Harmaan maanantain selättäjä: Pirteä solmupanta (ohje)!

Jostain syystä moni kokee maanantait repaleisessa kaavussa haahuilevana mörkönä, joka ilkeämielisyyttään vie mennessään viikonlopun, vapauden ja no..kaiken kivan. Kun mörön varustautuu kohtaamaan henkselit paukkuen iloisen punainen panta päässä, ei maanantai vaan voi olla kurja! Tällä helpolla ohjeella onnistuu solmupanta aloittelijaltakin!

Neuloin viime vuonna Novitan hitiksi nousseesta Hohde-langasta pannan ja tuolloin mietin jo, että onpa mälsää kun takasauman joutuu käsin ompelemaan. Olen krooninen saumojen kammoaja ja pyrin neuloessani välttämään niitä kuin ruttoa. Siitä tällä kertaa syntyi ajatus uuteen pantaan, joka tällä kertaa imee inspiraatiota eräästä monelle tutusta hahmosta.

Tämä panta on ihan yhtä helppo toteuttaa kuin hieman simppelimmän muodon omaava edeltäjänsäkin, ehkä jopa helpompi. Tässä mallissa panta vain rakentuu hiukan toisella tavalla ja takasauma ohitetaan luomalla aloitussilmukat kahdelle puikolle. Malli sopii kokonsa puolesta kenelle tahansa, sillä pannan kokoa voi säätää helposti. No, ehkä ihan pikkumuksulle tekisin hiukan pienemmän version, niin pannan päät eivät jää roikkumaan liian pitkinä.

Kuinka tällaisen pannan omistajaksi sitten pääsee?

No..mie kerron.

Pirteä solmupanta:

Tarvikkeet:

Lankaa. Tän tarkemmin ei oikeastaan tarvitse asiaa miettiä, koska lanka kuin lanka käy. Itse käytin seiskaveikkaa, joten jos haluat saman levyisen kuin kuvissa, ota veikan paksuutta vastaava lanka.

3,0mm puikot tai mitä sitten tykkäätkin käyttää. Kannattaa ottaa hiukan suositusta pienemmät puikot, niin pannasta ei tule liian lupsu ja pannan päät pysyvät edes hiukan pystyssä. Tarvitset 3 puikkoa!

Pätkä apulankaa 

Neula päättelyyn ja solmun ompeluun.

Ohje:

Luo 40 silmukkaa kahdelle puikolle, eli 20 per puikko. Silmukoiden luomiseen voit käyttää esimerkiksi 8-aloitusta. Itse tykkään että kasialoituksella tulee kamalan tiukka alku, joten luon silmukat aivan samalla tavalla kuin normaalisti, mutta luon joka toisen silmukan eri puikolle.

Neulo ainaoikeaa 20 silmukalla ja jätä toiset 20 odottamaan. Nosta aina kerroksen alussa ensimmäinen silmukka neulomatta, jotta saat reunasta siistin. Voit roikottaa halutessasi roikottaa odottavia silmukoita omalla puikollaan tai pujotella silmukoiden läpi pätkän lankaa, jolloin puikon voi ottaa pois. 

Neulo ainaoikeaa kunnes kappaleen pituus on suunnilleen keskeltä takaa ohimolle. 

Aloita kavennukset:

Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta. neulo 1 oikein ja neulo kaksi seuraavaa silmukkaa takareunoistaan yhteen. Neulo kerroksen loppuun.

Neulo 5 kerrosta ainaoikeaa.

Toista kavennus- ja välikerroksia kunnes työssä on 12 silmukkaa. Nyt kavennukset tulevat tiheämmin.

Nosta 1 silmukka neulomatta, neulo 1 oikein ja neulo kaksi seuraavaa silmukkaa takareunoistaan yhteen. Neulo kerros loppuun.

Neulo 3 kerrosta ainaoikeaa.

Jatka kavennuksia kunnes työssä on 3 silmukkaa ja päättele työ.

Seuraavaksi nosta apulangalla odottaneet (jos siis käytit apulankaa) puikolle ja neulo jälleen ainaoikeaa kunnes toinen puolikas on saman mittainen kuin ensimmäinen ennen kavennuksia. Kavenna samalla tavoin kuin ensimmäisessä puolikkaassa ja päättele työ.

Päättele langanpätkät.

Solmi panta päähäsi haluamallasi tavalla ja hymyile leveästi. Screw you Monday!

Mikäli haluat, voit ommella solmun paikoilleen muutamalla pistolla ja asetella samalla pannan kärjet haluamaasi asentoon. Tämä vaihe ei tietenkään ole pakollinen :)

Kyl kelpaa!

Välillä tuntuu että ne simppeleimmät ideat on parhaita. Ne vaan toimii. Niinku pannukahvi ja rusinapulla.

Mitäs tykkäätte?

 

Oh well.

Ensi kertaan,

Toodles!

Ps. jos juttu inspiroi, niin annahan tekstille tähti tuosta alapuolelta ;)