Uutta, vanhaa ja vihreää - blogin nimi muuttuu

Follow my blog with Bloglovin

kasvi, plant, ekologisuus, uutta vanhaa vihreää
Uusi nimi on kuin tämä pieni taimi. Uusia alkuja.

Fashionette-nimi on ollut mun blogilla vuodesta 2013. Oon alottanut mun blogin 2011, aikakaudella kun muotiblogit oli ehkä eniten pinnalla ja jotain sen suuntaista itsekin lähdin omalla blogilla hakemaan. Alunperin blogi oli hyvinkin omaperäisesti Tete's world. Blogin nimen vaihdoin siinä uskossa, että mun blogin suurin sisältö tulee kertomaan muodista. Se oli kuitenkin mulle yks isoimmista kiinnostuksen kohteista - ja on edelleen yksi niistä.

Olen nyt jo monta vuotta pyöritellyt Fashionette-nimeä mielessä, ja tuntenut sen jollain tapaa etäiseksi. Lähinnä siksi, ettei mun blogissa ole paljoa asukuvia, kun ei ole oikein kuvaajaakaan ikinä ollut. Instaan asukuvia kuitenkin päätyy, sillä niitä on niin helppo jotenkin sinne nopeasti itse räpsiä. Blogin sisältö on muutenkin viime vuosina muuttunut, ja eniten itseä nykyään kiinnostavat hyvinvointi ja ekologinen elämäntapa, ovat jo jossain määrin päätyneet tännekin.

Noin puolen vuoden pähkäilyn jälkeen mieleen tuli nimi Uutta, vanhaa ja vihreää. Petja pelkäsi, että se kuulostaa liikaa hääblogilta, joten ajattelin avata teillekin ajatusta nimen takana. Nimen alle saa helposti nimittäin ujutettua niin vaatteet, aatteet, tavat ja sisustuspostauksetkin, kuin tavoittelemani ekologisemman elämän ja miksei joskus (paaljon) myöhemmin sen hääbloginkin. :D

Vaatteet

Monet varmaan tietää mun työn vaatekaupassa, ja varmaan ymmärtääkin siksi, että uusia vaatteita tulee ostettua suhteellisen paljon. Vaikkakin nykyisen vaatebudjetin takia paljon vähemmän kuin ennen. Oon kuitenkin ajatellut, että yritän panostaa jatkossa enemmän kirppareihin ja käytettyihin, vanhoihin vaatteisiin. Se on ekologisempaa eli vihreämpää sekä monesti halvempaa.

Ruoka

Tää on sellainen aihealue, josta tekis mieli kirjoittaa enemmän. Mulla on kuitenkin "vanhoja" luottoreseptejä, joista tekis mieli kertoilla aina tännekin. Ja oon perinyt varmasti kotoota sellasen kokeilevan kokkikolmosen mentaliteetin, joten paljon meillä testaillaan myös kaikkea uutta. Oon myös perehtynyt paljon nollahukka-elämäntavan myötä ekologisempaan ruoanlaittoon, josta mulla onkin muutama hyvä vinkki teille tulossa.

Sisustus

Mulla on tällä hetkellä menossa astiaston uudistus. Muutamat uudet sisustusesineet on myös ostoslistalla, mutta haluaisin myös sisustuksen kanssa panostaa enemmän käytettyihin, vanhoihin esineisiin. Ylipäätään vanhojen sisustusesineiden ostaminen on ekologista, mutta minua kiinnostaa myös ekologisen elämäntavan mahdollistavat sisustusesineet. Esimerkiksi yksi kierrätystä helpottava roskakorisysteemi on ollut mielessä. Ehkä siitä myöhemmin lisää.

Säästäminen

Tää on muun ehkä uusin mielenkiinnon kohde. Oon lukenut vanhoja Taloustaito-lehtiä ja kiinnostunut entistä enemmän jonkinasteisesta sijoittamisesta. Mulla onkin jo ensimmäinen säästämisprojekti menossa, haluaisitteko kuulla siitä lisää? Ja miten se sopii blogiin - no rahahan on vihreää! :D

Ekologisuus

Blogissa on nähty jonkun verran pohtiviakin postauksia. Aiheet saattaa olla vanhoja tuttuja edellisistä postauksista tai jotain uutta, niin kuin nyt tämä ekologisemman elämäntavan havittelu. Mun ekassa ekopostauksessa kerroin kestohedelmäpussin tekemisestä. Ajattelin ottaa pieniä askeleita kohti uutta, ekologisempaa elämää ja jos teitä kiinnostaa sama, niin tulkaa mukaan jakamaan vinkkejä puolin ja toisin.

Hyvinvointi

Oon jakanut täällä viime aikoina aika paljon hyvinvointiin liittyviä postauksia, sillä tuntuu että lähes kaikki mun tekeminen liittyy nykyään jollain tapaa siihen aiheeseen. On kivaa jakaa itselle uusia ajatuksia, mutta myös niitä mulle vanhoja tottumuksia, joita teen hyvinvointini eteen. Mun mielestä ekologisempi elämäntapa liittyy myös vahvasti hyvinvointiin, sillä vähempi ympäristön kuormittaminen parantaa ihan meidän jokaisen hyvinvointia ja elämää.

Lopputulema on se, ettei blogin sisältö tule nimestään huolimatta ihan liikaa muuttumaan. Mutta uusi nimi kiteyttää paremmin sen, mitä tämä blogi jo on. Vai mitä mieltä te ootte? :)