Jauhetaan pastaa

Aika moni tuntee varmasti Panopastan. Niille, jotka eivät ole siitä kuulleet, kerrottakoon että kyseessä on Natalia Tolmatsovan kehittelemä ja testaama pastaruoka, jolla ainakin kokin itsensä mukaan lohkeaa ihan varmasti. No, itse en ole ehtinyt/uskaltanut herkkua maistaa, koska joku kutsui annosta myös perheellisen "Vielä yksi lapsi" -pastaksi. 

Siinä missä Panopasta lupaa paljon ja kivaa, meidän tämän päivän ruoka on jotain ihan muuta. Tämän mätön jälkeen ei luultavasti oteta ketään, vaan käydään korkeintaan nokosille. Siihen oman vatsan viereen. Meidän perheen aikuisten lautasille päätyi tänään

Kitkerän perheenäidin lohtupasta (Also known as "Sori, mulla on taas PMS-oireita"-pasta), jonka saat omalle lautasellesi seuraavalla tavalla:

Ainekset:

300g broilerin fileesuikaleita

1 kynnetön valkosipuli (iso. oikeesti.)

1 keskikokoinen sipuli

2 ison miehen nyrkin kokoista parsakaalia (Ei iso, mutta ei nyt pienikään)

1,5 sitruunan mehut (Meillä oli sitruunat hiukan kuivakoita, mutta sitruunaa saa olla PALJON!)

200g crème fraîchea (Meillä sattui olemaan tällä kertaa Ehrmannia)

Pippuria

Suolaa

Öljyä (Mentiin rypsiöljyllä, koska jossain joskus sanottiin että paistamisessa menee oliiviöljy ihan hukkaan)

Spagettia (Vähän vajaa kahden hengen annos)

Parmesaaniraastetta

Laita vesi kiehumaan pastalle ja kuumenna pannu. Kippaa kanat pannulle ja käätele laiskanlaisesti. Käy tässä välissä hakemassa lapselle liidut ja paperia, koska muuten muksulla alkaa mennä hermo. Pilko sipuli, valkosipuli ja parsakaali pieneksi silpuksi. Parsakaalista menee tähän kätevästi myös varret. 

Käy välillä piirtämässä pari aurinkoa lapsen kanssa ja nouki toisen lelut lattialta takaisin pienten käsien ulottoville.

Kana on nyt jokseenkin kypsää. Kaada samalle pannulle parsakaali, valkosipuli ja sipuli. Pöyhi ja möyhennä. Laita kansi päälle ja anna muhia hetki. Ei kuitenkaan kovin kauaa, sillä parsa on parempaa kun se ei ole ihan muhjua. Itsellä oli tänään pehmeän puoleista, mutta kyllä se kelpoa on niinkin.

Spagetti kannattaa nakata kiehumaan jotakuinkin samaan aikaan, kun heität parsatkaalit pannulle. Sopii kokeilla myös tuorepastaa jos siltä tuntuu. Meidän taloudessa ei sellaiseen ole oikein aikaa ja saattaisi tulla pastan sijaan puuroa.

Rouhi mukaan pippuria ja suolaa. Pöyhi taas. Sitten sitä sitruunaa. Itse puristelin mukaan puolentoista sitruunan mehut, mutta tässä kannattaa edetä oman harkinnan mukaan. Meillä rakastetaan sitruunaa (ja valkosipulia), joten tuo ei ole edes lähellä liian sitruksista. Lorottele sitä mehua parsakaali-kanamössöön ja maistele välillä. Jos ei irvistytä niin voi olla että sitruunaa on liian vähän. Maku nimittäin pehmenee tästä.

Viimeisenä pannulle päätyy crème fraîche. Sekoitellaan ja väännetään levy pois päältä. Käydään täyttämässä pyykinpesukone ja katetaan pöytä. Tässä välissä parsakaali menetti vihreän värinsä ja muuttui perin pehmeäksi, joten ehkä sinne pyykille ei kannata lähteä. Jos kuitenkin menet, niin don't worrry, tää on ihan hyvää siitäkin huolimatta.

Sekoita spagetti ja kana-parsakaalimössö yhteen ja nakkaa pöytään. Ota kaikkien ravintosuositusten vastaisen kokoinen jättiannos lautasellesi ja ripottele pinnalle juustoa. Huokaise syvään ja käy kimppuun. Odota, että syystä tai toisesta pään yläpuolella leijaillut tumma pilvi pakenee ja tilalle nousee sitruunankeltainen aurinko.

 

Sitruunapasta on, kuten jo mainitsin, yksi meidän ruokasuosikeista. Kaikessa helppoudessaan se sopii kokattavaksi vaikka metrinen patti otsassa ja lopputulos potkii lähes poikkeuksetta harmitusta takamukselle ja käyttää makuhermoja nyrkkeilysäkkinään. Tämän ruoan tyydyttävyyttä ei vähennä edes se, että muonat joutuu välillä nielaisemaan kerralla, niin kuin käärme. Se ehtii räjähtää suussa, vaikka sen imeskelisi sisuksiinsa juostessaan.

Kannattaa kokeilla. Vaikka jo viikonloppuna. Tällä ei varmaan lohkea ellet itse tee asialle jotain, mutta hyvää tää on :)

ps. Lohtupastan juuret ovat Yhteishyvän Parsakaali-sitruunapastassa, mutta ohjetta on muokattu aika ronskilla kädellä sen jälkeen kun ruoka alkuperäisessä muodossaan saapui ruokapöytäämme.

Ensi kertaan,

Toodles!