Äidin univormu

 

"Hän on äiti", tuumasi bloggari Niina Tapojärven tytär nähdessään kuvan äidistään mustassa jakussa ja hameessa. Äidillä on siis tyyli, jonka oma lapsi tunnistaa lähes välittömästi. Mietin siinä sitten, että millaiseen kuvaan saisin itse tuollaisen reaktion.

Muuttaako äitiys tyyliä? Onko äideillä jokin universaali pukukoodi?

Olen teini-iästä saakka ollut kiinnostunut tyylistä ja pukeutumisesta. Siis siinä määrin, että vuonna 2007 valmistuin artesaaniksi tekstiilin- ja vaatetuksen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelmasta (jestas, mikä sanahirviö). Olen tehnyt vaatteita itse, neulonut, shoppaillut ja kierrättänyt. Tyyli on vaihdellut mielialan (ja painon) mukaan ja vaatekaassa on löytynyt kaikkea roiskeläppähameesta flanellipaitoihin. 

2000-luvun alkumetreillä pukeuduin siihen mitä hennesillä ja seppälässä sattui vastaan tulemaan. Piti olla matalaa vyötöröä ja tissipaitaa. Vaatetta ei ostettu ellei maksimissaan koko 42 mahtunut päälle. Kyllähän se siis useinmiten mahtui, mutta näky oli vähintäänkin erikoinen. Kotiin tullessa piti aina vaihtaa toiset vaatteet päälle, koska niiden kireiden vermeiden epämukavuutta ei vaan kestänyt. Vaatteiden istuvuus oli täysin vieras asia tyyli oli aikaimoinen sekamelska. Pukeutuminen onneksi muuttui muutamaa vuotta myöhemmin hiukan fiksummaksi, kun tajusin että kokolappua tärkeämpää on se, että housujen nappi menee kiinni. 

Tyylini ei muuttunut vielä kovinkaan paljoa ensimmäisen lapsen jälkeen, mutta toisen myötä huomaan vaatekaapin sisällön muuttuneen aika paljon. Roiskeläppä on yhä kaapissa, mutta se päätyy aika harvoin käyttöön, koska se ei tunnu mukavalta päällä. Se sijaan hyllyille on eksynyt useampi pari legginssejä, korkeavyötäröisiä farkkuja ja trikootunikoita. Noista en omistanut ainoatakaan ennen vuotta 2015, enkä yhtä paria enempää ennen viime joulua. Neuletakkeja tuntuu olevan viikko viikolta enemmän. Ehkä ne sikiävät keskenään siellä kaapin uumenissa. Neuleista takit ovat krooniselle hikipossulle umpinaista puseroa parempi vaihtoehto, koska takin voi levauttaa auki sisäisen helleaallon iskiessä. Olen nykyisin kovin ihastunut pitkiin takkeihin ja liiveihin, koska ne tuntuvat enemmän omilta verrattuna niihin 2000-luvun alun vyötärömittaisiin, vartalonmyötäisiin neuletakkeihin. Neuletakki hipoo täydellisyyttä kun siinä on pitkän helman lisäksi isot taskut, joihin  voi sulloa kaiken pankkikorteista pikkukiviin.

Kenkien suhteen suosin yleensä matalia tennareita tai ballerinoja. En oikein koskaan ole kunnolla oppinut kulkemaan korkokengissä. Mahtaako johtua jalan pienestä koosta, kun jalka tuntuu jäävän korkkarissa aina inhottavaan asentoon vinksottamaan? Tennareista suosikki on jo vuosia ollut Converse, mutta tällä hetkellä kenkäkaapin kuningatar on ehdottomasti pari hopeaglitterissä uivia Tomseja.

Eniten hulluttelen luutavasti korujen ja laukkujen kanssa. Käsilaukkuja löytyy varmaan lähemmäs 30 ja koruja on sullottuna laatikoihin ja telineisiin pitkin asuntoa. Korujen ja laukkujen hamstraamista helpottaa se, etten ihan kamalasti välitä kalliista asusteista, vaan hankin aika usein korut Glitteristä ja laukut kirppikseltä.

Neuletakki. Äidin pyllyn coveri, äidin lempitoveri.

Mitä tapahtui? 

No, nykyisin arvostan ensinnäkin sitä, että vaate mahtuu päälle ilman että sitä pitää nykiä jatkuvasti oikeaan asentoon. On myös plussaa jos esimerkiksi peppuvako ei näy kyykkiessä tai paita nouse puoleen selkään. Olen alkanut vaatia helppoa yhdisteltävyyttä ja joustavia materiaaleja, koska lasten kanssa pitää pystyä tekemään muutakin, kuin istumaan sievänä paikallaan. Ja omat kurvit ovat sen verran vaarallisella tasolla tällä hetkellä, että esimerkiksi joustamattomat housut eivät pysyisi edes jalassa tässä vauhdissa. Olen aina omannut ns. "ravihevosen reidet", joten esimerkiksi farkkujen löytäminen on todella haastavaa. Toistaiseksi olen heittänyt pyyhkeen kehään farkkujen osalta ja käytän pääasiassa jegginssejä tai muita joustavia alaosia.

Tykkään edelleen vaatteista ja erilaisien tyylien kokeilusta, enkä ajattele että äitinä minun pitäisi näyttää jotenkin tietynlaiselta. Olen hakenut lapseni päiväkodista meikit naamalla ja ilman meikkejä. Verkkareissa ja revityissä farkuissa. Lyhyessä ja pitkässä mekossa. Tatuoinnit näkyvillä tai peitettynä. You name it. Laukussa kulkevat sulassa sovussa vaihtovaipat ja äidin huulipunat.

Kotona ollessa lipsahdan helposti käyttämään päivästä toiseen pieruverkkareita ja meikkaaminen vaihtuu naaman hölväämiseen vaseliinilla. Välillä saattaa tuntua että kaikki muu on tärkeysjärjestyksessä ennen omaa ulkonäköä. Ja kyllähän siellä listalla paljon tuon ohi meneekin. Mutta siksi on kätevää, kun vaatekaapissa on kivoja, helposti yhdisteltäviä vaatteita. Vaikka aikaa itselle ja pukeutumisen miettimiselle on vähän, löytyy kaapista aina jotain päällepantavaa. 

Eräänä päivänä viime viikolla hölkkäsin Minimaniin ostamaan moottoriöljyä tämän näköisenä...
...kun taas osan ajasta näytän tältä
Tänään oltiin jossain luomun ja perusteellisen lahosuojauksen välimaastossa.

Kuuluuko äitien pukeutua tietyllä tavalla?

No ei tietenkään. Pääasia että olo on hyvä ja itse tykkää peilikuvastaan. Kun näyttää itsensä mielestä hyvältä, jaksaa harmaampanakin päivänä raivata tiensä läpi kakkavaippamaratonin ja likapyykkivuorien. Ei ole olemassa äideille määrättyä helman pituutta tai pääntien kokoa. Äiti voi kulkea korkokengissä tai terveyssandaaleissa ja kantaa omaisuuttaan kangaskassissa tai luksusmerkin käsilaukussa. Oikeastaan vain sillä on merkitystä, että itse on tyytyväinen omaan tyyliinsä.

Mikä se minun äitiunivormuni sitte on?

Behold! Lähiöäityli ikuistettuna luonnollisessa elinympäristössään. Huomatkaa, että kuva ei ole täysin totuudenmukainen, koska helmoissa ei roiku ketään ja olkapäät ovat pukluvapaat.

Luottovaatteitani ovat pitkät neuletakit, jonka helmaan voi tarvittaessa kietoa vaikka lapsen lämmittelemään. Legginssejä tulee käytettyä miltei luvattoman paljon. Tunikat ja mekot ovat osoittautuneet erittäin toimiviksi lasten kanssa mellastaessa. Nykyisin ei enää ole tarvetta vaihtaa "kotivaatteita" päälle kotiin tullessa, koska vaatteet ovat aina mukavat. Onkohan se nyt sitten hyvä vai huono juttu? :D

 

Millaisia äitiunivormuja teillä on?

Btw. Usein kuulee, ettei vanhempainvapaalla ole varaa hankkia uusia vaatteita itselle, ja pukeutumisen homssahtamista selitellään taloudellisella tilanteella. En väitä etteikö asia saattaisi noin ollakin, mutta ainakin omalla kohdallani olen havainnut, että kirpputorilla budjettiin mahtuu huomattavasti enemmän vaatteita, kuin vaatekaupassa yleensä. Kivojen vaatteiden löytämiseen tarvitaan vain ehkä hiukan enemmän kärsivällisyyttä. Ja sen luulisi olevan ilmaista itse kullekin.

 

 

Ensi kertaan,

Toodles!

Ps. klikkaahan tuota pikkuista tähteä jos teksti miellytti. Tiedän sitten sinun käyneen :)