Luovitaan elokuun virtaa

Elokuu on täällä. Päivät käyvät lyhyemmäksi, illat alkavat pikkuhiljaa pimentyä. Yötön yö on takana päin. Elokuussa ostetaan uusi jäsenyys kuntosalille (ihan kuin tammikuussakin) ja palataan ruotuun. Laihdutetaan niitä kesäkiloja, joita jostain käsittämättömästä syystä on tullut, vaikka kaikki ruokalehdet liputtivat koko kesän kevyiden herkkujen puolesta.  

Moni meistä karistaa ne viimeisetkin heinänkorret hiuksistaan ja ripustaa kukkamekon naulaan odottamaan seuraavaa kesää. On aika palata töihin, kouluun tai päiväkotiin, ja toivottaa tervetulleeksi arki tuttuine rutiineineen ja rytmeineen. Osa toivoisi elämän olevan yhtä lomaa ja ahon laidassa paidatta jöpöttämistä, mutta toisille taas alkava syksy ja sen tuomat tutut rutiinit tuntuvat helpottavilta ja jopa rentouttavilta. 

Useissa lapsiperheissä elokuu merkitsee omien ja myös lasten lomien  päättymistä. Näin käy meilläkin, sillä esikoinen palaa päiväkotiin elokuussa. Loma-aika oli sama kuin koululaisillakin, eli kesäkuun alusta elokuulle. Päiväkotiin pääsyä ja päiväkodin tätejä on kyselty jo useaan otteeseen. Lapsella on ikävä kavereitaan ja päiväkodin puuhia. Nyt loma alkaa olla loppu ja paluu päiväkotiin on lähellä. Sitä ennen käydään varmaan ostamassa uusi reppu. Koska pitäähän reppu olla.

Elokuun ja päiväkodin alkamisen myötä pääsemme koko perhe paremmin rutiineihimme kiinni, Herätyskello soi ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun. Viikolla ei makoilla enää sängyssä niin kauan kuin huvittaa. Päivä muokkautuu aikataulujen mukaan uuteen uskoon. Illalla käydään luultavasti jämptimmin ja aikaisemmin nukkumaan. Ikuisen kesäihmisen mielestä tämä saattaa kuulostaa ihan kamalalta, mutta meille rutiini tuo rauhaa. Ja vaikka rutiini olisi varmasti mahdollista ylläpitää kesälläkin, on se huomattavasti vaikeampaa, koska ei varsinaisesti ole mitään polttavaa syytä rakentaa jämptejä rutiineja. (Ja onhan joskus ihan hyvä vähän höllätäkin)

Tuttujen rutiinien lisäksi elokuu ja syksy tuovat mukanaan paljon kaikkea sellaista, mikä on lähes poikkeuksetta aina tuonut allekirjoittaneelle käsittämättömän määrän sisäistä rauhaa. Syksyllä elämä hidastuu ja viileys saapuu. Sitä viileyttä piiloudutaan rakkaiden syleihin ja sytytellään kynttilöitä. Keitetään teetä ja juodaan se hikoilematta. Vastaleikatun ruohon ja koivunlehtien tuoksun sijaan tekee mieli nuuhkia suklaata, mausteita ja punaisia marjoja. Kuunnellaan vanhoja CMX:n levyjä odotetaan sitä ensimmäistä syksyistä aamua, jolloin ilma tuntuu kirpeältä ja aurinko paistaa, mutta sen lämpö ei enää pakota riisumaan nahkatakkia. 

On siis useita syitä olla innoissaan elokuusta ja tulevasta syksystä. Voiko jo samalla alkaa odottaa jouluakin? 

Tämä kesä ei tehnyt minusta ruskettunutta tai edes erityisen rentoutunutta.

Ensi kertaan,

Toodles!