Helppo ja hauska askartelujuttu..eiku! Diy gone bad.

Kässäbloggaaja on ärsyttävä tyyppi, joka onnistuu aina kaikessa mihin se ryhtyy. Se taikoo vaikka kakkavaipoista salonkikelpoisia sisustustavaroita ja neuloessa siltä ei kai koskaan mene edes lanka solmuun. Entä jos kaikki ei aina menekään kuin Strömsössä?

Viime viikolla eräs bloggaaja peräänkuulutti totuudenmukaisuutta somemaailmassa. Ihmisillä on kaikkien siloteltujen blogien keskellä ikävä niitä realistisia kuvauksia elämästä ja epäonnistumisista. Kaikkien imelien #ilovemylife-tägien sekaan toivottiin #perheriita- sekä #peräpukamat-tägejä. Ihan vaan siksi, että ne ovat osa elämää ja niilläkin pitäisi olla oikeus näkyä.

Myös tässä blogissa yleensä esitellään niitä onnistumisia ja hienoja, yleviä hetkiä bloggaajan elämästä. Muistan jonkun jopa joskus kirjoittaneen jossain, että lifestyle/diy/muoti/kauneus/lisäätähänmieleinenkategoria-bloggaajan elo on tosi helppoa. Eihän siinä tarvitse kuin askarrella jotain kivaa tai meikkailla vähän, ottaa pari sievää kuvaa ja läpistä joitain aiheeseen liittyvää. 

WROOOONG!

Eilen iski kirjoneuleen jälkipöhnässä pakottava tarve tehdä jotain. Olo oli kuin nikotiinista kertarysäyksellä vieroitetulla apinalla. Hermostutti, ajatus harhaili ja sormet syyhysivät (pääosin raapien takapuolta tai päälakea, mutta välillä ne hakivat puikkoja kilkuteltavikseen). Aikani napsuttelin paria neulepuikkoa yhteen ja hymisin itsekseni "k2tog, knit, purl, purl, yo, knit, knit, ssk, yo". Siinä vaiheessa kun olin käärimässä yhtä merinovillakerää sätkäksi, päätin että nyt tarttee tehdä jotain. Jotain simppeliä että ne kirjoneuleen riuduttamat aivot saavat hetken ihan vaan tuijottaa Netfilxistä Once upon a timea, mutta jotain mistä olisi kuitenkin jotain hyötyä myöhemmin.

Pitäisi aina olla jotain hätävaraneuleohjeita tällaisen varalle. Miksei missään myydä ensiapulaukkua joka on täytetty askartelutarvikkeilla?

No, paremman puutteessa avasin meidän vaatehuoneen oven. Astuin sisään ja siellä se nurkassa murisi: Reilu 300 grammaa 100% akryylilankaa. Se oli maannut siellä hylättynä kesästä saakka. Siihen oli takertunut pätkä verhovaijeria ja sen kyljestä riippui pari pyöröpuikkoja. Se oli hylätty sinne odottamaan ennalta määräämättömän ajan ja nyt sen hetki oli koittanut. Jättikokoinen tupsukehikko apunani hyökkäsin sen kimppuun. Tätä taistelua olin yrittänyt välttää ja ajoittain olin miettinyt, että tälle langalle olisi armollisinta jos heittäisin sen kaikessa hiljaisuudessa saunan uuniin. Vaan se ei muuttaisi sitä, että itseäni vainoaisi ikuinen häpeä siitä että kerran päästin tuon lankamaailman mustan muovilampaan kotiini pesimään. Eihän se väkisin ollut lankakoriin kaupasta hypännyt. Niinpä ryhdyin toimeen. 

Olin päättänyt että tuokin rumilus muuntuu joksikin kauniiksi.

Eilisen illan pyöritin lankaa hiljalleen tupsukehikon ympärille, leikkasin ja solmin. Tupsuja syntyi ja lankaa kului. Eripariväriset akryylipallerot pyörivät jaloissa ja muovinpätkät pöllysivät. Lanka venyi ja paukkui, katkeilikin. Mutta tupsuja syntyi. Päässä oli syntynyt visio sellaisesta pehmoisesta, pienestä matosta. Sillä voisi istua ja vaikka juoda kahvit. Siihen se sopisi. Takamus ei tee eroa hienon villan ja halvan keinokuidun välille. Se on vaan onnellinen että sillä on lämmin. Vaikka vähän hikoiluttaakin.

Sitten se homma alkoi mennä metsään. Tai perseelleen. Koska tässähän oli tarkoitus sille hanurille se matto tehdä.

Koko illan se lanka totteli, ainakin melkein. Vaan kaikessa kavaluudessaan se teki koko ajan pientä jäynää. Vasta nukkumaan mennessäni ymmärsin sen oveluuden. Noustessani ylös säkkituolista huomasin mustien vaatteideni muuttuneen valkoisiksi. Sitä ällöttävää, sähköistä ja joka paikkaan liimautuvaa muovihuttua oli joka paikassa. Ruumiinaukoissakin. Kurkussa ja nenässä. Mennessäni nukkumaan mies ihmetteli että miksi en sano hyvää yötä. Pihisin hiljaa, että henki ei oikein kulje koska on tuota akryyliä kurkku ja kärsä täynnä. 

Round one: Lanka 1 - minä 0.

Tänä aamuna nousin kipeän kurkkuni kanssa ylös vuoteesta ja aamukahvin jälkeen ryhdyin taistoon uudelleen. Muutama tupsu vielä. Tällä kertaa olin olevinaan fiksu ja askartelin niitä kirottuja palleroita ilman housuja. Sopii kokeilla akryylin liimautua reitevän perheenäidin säärikarvoihin.

Kun palloja oli olevinaan tarpeeksi (lue: lanka loppui viimein), oli aika alkaa kiinnittää niitä kikkareita liukuestemattoon. Teoriassa tämän piti toimia ihan hyvin. Olihan se Pinterestin ja ET-lehden mukaan toiminut jo monta kertaa ennen tätäkin. Mielessä pyöri se ihanien, söpöjen ja oivaltavien palleromattojen ilotulitus ja innokkaana ryhdyin sommittelemaan noita perunankuorien ja likaisen lumen värisiä pampuloita erilaisiin järjestyksiin. Ensin oli neliö, sitten ympyrä. Ympyrä vaikutti parhaalta. Solmitaan kerran pallot paikalleen ja havaitaan että yksi pallo puuttuu. Olevinaan sommitellessa sitä ei puuttunut mutta nyt se puuttui. En keksinyt muuta selitystä kuin että olohuoneen lattiassa oli hetkellisesti ollut portaali, josta yksi pallero oli imaistu toiseen ulottuvuuteen.

Sen yhden tupsun puuttuessa vaihtui suunnitelma ympyrästä neliöksi. Sommiteltiin taas ja solmittiin lähes kaikki tupsut paikoilleen. Eihän se toimi. Ei tietenkään toimi. Maton sijaan se pallokyhäelmä näytti joltain pari kertaa täysperävaunurekan renkaiden läpi kulkeneelta näädältä. Ei herättänyt hirmuisia himoja istua kahville raadon päälle.

Purkuun meni.

Alkoi iskeä epätoivo. 

Jospa se sopisi seinälle? Sellainen pullerotaulu vaikka olohuoneeseen. Joo, hyvä idea.

NO EI!

Kaivoin sieltä samasta vaatehuoneesta esille yhden vanhan maalauspohjan. Aikani palloja sommiteltuani totesin että ei, ei tule palleroista tauluakaan. Ei perunankuoren väristä taulua meidän olohuoneen seinälle. Nuorempi muksu ideoi taulupohjasta hienon trampoliinin.

Sitten loppui yritys. Nyt meillä pyörii pitkin nurkkia lähes kolmekymmentä akryylipölypalloa vailla tarkoitusta. Ehkä niitä voisi ampua vesipyssyllä. Olis ees se pyssy. Ehkä sillä vaan ampuisi itseään sapetuspäissään silmään.

Lanka 10 - Minä 0.

Niin että ei mee aina niinku Strömsössä. Jos Strömsössä olis aikoinaan tyrtelöity näin mahtavasti, olisi koko ohjelma lopetettu pilotin jälkeen.

Rentouttavaa tämä käsitöiden tekeminen.

Ensi kertaan,

Toodles!