hidasta ja ihanaa vai nopeaa ja tarkoituksetonta?

 Käsitöiden maailma on ihmeellinen, monimuotoinen ja inspiroiva paikka jossa ohjeiden kirjo vaihtelee pikakäsitöistä ja yhden illan jutuista pitkiin ja nautinnollisiin, jopa viikkojen tai kuukausien mittaisiin neuleherkutteluihin. Onko toinen toista parempi? Ruokkivatko pikaneuleet kertakäyttökulttuuria? Onko hitaasti ja hartaasti valmistunut käsityö jotenkin arvokkaampi?

Ensiksikin, anteeksi. Edellisestä postauksesta on kulunut yli kuukausi. Tuntuu että tällä hetkellä on aika monta rautaa tulessa niin harrastusten, oman elämän kuin työnkin puolella. Linkouksen kierrokset ovat aika huimaavalla tasolla, eikä loppua näy. Parasta siis istua kyydissä ja nauttia maisemista.

Mutta, asiaan.

Törmäsin tänä aamuna keskustelunavaukseen neuleohjeista. Aloitaja kertoi nauttivansa suunnattomasti hitaista neuleista ja käsitöistä ylipäätään. Hän kertoi olevansa suorastaan ärsyyntynyt ns. pikaohjeista, joiden tuottamien tarkoituksettomien kyhellyksien kohtaloa ja käyttötarkoitusta kirjoittaja kummasteli eikä oikein tuntunut sellaista löytävän. Kirjoittaja kertoi ettei esimerkiksi hänen kirjaansa ole so far myyty ulkomaille, koska kiinnostusta vaativamman taitotason ohjeille ei ole. Mietittiin, ruokkiiko pikakyhellyksien tekeminen ja suosio kertakäyttökulttuuria entisestään. Onko bloggaajien jatkuva tarve uuden sisällön tuottamiselle johtanut siihen että eetteriin lykätään kertakäyttötutoriaaleja, joilla tuotetaan pientä ja söpöä? Eli ilmeisesti toisin sanoen tarpeetonta.

Tarkoitukseton kyhellys vai ihan oikea käsityö?

Tätä tuumin aamulla juodessani sitä puolikylmää kahviani. Tietyllä tapaa ymmärrän mitä hitaalla luomisella ajetaan takaa. Neuleista ja hitaasti valmistuvista projekteista on ihana nauttia ja joskus se kaikista verkkaisimmin valmistuva neule saattaa olla sillä hetkellä se palkitsevin. Ohut lanka ja monimutkaiset kirjoneuleet ja pitsit ovat itselleni usein niitä palkitsevimpia ja tällaisten "suuritöisten" neuleiden valmistuessa onnistumisen ilo on aika korkealla. Usein tulee myös opittua jotain uutta ja taidot kehittyvät.

Esimerkiksi Queen of Hearts vei viikkoja valmistuakseen. Se neulottiin ohueasta langasta illan pimeinä tunteina, kuviota suunniteltiin, laskettiin uudelleen ja purettiinkin kun kaikki ei täsmännytkään. Lanka oli valittu tarkoin ja se oli juuri sellaista rouheaa, täyttä villaa josta pidän erittäin paljon. Sitä neuloessa päässä pyöri raskaita ajatuksia, joita en ehkä koskaan tule unohtamaan. Huivin valmistuttua olin pakahtua ylpeydestä. Olinhan viimein oppinut ainakin jollain tasolla lankadominanssin merkityksen.

Mutta huivi ei ole päässyt tavallista pipoa kummoisemmalle paikalle hattuhyllyllä. Sitä ei ole käytetty yhtään enempää kuin pikana syntynyttä pantaani. Itse asiassa vähemmän. Eikö hartaudella neulottu työ olekaan minulle merkityksekkäämpi?

Quuen Of Hearts oli työläs, mutta tekeekö se siitä merkityksellisemmän kuin pikaisesti valmistuvasta käsityöstä?

Toki käsitöihin ja niiden arvoon suhtautuminen on varmasti yksilöllistä. Mutta voidaanko olettaa että rakkaudella ja pitkän ajan kanssa tehty käsityö saa "ansaitsemansa" arvostuksen? Omalla kohdallani sanoisin että työhön käytetty aika ei ole suoraan, tai oikeastaan mitenkään verrannollinen työn saaman käyttömäärän tai arvostuksen kanssa. Arvostus ja merkityksellisyys syntyy ihan muista asioista. 

Jotkut monimutkaisimmista töistäni ovat itse asiassa kokeiluja, jotka osoittautuvat käytössä omaan tyyliini sopimattomiksi. Pahimmassa tapauksessa ne saattavat jäädä käyttämättä. Joten ainakin omalla kohdallani joudun toteamaan ettei hitaus ja työstä nautiskelu takaa että neule saisi paljon käyttötunteja. Toisessa ääripäässä yksi eniten käyttöaikaa saaneista neuleistani on syntynyt parissa tunnissa ja tyyliltään se ei ole ehkä se kestävin. Ehkä ensi talvena se on jo poissa muodista. Onko silti oikein kutsua sitä kyhellykseksi? Ruokkiiko nopeasti neulottu panta kertakäyttökulttuuria jos se suhteessa hankalampiin töihin saa enemmän käyttöä? Oletus kuitenkin on, että panta jää kaapin pohjalle ja vielä jonain päivänä se kaivetaan esille. En nimittäin tunne kovinkaan montaa käsityöharrastajaa, joka vain dumppaisi työnsä roskikseen sen enempää miettimättä. Yleensä tuotokset säilytetään tai annetaan toiselle käyttäjälle.

Viime joulun kuumin trendi, tonttuovi. Tarpeeton turhake vai jatkossa käyttöä saava arvostettu käsityö?

Kertakäyttöisyydestä tiedän olevani jäävi puhumaan monestakin syystä. Ensinnäkin tiedä, etten tee aina arjessani niitä kestävimpiä valintoja. Voisin olla fiksumpi monellakin osa-alueella. Toisekseen, teen esimerkiksi askarteluja usein kierrätysmateriaaleista tai ihan roskista, joten en välttämättä osaa samaistua alkuperäisessä keskustelunaloituksessa esitettyyn ongelmaan. Siis siihen, että bloggaajat tuottaisivat sisältöä valmistamalla aikaa kestämättömiä turhakkeita. 

Jotenkin koko ajatus kuitenkin tuntuu itselleni vieraalta. Tuottaako yksikään käsityöharrastaja tai -bloggari tietoisesti turhakkeita, jotka jäävät käyttämättöminä nurkkiin lojumaan? I doubt that. Aika moni kuitenkin haluaa kokea käsityöstä onnistumisen iloa, joten tuskin meistä kovinkaan monen ensisijaisena tavoitteena on saada mahdollisimman suuri klikkimäärä blogiin hinnalla millä hyvänsä. 

Ajaako postausten tuottamisen tarve ja lukijoiden kerääminen minut kirjoittamaan tietynlaisia postauksia blogiini? Ei. Ei aja. Kirjoitan aina siitä mistä haluan kirjoittaa ja teen käsityöt ja neuleet ensisijaisesti itselleni. En väitä etteikö olisi mukavaa, kun blogissa käy väkeä ja uusi ohje saa suuren määrän kommentteja. Totuus kuitenkin on, etten pystyisi kauaa tuottamaan sisältöä jonka takana en voi seisoa. Jokainen ohje on minulle itselleni mieleinen ja käsityö tuottaa minulle poikkeuksetta iloa sillä hetkellä kun sen tekemiseen uppoudun.

Itse haluan ilman muuta tehdä sellaisia käsitöitä, jotka kestävät aikaa ja mielellään kehittävät taitojani. Onnistumisen ilo kuitenkin tulee milloin mistäkin. Välillä tarvitaan niitä pikaisia käsitöitä, jotka tipahtavat puikoilta yhdessä illassa ja lopputulosta pääsee ihastelemaan juurikaan odottamatta. Välillä taas voi uppoutua neuleeseen viikkokausiksi. Omalla kohdallani juttu on niin, että tarvitsen niitä molempia. Suuren neuleen jälkeinen olotila on usein tyhjä ja aivot suorastaan savuavat käytyään ylikierroksilla koko suunnittelu- ja toteutustyön ajan. Siihen tarvitsee mielellään väliin jotain simppeliä ja nopeaa. Ja sama pätee toiseen suuntaan. Pitää olla balanssi.

Olipa oma käsityö hetken pakerruksen tuotos tai viikkojen nautiskelun lopputulema, kannattaa molemmista tuntea juuri se määrä onnistumisen iloa kuin itsestä oikealta tuntuu. Molemmanlaisille töille on paikkansa. Kummatkaan eivät ansaitse tulla käytetyksi samassa lauseessa ilmaisun "merkityksetön kyhellys" kanssa.

Peace folks. Nauttikaa käsitöistä <3

Ensi kertaan,

Toodles!

ps. Alkuperäinen aloitus löytyy Puikkomaisteri-blogista, jonne kukin voi mennä postauksen lukemaan niin halutessaan.