. Onneksi oli hyvää ja ymmärtäväistä seuraa! ♡

Lentoa odotellessa ehti ottaa kentällä pienet unet.

Sitten tuli kesä ja ihanat, lämpimät ilmat! Ulkoilimme kesäisin kaiket päivät, sillä meidän asunto on kuin sauna helteillä. Mun mies oli kesällä suurimman osan viikoista työnsä vuoksi reissussa, joten olimme lasten kanssa viikot keskenämme. Ja tämähän sopi Joonakselle! Hän nautti kun sain nukkua leveästi mun vieressä ja miehen tultua viikonlopuksi kotiin osoitti jopa hieman mustasukkaisuuden merkkejä, kun isi tuli viemään hänen tilaansa sängystä, pieni!

Joonaksella ei ollut mitään kiirettä liikkumisen kanssa, eikä hän vielä 8kk iässä liikkunut lainkaan. Sitten yksi kaunis päivä hän nousi ja lähti konttaamaan!  Ei ryöminyt eikä pyörinyt ensin, meillä tulikin aika kiire piilotella kaikki pienet ja vaaralliset jutut, kun täysin liikkumaton vauva konttasi yhtäkkiä kovaa vauhtia ja muutaman päivän päästä jo nousi puuta vasten. Siitä saakka menohaluja on riittänyt välillä liiaksikin asti. En ymmärrä, miten tuollainen pieni ihminen ehtiikään purkaa kaiken sataan kertaan päivässä! Hän on myös oppinut kuuntelemaan, miten vessan ovi ääntää auetessaan ja on salamana paikalla livahtamassa tonkimaan pönttöä, jos joku jättää oven auki.

 

Ensimmäinen kerta autokärryssä, miten kivaa!

Muutama päivä ja hän täyttää vuoden. Meidän rakas termiitti. ♡ Valtavasti vuoden aikana kasvanut poika, joka on edelleen täysin vauva! Joka päivä olen kiitollinen hänestä, hänen hymyilevästä suusta ja surumielisistä silmistä. Yhä vauvantuoksuisesta niskastaan sekä varovaisista askelista, joita hän ottaa. Onnea rakas Joonas! ♡

No nyt löytyi hyvä leikkikaveri!

- Reetta