6 x Epäsuositut mielipiteeni; Mommy edition

Viime viikolla Tuija otti osaa blogissaan Epäsuositut mielipiteeni -haasteeseen ja tekstin luettuani mietin, että "Oh mother, I need to do this!". Haaste ilmeisesti kiertää blogistaniassa ajoittain ja katoaa hetkeksi ihan vaan palatakseen uudelleen. Koskaan ennen tuota Tuijan tekstiä en ollut sitä kuitenkaan huomannut. 

Allekirjoittaneella on kaikenkirjavia mielipiteitä lähes joka asiasta, joten päätin rajata omat haisevat mielipiteeni näihin äitihommiin. Koska kyseessä on aihepiiri, jonka ympärillä harvoin osataan käyttäytyä kunnolla (puhumattakaan ystävällisestä tai sivistyneestä), niin varoitettakoon jo nyt, että tekstin lukemiseen vaaditaan huumorintajua. Mielellään hiukan tummanpuhuvaa sellaista. Jos olet jo valmiiksi asetellut kävyn takapuoleen pelkän otsikon perusteella, suosittelen perääntymään.

Muistathan lukiessasi, että kyseessä on minun mielipiteeni, jota ei pidä kuvitella absoluuttiseksi totuudeksi. Mielipiteet, kuten moni tietää, ovat kuin takamuksia: jokaisella on oikeus päättää omastaan ja jotkut niistä saattavat ajoittain haista.

1. "Frumpy mommy"-tyyliin jämähtäminen on ihan itsestä kiinni, eikä oman naaman mynnähtäneisyyttä pitäisi selitellä sillä että sattui tekemään/saamaan/varastamaan/lainaamaan lapsia itselleen. En nyt tarkoita tällä sitä, että aina pitäisi kulkea viimeisen päälle ehostettuna, ellei se satu olemaan se omin juttu alkuunkaan ja ennen lapsiakin yleensä tuli kuljettua meikittä ja verkkareissa. Sehän on ihan fine, niinkuin on laittautuminenkin. 

Tässä tarkoitan lähinnä niitä äitejä, jotka vielä lasten lähtiessä kouluun, kulkevat tukka sekaisin ja vuosia vanha imetyspaita päällä, koska "itselle ei nyt vaan ole aikaa". What a load of crap. Jos "letting yourself go", on se mikä tuntuu itselle parhaalta, niin sitten voisi edes sen verran kasvattaa palleja itselleen, että myöntää maailmalle aiheuttaneensa mynnähtäneisyytensä ihan itse itselleen. Lapsien syyttäminen moisesta on vaan epäreilua. 

Toki käsitän, että en itsekään ole mikään MungoAnna, eikä siihen tarvitsekaan ensimmäisenä olla pyrkimässä, ellei itse halua. Mutta itselle ainakin huulien punaaminen tekee niin hyvän mielen, että siihen löytyy yleensä aikaa. Samoin kuin löytyy aikaa pukluttomien vaatteiden etsimiseen kaapista.

Eli:

Mynnähtää ja rupsahtaa saa, mutta jos syytät siitä lapsia, ei ainakaan täältä tule herumaan ymmärrystä.

2. Rokotusvastaisuudesta pitäisi jakaa jäähyjä vanhemmille, sillä joutuuhan lapsikin miettimään tuhmaa käytöstään. Ja se rokottamatta jättäminen on sekä tuhmaa, että suoranaista riemuidiotismia. Olen yrittänyt edes jollain tasolla ymmärtää niitä ihmisiä, jotka päättävät jättää perusterveet lapsensa rokottamatta ja kääntää toisen posken. Mutta kun niitä perusteluja lukiessa tekee mieli laskeutua kirjoittajan tasolle ja kehottaa poistamaan pää pakaroiden välistä. 

Itse olen miettinyt, että en koskaan haluaisi olla asemassa, jossa rokottamatta jätetty ja esimerkiksi polion halvaannuttama lapseni kysyisi: "Äiti, miksi minua ei rokotettu?" tai että lapsi ei olisi enää kyselemässä siinä yhtään mitään, vaan häntä käytäisiin moikkaamassa hautausmaalla. Miten sellaisen päätöksen kanssa voisi elää? Entä jos rokottamatta jättäminen johtaisi siihen että oma mukula saattaisi jotenkin säästyä, mutta terveydellisestä syystä rokottamatta jätetty lapsi kuolisi laumasuojan heikennyttyä. Kenen päässä tällainen on jotenkin fiksua tai edes moraalisesti oikein? 

Koska en osaa/jaksa itsestäänselvää asiaa enempää selvittää, lainaan jotakuta, joka tiivisti asian aika hienosti (joskin ei aukottomasti):

Lapsensa rokottamatta jättäville sekä vaihtoehtohoidoin ja homeopatialla lapsiaan hoitaville vanhemmille esitetään paljon kritiikkiä. Minusta se ei ole reilua. Pidän näitä ihmisiä hyvin rohkeina.

Vaatii nimittäin aika paljon sisua vastata väestönkasvuongelmiin laittamalla omat lapset ensimmäisiksi siihen jonoon, josta aletaan karsia. Teette tärkeää työtä. (Koomikko Iikka Kivi)

Ihan oikeesti. Miettikää vähän.

3. Muutama mätä omena on onnistunut pilaamaan laktivistien maineen. Ainakin minun mielestäni. Myönnän, että koko sana on jokseenkin ällöttävä ja se on usein kääntynyt suussani laksatiiviksi. Inhoni laktivisteja kohtaan juontaa juurensa eräästä Facebookin uutisvirtaan sattumalta ilmestyneestä postauksesta, jossa aika viattoman oloisesti kannustettiin jatkamaan imetystä ihan niin kauan kuin itsestä hyvältä tuntuu. No hieno homma, eikös?

Hell no!

Kommenttiosiossa piti kokoontumisajojaan ilmeisesti äärilaktivistien älyllinen kerma, joka lasketteli filtteröimättömiä aivopierujaan ilmoille aivan sumeilematta. Muutama mietti suureen ääneen että miten kukaan, siis KUKAAN voi olla niin julma että evää lapseltaan oikeuden äidinmaitoon. Toki joku taisi muistaa myös mainita klassisen: "Kyllä imetys onnistuu kun vaan yrittää".

Voin tässä nyt aika suoraan kertoa että muun muassa minä olin niin julma että annoin lapselleni korviketta. Vaihtoehtona oli olla ruokkimatta ollenkaan. En pitänyt sitä kauhean hyvänä vaihtoehtona, koska tarkoituksena oli saada se hartaasti toivottu lapsi pysymään hengissä. But that's just me. Ja se tahtominen ei asiaa juurikaan auttanut. Tissit kun ei toivomalla täyty.

Näitä älykkäitä juttuja seuratessa tulee välillä ajatelleeksi että joiltakin äippäliineiltä pitäisi kieltää internetin käyttö. Tulee elävästi mieleen erään lapsettoman tuttavani lausahdus: "välillä tuntuu että jälkeisten mukana ulos lumpsahtavat aivotkin".

Sad but true. Valitettavasti tähän syyllistyvät ajoittain myös Imetyksen tukiryhmiksi tarkoitetut ryhmät.

(Laktivismi ja imetysmyönteisyys ovat itsessään hienoja juttuja, mutta ikävä kyllä ne muutamat mädät omenat saavat koko sadon haisemaan)

4. Lapset oppivat kiusaamisen ja huonosti käyttäytymisen vanhemmiltaan. Kukaan ei synny kiusaajaksi. Vanhemmat ovat lastensa suurimpia mielipidevaikuttajia ja he muokkaavat lastensa ajatuksia voimakkaimmin. Lapsi ei osaa luokitella ihmisiä ihonvärin tai ominaisuuksien perusteella, eikä hän keksi alkaa laukoa ilkeitä kommentteja toisista lapsista ilman, että ne on kuultu jostain. 

Vaikka lapsella olisi millainen temperamentti, ei se silti oikeuta inttämään vastaan vieraille aikuisille, potkimaan, sylkemään ja nipistelemään. Olen muutaman kerran joutunut ojentamaan vierasta lasta, ja voin kertoa että vastaukseksi saatu: "Et sinä ole minun äiti", kertoo vastauksena aika paljon lapsen vanhemmasta. Tässä tapauksessa ventovieras mukula päätti ilmeisesti itseään huvittaakseen potkia minua.

Ehkä aina se jatkuva ymmärtäminen ja hyssyttely ei ole se way to go. Ei kaikkea voi vain sietää ja paijata ja kysellä että miltä nyt tuntuu. 

Kökköjä mielipiteitä jakavat ja lepsuilevat vanhemmat saavat välittömän peukun alaspäin. Voisitteko itse kasvattaa ne omat lapsenne niin minun ei tarvitsisi? Kun olis tässä nää omatkin.

5. Tupakointi ja raskaus eivät kuulu yhteen. Eivät siihen siis kuulu viina ja huumeetkaan, mutta ilmeisesti suosituimpaa on tuo röökin töpsyttely raskausaikana. 

En tiedä kovinkaan montaa ällöttävämpää näkyä kuin maha pystyssä tupakkaa imutteleva nainen. Olen itse "aloittanut" tupakoinnin 15-vuotiaana ja aika monta tupakkaa tuli vuosien saatossa keuhkojen kautta pyöräytettyä. Silti en jaksa ymmärtää selityksiä siitä, miten se tupakoinnin lopettaminen on niin vaikeaa että raskaana ollessa pitää tupakoida. Luulisi että sitä lasten hankkimista miettiessä lapsen terveys painaisi vaakakupissa tupakantuhkaa enemmän. Vaan ilmeisesti ei. 

Kannattaisiko silloin harkita sitä äidiksi ryhtymistä uudelleen? Saisi sitten imeskellä sitä tupakkaa ilman että kanssaihmiset yrittää murhata katseellaan.

Toisaalta, eihän siinä mene kuin muutamia ylimääräisiä raskasmetalleja ja karsinogeenejä sinne lapseen istukan läpi. Ja haittavaikutuksetkin on täysin minimaalisia (kätkytkuolema jne.). Not a big deal I guess..

Tumppaa nyt jo se tupakka jos äidiksi meinaat ryhtyä. 

6. Naiset voisivat ottaa mallia miehistä. AIka monessakin asiassa, mutta tästä äitinäkökulmasta tulee mieleen kaksi: Meidän pitäisi lakata hössäämästä niiden lastemme ympärilla ja lopettaa toistemme kanssa tappeleminen joka ikisestä asiasta. 

Oletteko koskaan kuulleet isästä, joka arvostelisi toisten isien jokaista liikettä ja ruoskisi liian kireiden housujen käyttämisestä koska sperma menee pilalle? Joo, en minäkään. Me naiset kyllä osataan kiinnittää huomiota toisten "virheisiin" ja tuoda ne hienosti esille. Meillä on oivat mielipiteemme raskaudesta, synnytyksestä, imetyksestä, nukuttamisesta, sormiruokailusta ja ties mistä ja ne mielipiteet ovat ainoita oikeita. Meillä ei ole ymmärrystä toisiamme kohtaan ja tukkanuottasilla ollaan pienimmästäkin kipinästä. Samalla miehet bondaavat kertoen sotajuttuja ja kuuntelevat välillä toisella korvalla naistensa riehumista. Palaten taas niihin sotajuttuihin.

Sama pätee hössäämiseen. Kahdeksan kertaa kymmenestä lapsen kaatumiseen reagoi kauhistuneella henkäyksellä nainen. "Voi kamala, nyt kyllä sattui", hengähtää nainen. Onko tullut koskaan kokeiltua mitä tapahtuu jos tuota reaktiota ei tule? Satuin kerran seisomaan lapseni takana kun hän horjahti ja tupsahti pyllylleen. Mitä tapahtui? Ei niin mitään. Lapsi katseli ympärilleen etsien hössöttäjää ja kun sellaista ei näkynyt, jatkui leikki. Kannattaa kokeilla. Se hirmuisen herkkis muksu ei saata välttämättä ollakaan niin herkkä kuin äiti luulee. Koska kaikki lapset ei vaan ole sellaisia.

 

I have spoken. (7 epäsuosittu mielipiteeni on, että tekstin lopettaminen mörähtämällä "ugh, olen puhunut", on uskomattoman mielikuvituksetonta ja typerää. Myös englanniksi sanottuna).

Peace folks!

Ensi kertaan,

Toodles!