Juhannusta ja salsaa

Meillä on vielä hetken aikaa hengähdystaukoa muuttolaatikoista ja ollaan otettu aika rauhallisesti, tietäen että pian alkaa se viimeinen rutistus ja päästään sanomaan heipat vanhalle asunnolle (viimein). Lapset ovat nauttineet ulkoilmasta runsain mitoin ja vanhempi on iloinnut isovanhempien huomiosta. "Mummo!Pappa!"-huudot ovat kaikuneet aamusta iltaan ja mummo sanoikin, että on ihanaa kun ympärillä on elämää.

Juhannus ja koivut.

Ollaan saunottu, syöty ja nukuttu. Kerätty kukkia ja kahviteltu. Ollaan päivitelty säätä ja tuijoteltu sadetta ikkuasta. Iloittu siitä, että aurinko alkoi taas paistaa ja pääsee ulos, koska eihän niitä sadetakkeja tullut mukaan. 

Mitä syömiseen tulee, olen pari päivää ollut siinä onnellisessa asemassa, että olen ollut vapaalla kokkausvuorosta. Tänään raahauduin sen verran keittiöön, että tein lihan kanssa syötäväksi ananas-salsaa. Ohje on alkujaan joku random ruokalinkki, joka purjehti vastaan facebookissa ja sitä tuli hiukan modattua matkalla. Mutta hyvää siitä tuli. Ainakin tällaisen happaman tyypin mielestä. Kokeile ihmeessä!

Ananas-salsa:

1 tuore ananas

1 punainen tai oranssi paprika

2 tomaattia

1 punasipuli

nippu korianteria

2 limen mehut

suolaa

pippuria

Pilko ananas, tomaatti, sipuli ja paprika mieleseksesi silpuksi. Silppua mukaan korianteri ja purista mukaan limemehut. Lisää maun mukaan suolaa ja pippuria. Lapioi ääntä kohti.

Salsan kaveriksi meidän juhannuspöydästä löytyy grillattua lihaa (ylläri), meloni-halloumi-mansikkasalaattia, hyrskypottuja ja Luomutila Muhosen ruisleipää. Namnam.

Tästä tulikin mieleeni, että minkä ihmeen takia istun vielä tässä, kun voisin olla syömässä..

Ensi kertaan,

Toodles!