M niin kuin murtovaras

Nukutko yösi levollisesti? Minä en enää... Kuvat: www.my-fido.it ja www.sardegnareporter.it

Meillä kävi eilen vieraita. Tulivat epätavalliseen aikaan (aamun pikkutunneilla) ja epätavallista kautta (lukitusta parvekkeen ovesta). Eivät pyytäneet keittämään kahvia, vaan antoivat isäntäväen nukkua kaikessa rauhassa. Eivät tuoneet tullessaan tuomisia, mutta veivät mennessään viemisiä: mm. emännän laukun (tiedättehän, että emäntien laukuissa on kaikenlaista enemmän ja vähemmän tärkeää), rämän läppärin, yhden kännykän, isännän rahapussin ja autonavaimet autoineen päivineen. Hissun kissun. Huomaamatta. Sen suurempia jälkiä jättämättä.

Väijyykö joku ikkunasi takana odottaen sopivaa hetkeä? Kuva: www.ecoaltomolise.net.

Tämä yöllinen, odottamaton vierailu horjutti pahemman kerran turvallisuudentunnetta, johon olin tuudittautunut, vaikka uutiskuvat ja lehtiotsikot eivät ole antaneet siihen pahemmin aihetta. "Muille vaan ei meille" -ajattelu on helppoa niin kauan kuin kyseenalainen - ja pahimmassa tapauksessa lopullinen - lottopotti ei osu omalle kohdalle. Selkäpiitä karmii, kun ajattelen, että joku on tunkeutunut kotiimme ollessamme täysin puolustuskyvyttömiä. Nähnyt meidän nukkuvan, availlut laatikoitamme, koskenut tavaroitamme, vienyt mukanaan papereita (henkilöllisyystodistukset, sairausvakuutuskortit...), jotka mahdollistavat väärissä käsissä myös identiteettivarkauden. Sydäntä kylmää, kun mietin, mitä kaikkea vielä kamalampaa olisi voinut tapahtua: ihmisiä uhkaillaan, pahoinpidellään ja tapetaan niin paljon vähemmästäkin, pikkulapsia katoaa jäljettömiin (katson helpottuneen kiitollisena omaa viatonta lastani, joka ei tiedä maailman pahuudesta vielä mitään)...

Tällainen pieni, sievä reikä oli porattu parvekkeen oveen...

Olen tyrmistynyt, vihainen, surullinen, voimaton, pelästynyt, epävarma, loukattu ja haavoittunut. Ja samalla helpottunut, ettei sattunut mitään sellaista, joka olisi vienyt meidät(kin) kirkuviin uutisotsikoihin ja sensaatiohakuisiin lööppeihin. Turvattomuuden tunne on joka tapauksessa hiipinyt salakavalasti kodin seinien sisäpuolelle ja pelon elinvoimainen siemen kylvetty. Eikö oma koti enää olekaan se kaikkein turvallisin paikka? Onko oviin ja ikkunoihin laitettava tuplakalterit? Täytyykö alkaa nukkua leipäveitsi tyynyn alla?

L niin kuin loppukevennys: Mikseivät murtovarkaat vieneet mennessään myös kuparista jalkalamppua (ks. postaus "Kuparinen jalkalamppu")? Olisin auttanut kantamisessa enkä olisi maininnut asiasta mitään rikosilmoituksessa.

Hyvää ja ennen kaikkea turvallista yötä kaikille toivottaa ulkosuomalainen, joka on alkanut pelätä perheensä ja etenkin pienen poikansa puolesta ja joka ei haluaisi elää enää päivääkään ympäristössä, jossa vaanii päivittäin ei vain potentiaalinen vaan myös ihan konkreettinen uhka...

Ei tapahdu ainoastaan muille, vaan myös meille... Kuva: www.obiettivonotizie.it.

P.S. On aina suuri "ilo" asioida italialaisten viranomaisten kanssa. Tuntuvat olevan kaikki oikeita rakettitieteilijöitä sanan epävarsinaisessa merkityksessä tai sellainen sattuu ainakin aina omalle kohdalle. Esimerkki: Kun kerroimme kunnalliselle virkailijalle, että meidän henkilöllisyystodistuksemme on varastettu ja että meidän täytyisi saada uudet, virkailija pyysi meitä ystävällisesti esittämään henkilöllisyystodistuksemme... Santarmit (carabinieri) ovat - hekin - ihan oma lukunsa: ymmärrän, miksi heistä on väännetty lukemattomia vitsejä...

P.P.S. Tiedän, ettei Suomi(kaan) ole enää mikään lintukoto eikä äiti ole enää lohduttamassa tytärtään, mutta kyllä tuli taas kerran tosi kova ikävä niin kotimaata kuin äitiäkin...