Hämmäauteensuo

Tämä postaus minun piti kirjoittaa jo alkukesästä, mutta se on jäänyt kaiken kiireen keskellä muhimaan mieleen (kuten monta muutakin aihetta, joita on jonoksi asti puhumattakaan valokuvista). Kaksi vauhdikasta pojan viikaria pitävät huolen, ettei äidillä ole töiden jälkeen juurikaan aikaa omille jutuilleen ja näinhän sen kuuluukin mennä. Pojat ovat pieniä vain hetken aikaa, ja pyrin olemaan heille läsnä niin paljon kuin suinkin voin. Useimmiten kirjoitan illalla poikien käytyä nukkumaan, mutta minulla on niin ihana mies, että toisinaan järjestyy aikaa jo iltapäivällä, kun mies lähtee kolmestaan poikien kanssa ulos leikkimään, ja äiti saa jäädä ihan rauhassa kotiin. Se on luksusta se!

Itse aiheeseen. Kävimme koko perheen kesken alkukesästä Lappeenrannassa sijaitsevalla luonnonsuojelualueella Hämmäauteensuolla. Suo on helpolla sijainnilla, sillä parkkipaikka löytyy aivan suon vierestä, ja suolle pääsee helpohkoa polkua ja pitkospuita pitkin. Pitkospuut ovat sieltä täältä hieman hatarassa kunnossa, mutta olen nähnyt paljon huonokuntoisempiakin. Siellä täällä lankun reuna on hieman noussut, ja näissä kohdissa piilee kompastumisvaara – eikös 3,5-vuotias esikoisemme kaatunut juurikin tästä syystä naamalleen suon mutalammikkoon. Selvittiin säikähdyksellä ja hillittömällä naurulla (ja pahanhajuisilla vaatteilla).

Myönnettäköön, että itsekin vähän mokasin. Kävelin poispäin tullessamme pitkospuiden sijaan suon laitaa pitkin autolle kuvaten hyvän matkan päästä suon elämää, kun astuin harhaan ja upposin polviani myöten mutavelliin. Unohdin katsoa mihin astun – tavan eränkävijä. Onneksi mies oli lasten kanssa lähellä, ja kuulivat avunhuutoni. Omin voimin en olisi irti päässyt ja yrittäessäni olisin uponnut vain lisää. Ensimmäisenä taisin kuitenkin huutaa miehelle, että pelasta kamera. Asiat täytyy priorisoida tärkeysjärjestykseen! Heh. Mies heitti paksun oksan eteeni, johon tuin itseäni samalla kun mies nosti minua ylös. Onneksi saappaat pysyivät jalassa! Kyllä nauratti..

Suon laitaa kulkiessani huomasin isokuovin seuraavan minua vihellellen, mutta ei hyökkäävästi. Olin huomannut jo aiemmin sen lentelevän lähistöllä. Kävi ilmi, että isokuovi luultavasti pesi suolla, ja uros yritti parhaansa mukaan harhauttaa minua seuraamaan itseään, etten eksy pesälle ja vihelteli naaraalle varoitukseksi. En nähnyt pesää enkä yrittänytkään etsiä, mutta ilmeisen lähellä kävin, sillä myöhemmin kuvia selatessani yhdessä näkyi reilusti tsuumaamalla ja rajaamalla naaraskuovi maassa hautomassa. Oletan, että hautomassa, sillä poikasten kuoriuduttua isokuovinaaras muuttaa lämpimämmille maille, ja uroksesta tulee yksinhuoltaja. Kuva on otettu pitkällä putkella, joten etäisyyttä on ollut kuitenkin (onneksi) jopa kymmeniä metrejä.

Laitoin tämän kokemukseni jälkeen kaupunkimme FB-ryhmään varoituksen, että alueella pesii isokuovi, jotta ihmiset osaisivat olla häiritsemättä pesintää suositulla retkeilyalueella. Erityisesti koirat tulisi pitää alueella kytkettyinä (kuten lain mukaan lintujen pesintäaikaan kuuluu kaikkialla). Isokuovin uhanalaisuusluokka on laskenut silmällä pidettäväksi, joten tälle kyseiselle parille toivoisin pesintäonnea! Mitähän kuoveille mahtaa kuulua nyt?

Hämmäauteensuon laavu oli tällä kertaa erinomaisessa kunnossa. Sieltä puuttuivat polttopuut, mutta muutoin ei ollut mitään huomautettavaa. Aiempina käyntikertoina roskia on ollut siellä täällä ja muutekin alue ollut hieman epäsiisti. Toivon, että jatkossakin laavu pysyy siistinä, ja ihmiset ymmärtäisivät viedä roskat mukanaan. Tuntuu absurdilta, että osa luontoon retkeilemään lähtevistä ihmisistä ei kunnioita luontoa - ei edes rauhoitetulla suojelualueella. No, tämä on jo aihe erikseen, josta riittäisi puhinaa enemmänkin. Osittain ilmiö johtunee myös tietämättömyydestä.

Kaiken kaikkiaan laavuretkeily suolla oli onnistunut pienistä kömmähdyksistä huolimatta. Kotiin palasi väsynyt, iloinen ja suolle haiseva perhe. Äidillä oli saappaat täynnä lemuavaa mutavelliä, ja esikoisella vaatteet ja kasvot haisevassa mudassa. Perheen isä ja kuopus kastuivat vain sateessa. 1-vuotias kuopus kulki isänsä mukana kantorepussa. Mennään kyllä toistekin tänä kesänä, kun sattuu riittävän viileä ilma ja aikaa sellaisena ajankohtana, jolloin laavulla ei oletettavasti vieraile koko kylä. Ensi kerralla täytyy muistaa ottaa makkaraa mukaan, sillä tällä kertaa mukana oli vain kahvia ja keksejä, ja toisen perheen grillatessa nuotiolla tuli itsellekin kova nälkä!

Suosittelen Hämmäauteen suon aluetta kaikille retkeilystä pitäville, mutta muistakaa pitää huoli roskistanne, ja kulkekaa alueella luontoa ja sen lajistoa kunnioittaen!

Iloisia retkeilypäiviä luonnonystäville toivottaen – Kiitu