Imetyksen loppu. Mitäs nyt?

Kirjoitin aikaisemmin ajatuksiani imetyksestä ja kummastelin puoliääneen miten kohtuuttoman tunteellisesta hommasta on kyse. Tuolloin päätin että jatkan imetystä vielä toistaiseksi, sillä en kokenut minun tai lapsen olevan vielä valmis imetyksen päättymiseen. Tai varmaksihan tiesin vain omat tunteeni, lapsen ajatuksia saatoin vain arvailla. Silloin ajatus lopettamisesta tuntui kaukaiselta ja mietin itsekseni, missä vaiheessa tietäisin ajan olevan oikea. Mistä sen tietäisi? Osaisinko lopettaa ollenkaan? Imettäisinkö vielä kouluikäistäkin?

Sitten pikkumuksu lähti eräänä päivänä ryömimään. Maailma muuttui entistä kiinnostavammaksi ja pikkuinen paloi halusta päästä tutkimaan pienen maailmansa jokaisen kolkan just heti nyt. Ruokahetkissä oli uusia ulottuvuuksia: maisteltiin uusia innostavia makuja, ikeniä kutitti, pullosta juotiin maidon lisäksi jotain ihanaa kirkasta nestettä ja sitten oli vielä ne vanhat tuttavat, maito ja tissi. Tissi oli nyt nähty. Kyllä siitä ihan kiva oli nukahtaessa pitää kiinni, koska sen tissin toisessa päässä oli äiti. Lämmin ja pehmeä äiti.

Mutta se syöminen. Huoh.

Syöminen ei jaksanut kiinnostaa enää missään määrin. Muutama päivä yritettiin, mutta tuloksena oli lähes poikkeuksetta pääasiassa turhautumista. Tähän joku voisi sanoa, että tällaiset vaiheet ovat osa imetystä ja niiden yli pitää vaan jaksaa. Mutta itselleni tämä näyttäytyi hetkenä, jolloin imettämisen lopettaminen saattoi tapahtua luontevasti.

Ja silloin se ajatus tuli. Salakavalasti, mutta selkeänä. Ilman negatiivisia tunteita tai epäilyksiä. Ilman ajatusta imetyksen epäonnistumisesta tai pettymyksestä. Nyt tää loppuu.

Ja niin me sitten lopetettiin ne tissihommat. Imetystä oli vähennetty jo jonkin aikaa muutenkin, joten suunta oli ollut pari viikkoa jo lopetuksen suuntainen muutenkin. Mutta nyt se loppui kokonaan. 

Mitäs nyt?

Ei tullut sitä "Entäs jos vielä?"- tai "Ei, ei sittenkään"-ajatusta, kuten aikaisemmina asiaa pohdittaessa. Ei tullut itsesyytöksiä. Ruoska ei heilunut. Se ei edes liikahtanut. Mitä ihmettä?

Loppujen lopuksi imetin hiukan alle 7 kuukautta. En uskaltanut edes unelmoida noin pitkästä ajasta. Mutta niin siinä vain kävi. Siitä ajasta olen kiitollinen ja hiukan ylpeäkin. Hyvä minä. Hyvä tissit. 

 Edelleen hämmentää kuitenkin tuo imetykseen liitetty tunteiden määrä. Edelleen huimaa sen jalustan korkeus, jolle imetys on nostettu. Se tuntuu olevan jossain syvällä äitiyden, ja nimenomaan hyväksi mielletyn äitiyden ytimessä. Hyvä äiti ruokkii lapsensa itse. Niin on ollut aina ja niin on aina oleva. Edelleen joissain neuvoloissa kerrotaan äideille, että imetys onnistuu jos vain oikein haluaa tai yrittää. Koulutetut imetystukihenkilöt saattavat sivuuttaa äidin väsymyksen, tuskan ja hädän puskiessaan läpi imetyksen ilosanomaa. Imetyksessä onnistuneet äidit polkevat kilpaa korvikeäitejä jalkoihinsa ja saastaa heitellään puolin ja toisin. 

Mistä se johtuu? Osaako kukaan sitä selittää ja uskaltaako kukaan kertoa todellista syytä imetykseen voimakkaasti liittyvälle ahdistuksen ilmapiirille? Onko koko sotku syntynyt vanhempien omasta riittämättömyyden tunteesta? Onko aina ajateltu näin? (Luultavasti ei ole, sillä käsite "imettäjä" on ollut olemassa jo muinaisessa Egyptissä, enkä jaksa uskoa että silloin asiasta reuhattiin samalla tavalla)

Tällä en missään nimessä halua viestittää että imetys olisi jotenkin huono homma. Itse olen oikein onnellinen että sain sen kokea. Lähinnä mietin, olisinko "osannut" olla pettynyt imetyksen "epäonnistuessa", ilman imetykseen voimakkaasti liittyviä ajatuksia ja uskomuksia? 

Toivoin ja toivon edelleen, että osaisimme rauhoittua ajoittain lähes sekopäiseksi yltyvän imetysreuhkaamisen kanssa. Pääasia kai on, että lapset kasvavat ja kehittyvät. Säilyvät hengissä ja ovat niin terveitä kuin mahdollista on. Kenenkään ei pitäisi tuntea pahaa mieltä tai syyllisyyttä imettämättömyydestään tai imetyksestään. Kenenkään ei pitäisi kokea tarpeelliseksi selitellä imetystä julkisella paikalla, aivan kuin ei pitäisi joutua häpeilemään korvikkeen antamistakaan. 

Voitaisiinko vain julistaa tissirauha? I'm in.

Millaisia kokemuksia teillä on imetyksestä? 

Ensi kertaan,

Toodles!