Lempparineulomus ja epätoivoista pingotusta

Viimeistään syyskuun alku herättää ainakin allekirjoittaneessa sen uinuvan ja toistuvasti torkkua painavan neulojan. Tekee mieli syöksyä lankakauppaan hypistelemään pehmeitä villoja ja jälleen kerran joutuu selvittämään itselleen että vyyhdinpuut ei ole se number one ostos edelleenkään. Vaan mikä eteen, kun suosikkiprojekti uhkaa jäädä viimeistelemättä?

 

Jos edellinen valmistunut neule ei ollut siellä omalla nautinto-, tai edes mukavuusalueella, niin tämä uusin olikin sitten täydellisen all time favorite. Olen neulonut ensimmäisen kolmiohuivini vuonna 2006 ja sen jälkeen olenkin ollut enemmän tai vähemmän koukussa. Varsinkin niskasta aloitettavat houkuttelevat mieleisen muodon vuoksi ja tälläkin hetkellä kaapissa odottaa muutama huivi pääsyä käyttöön.

Tällä kertaa valitsin kokeiltavaksi Heidi Alanderin suunnitteleman Titanium-huivin, jonka kursailematon ja yksinkertainen ilme viehätti. Olen aikaisemmin neulonut saman suunnittelijan Burn-huivin ja tässä uusimmassa projektissa oli tuon aikaisemman kanssa aika paljon samaa. 

Koska sillä akuuteimmalla neuloosin hetkellä ei ollut aikaa lähteä koluamaan lankakauppoja ja neulomaan oli päästävä, valikoitui lankalaatikosta neulottavaksi kaksi kerää vyötteetöntä, lahjaksi saatua villalankaa. Epäilys on, että lanka on TeeTeen Kamenaa tai vastaavaa villalankaa ja määrä lienee 100g, mutta eipä tuota varmaksi tiedä. Tuolla olettamuksella ryhdyin kuitenkin huivia neulomaan ja pidin samalla sormet ja varpaat ristissä, toivoen että lanka riittäisi.

Ja kuten kuvista voi kohtuullisen helposti päätellä: Lanka riitti. Sitä jäin itse asiassa peräti puoli kerää yli. Valmis huivi tipahti eilen puikoilta puolilta öin, suunnilleen yhtä aikaa The Expansen lopputekstien aikaan (koukuttava sarja btw). Nostin neuleen miehen nähtäväksi ja kurttuun vetäytynyt pitsi sekä kauttaaltaan säkittävä pinta muistuttivat molempien mielestä lähinnä liian kauan käytössä olleita, jättiläismäisiä alushousuja. Mieheltä pääsi hiukan epätoivoisen kuuloinen: "Please, never fit into those" ja tulin luvanneeksi että pysyn tämän kokoisena ainankin toistaiseksi.

Vaan herätti se huivin surkea ulkomuoto muutakin kuin ajatuksia alusvaatteista. Piti miettiä, että mihin kummaan sen sitten pingottaisi. Pitsi kun pitäisi saada auki. Ohjeessakin mainittiin, että pitsin kannalta paras vaihtoehto olisi ronski pingotus. Aikaisemmin olen pingottanut neuleet aika huoletta sänkyyn, mutta ajatus märästä/kosteasta neuleesta muhimassa uuden, ihan liian kalliin petarin alla oli aika pelottava. Piti keksiä jotain muuta. 

Koska ihan oikea pingottaminen ei tullut juuri nyt kysymykseen, päätyin tarttua aika epätoivoisiin konsteihin. Tartuin nimittäin silitysrautaan ja väänsin siitä höyryt täysille. Joku voisi tähän sanoa, että "Höyrytit sitten neuleen, big woop!", mutta ei. Voi kun se olisikin jäänyt siihen. Tulin nimittäin silittäneeksi tämän. Ja silittämisellä tarkoitan tulikuumalla raudalla hieromista edestakaisin, samalla toisella kädellä venyttäen. 

Epätoivoinen pirkkaniksi toimi jotenkuten, eikä lankakaan siitä tuntunut kärsivän. Ihan en ole jälkeen tyytyväinen, koska pingottamalla tuosta reunasta olisi saanut viimeisen päälle sharpin. Nyt se löpsöttää sieltä täältä, mutta parempaan ei juuri nyt pysty. Tämän myötä muistin kuitenkin taas sen, että pitsineuleet ja erityisesti kolmiohuivit ovat se minun juttu. Näihin jää koukkuun (vaikka puikoilla neulookin) ja ylimääräisen ajan haluaisi vain viettää puikot käsissä.

Nyt mietinkin, että mitenkähän tämän pingotusasian hoitaisi jatkossa? Tähän kaivataan nyt vinkkejä ihan tositarkoituksella. Itselle tulee mieleen lähinnä ne lasten palapelimatot, jonka voisi sitten vaikka kasata saunanlauteiden alle. Tartteis keksiä jotain aika äkkiä, koska seuraava projekti on jo puikoilla..

Oh well.

Ensi kertaan,

Toodles!

 

Ps. Jos teksti miellytti tai pingotusyritys sai tuskahikikarpalot otsallesi, klikkaa tuota tekstin alla olevaa tähteä <3