Hiljainen polku

Pieni pois polulta turvaan

Hiljainen polku

Metsä

Se oli turvapaikkani jo lapsena. Aikana, jolloin rakastin kissoja, kirjoitin päiväkirjaa, piirsin ja keräsin kauniita kiviä sekä simpukoita ja joskus jopa sisiliskoja. Käteni olivat aina mullassa ja hiuksistani löytyi neulasia. Saatoin viettää tuntikausia sammakkolammella kutua tutkiskellen, tai laiturilla mahallaan poimien vedestä ämpäriin erilaisia otuksia luonto-opuksista tunnistettaviksi. Rakastin ukkosta. Olin villi luonnonlapsi ja tutkiskelija.

Nyt olen yli kolmekymppinen äiti, joka rakastaa valokuvaamista, lukemista, kirjoittamista, sisustamista, laulamista ja lähes kaikkea mahdollista luovaa. Katselen ja tutkin edelleen mielelläni metsän pikkuotuksia, mutta opastan poikiani, että sisiliskoihin ja sammakoihin ei saa koskea. Asun Saimaan rannalla, ja perheeni lisäksi kodissamme asustaa myös kaksi kissaa ja lukuisia huonekasveja. Käteni ovat usein mullassa ja hiuksistani saattaa löytyä neulasia. Rakastan ukkosta. Luonto on edelleen inspiraation lähteeni ja paikkani rauhoittua. Se on osa minua.

➳ Stressi hälvenee parhaiten metsän siimeksessä lintujen laulaessa ja pihkalle tuoksuvan tuulenvireen hyväillessä kasvoja. Metsä parantaa. Se antaa voimaa.

Luonnon oma arkkitehti

Luonnossa on taikaa

Sen tuntee, kun sulkee silmänsä ja pysähtyy kuuntelemaan. Tuuli kutittelee kasvoja ja kuiskailee metsän reunan puiden kuulumisia. Se kertoo, että kohta sade taas yltyy. Isäkuovi kiekuu hieman kauempana suolla lapsilleen merkiksi, että reviirillä on ihminen ja kaartelee pesältä pois hämätäkseen mahdollista vaaraa. Äitikuovi on jo matkallaan etelään.

Sen tuntee, kun pysähtyy katsomaan. Avaa silmät. Suon laidalla pitkospuiden vierellä kaunis punainen kihokki kurottelee kastepisaroiden lomasta kärpäsateriaa. Sateinen ilma saa tupasvillan pehmoiset tupsut näyttämään takkuisilta. Kun nostaa katseensa edemmäs, huomaa kuinka takkuiset villapallot saavat koko suon näyttämään valkealta - aivan kuin ensilumen aikaan.

Sen tuntee, kun pysähtyy aistimaan. Metsän laidan turpeinen maa tuntuu viileältä ja kostealta. Se huokuu voimaa. Ilmassa on huumaavan raikas, mutta paikoin voimakkaan suokaasuinen tuoksu. Metsässä tuuhean kuusen varjossa kasvaa jotain lumoavan kaunista ja herkkää. Kirpeät ketunleivät kilpailevat niukasta valosta hentoisten oravanmarjojen ja seitsenlehtisten metsätähtien kukintojen kanssa. Tähtitalvikki on vetänyt muita pidemmän korren ja noussut sammalmättään päälle kukkimaan. Metsä viheriöi. Sade on huuhtonut epäpuhtaudet pois.

Pieni muurahainen kipittää maata vasten olevan kämmenen ylitse itseään moninkertaisesti suurempi neulanen mukanaan. Pienen matkan päässä siintää keko, jonne muurahaisen polku johtaa. Tuon saman polun varrella seisoo muita korkeampi kuusi, jonka kunnioitettavan paksu ja iäkäs runko kutsuu halaamaan. Kädet kiedottuna karhean kaarnan ympärille voi tuntea puun suonissa ja juurissa virtaavan vanhan ja viisaan energian. Olo on turvallinen.

➳ Jos keskittyy tarkasti ja kuuntelee oikein hiljaa, saattaa tuo paljon kokenut metsän aatelinen kuiskata jonkin monista salaisuuksistaan.

Sen tuntee, kun rauhoittuu ja luottaa intuitioonsa. Huumaaville tuoksuvien suopursujen ja kukkivien vaiveroiden lomassa pienen lammen rannalla saattaa tulla tunne, että joku tarkkailee. Vastarannalla näkyy valkeaa. Joutsenpari siellä vahtii irtomättäälle rakentamaansa pesää. Ovat perustamassa perhettä kaislikkoon. Joku tarkkailee edelleen. Katse kääntyy lammen rantaan vain noin metrin päähän. Matalikossa näkyy jotain. Vaisto osui oikeaan. Joku todella tarkkailee.

Suurikokoinen hauki on tullut rantamutaan paistattelemaan pilven pikkuruisesta raosta kurkistavan auringon säteisiin. Myös häntineen vain pikkusormen pituinen ja lähes pikimusta sisiliskon poikanen hiipii pehmeän sammaltyynyn pinnalle auringon valoon lämmittelemään. Kostea ilma seisoo ja tuntuu sähköiseltä. Lampi on aivan tyyni. Ukkonen tekee varmasti tuloaan. Itikka pistää, ja käsi liikahtaa. Sekunnin murto-osassa lammen jättiläinen häviää syvemmille vesille.

Rannan vaaleanvihreiden, kosteiden ja paikoin upottavien mättäiden seassa punertaa edellisen syksyn karpaloita. Maistuvat happamilta. Jossain kaukana jyrähtää. Voi ihanaa! Alkaa hennosti pisaroida. Liskonpoika sukeltaa sammaleen piiloon. Äkkiä polkua pitkin takaisin tupaan, ennen kuin pisarat muuttuvat rankkasateeksi, kuten tuuli aiemmin kuiskutellen varoitteli. Pitkospuut ovat liukkaat, kihokki on saanut aterian eikä kuovia näy missään.

Polku on hiljainen.

➳ Nuo hetket ovat elämän pieniä ihmeitä. Niitä minä rakastan. Niistä minä inspiroidun. Kun avaat luonnolle sydämesi, se näyttää sinulle kaiken magiansa.  -Kiitu