Me-ow. Päivä kissan silmin.

Blogiteksteissäni vilahtelee ajoittain eräs karvainen perheenjäsen, josta en kuitenkaan ole kertonut kovinkaan paljoa. Kissaneiti on kuitenkin kulkenut kanssani jopa Mr. Herraseuralaista kauemmin, kaiken kaikkiaan yli 14 vuotta. Nyt onkin tullu aika päästää mirri irti ja jakaa otteita meidän elämästämme kissamme silmin.

Oletko koskaan tullut miettineeksi mitä lemmikkisi mahtaa ajatella elämästäsi? Mitä pohtii saunan lauteilla makaava kissa? Mitä se oikeasti sanoo naukuessaan ovella? Tähän ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksen seuraavan tekstin myötä. Tarina on kirjoitettu 14-vuotiaan kissamme näkökulmasta. Me-ow.

..."Lick lick lick"..

Ah, tervehdys. Olet siis päättänyt roikkua mukanani ja seurata palvelusväkeni elämää. Minun on kai parempi esittäytyä. Olen Nekku. Arvoltani olen vanhempi tavarantarkastaja ja laaduntarkkailija. Nuoruuteni vietin arvioimalla palvelijani neuleita ja muita käsitöitä, mutta nyt eläkepäivilläni teen sitä hiukan harvemmin. Nykyisin keskityn pääasiassa meditoimaan ja sulostuttamaan palvelusväkeni elämää. 

Kuten huomaat, olen ikäisekseni erittäin solakka, sulavaliikkeinen ja kerrassaan vastustamaton. Odotan sinunkin yhtyvän näihin kolmeen mielipiteeseen ja käyttäytyvän seurassani sen mukaisesti. 

Aloittakaamme. Ah, niin. Tällä kertaa katson läpi käpälien sitä että saavuit paikalle ilman herkkuja. Ihmisten ajattelemattomuus ei enää jaksa minua närkästyttää, mutta olen vakaasti sitä mieltä että kerrasta pitää oppia kuinka ylhäisten joukossa käyttäydytään.

Kello on noin seitsemän aamulla kun palvelupäällikön herätyskello pärähtää soimaan. Pikkuväki nousee makuupaikoiltaan ja palvelupäällikkö valmistaa heille ilmeisesti jonkinlaista ihmisravintoa. Minua eivät kellot määräile, joten loikoilen vielä omalla sohvallani katsellen televisiota. Pidän eniten luontodokumenteista, mutta Huomenta Suomikin menee. Palvelupäälliköllä on joku fiksaatio Pekka Poutaan ja se tuijottaa sitä joka aamu, välillä iloisena ja välillä harmistuneena. 

Pikkuhiljaa nousen sohvaltani makeasti venytellen ja suuntaan keittiöön varmistamaan että aamiainen on tarjoiltu. Välillä palvelu tuntuu pelaavan todella huonosti ja vaikuttaa aivan siltä, että palvelupäällikkö on kiinnostuneempi ruokkimaan tuon kuolaavan pikkuväen kuin minut. Mikäli palvelu on hitaanlaista, pyrin antamaan toiminnasta välittömän palautteen esimerkiksi oksentamalla lähimmälle matolle tai jonkun palvelijani kenkään. Yleensä he muistavat sen jälkeen kuka tässä talossa määrää. 

Yleensä saamani ravinto menettelee, mutta välillä kummastelen että mitä ihmettä eteeni lasketaan. Olen yrittänyt vihjailla, että meownu voisi sisältää annoksen tonnikalaa vaikka joka päivä, mutta jostain syystä palvelijat eivät ole tätä ymmärtäneet ja he ostavat tonnikalaa aivan liian harvoin. Joskus tuntuu, etteivät he ymmärrä mitä heille sanotaan. Koen neljän alaisen käskemisen välillä uskomattoman rasittavaksi.

Aterioinnin jälkeen harrastan yleensä noin vartin verran reipasta liikuntaa. Juoksen usein kartanoni huoneita läpi ja vaihtelen välillä suuntaa. Olen aivan varma että palvelijani remontteeraavat kartanoa salaa, sillä minusta tuntuu että seinät ilmestyvät eteeni välillä kuin tyhjästä. Ei kai niihin muuten törmäillisi. Välillä verestän vanhoja korkeushyppäysmuistojani loikkaamalla esimerkiksi palvelijan olkapäälle tai oven päälle, mutta nykyisin teen sitä aika harvoin. 

Kaikki tuo reipas liikunta saa yleensä vatsani toimimaan moitteettomasti lähes välittömästi liikunnan jälkeen, joten suuntaan aika pian liikuntahetkestä wc-tiloihin. Palvelusväkeni avaa minulle useinmiten oven, mutta välillä joudun avaamaan sen itse. Tästäkin olen antanut palautetta muun muassa käyttämällä eteisen mattoa vessapaperinani, mutta jostain syystä tätä ei tunnuta ymmärtävän. Parhaiten oven avaamiseen on oppinut pikkuväen vanhempi edustaja. Nuorissa lienee siis toivoa. Pidän myös palvelusväen tapaa tulla vessaan kesken toimitukseni jokseenkin vulgäärinä. Eivät ne edes koputa. Mokomat luolamiehet.

Aamutoimien jälkeen on vuorossa meditaatiohetki omassa huoneessani. Huoneeni on hiukan erillään muista ja sinne harvoin eksyy muita. Lämpötila on juuri sopiva mietiskelyyn ja omien ajatusten kanssa olemiseen. Huoneessani on kolme kerrosta ja erillinen lattialämmitys mukavuuteni maksimoimiseksi. Yksi asia minua kuitenkin harmittaa. Huoneeni seinällä on nimittäin sellainen kumma metallilaatikko, jota palvelusväkeni ajoittain rämppää.

Olen nimittäin joutunut keskeyttämään meditaatioharjoitukseni useaan kertaan sen vuoksi, että palvelupäällikkö tai se parrakas tapaus käy vääntelemässä sen seinällä olevan metallilaatikon vipstaakeja, minkä seurauksena huoneeni lämpenee aivan liikaa. Olen yrittänyt sanoa, ettei termostaattia saisi veivata ihan noin paljoa, sillä rauhallinen  mielialani haihtuu kuin tonnikala lautaseltani, mikäli lämpötila on liian kuuma.

Eikä tässä vielä kaikki. Ne törkimykset, ne moukat tulevat huoneeseeni lämmitettyään sen kamalan laatikon ja istuvat alas lupaa kysymättä. Siihen mossahtaa valkoinen (KARVATON!! Tavatonta!) takamus MINUN meditaatiohuoneeni mietiskelylaverille aivan kuin se olisi edes etäisesti suotavaa. Ja voi, kumpa se loppuisi tähän. Mutta ei! Ne valkoiset nahkiaiset tuovat mukanaan sankollisen vettä ja viskovat sitä siihen metallilaatikkoon. Aivan uskomatonta! Olen pari kertaa istunut palvelupäällikön viereen ja yrittänyt kertoa närkästyksestäni, mutta eivät hänen pienet aivonsa taida käsittää nirvanasta tai meditaatiosta tuon taivaallista. Poloinen moukka.

Mikäli tätä karmeaa, traumatisoivaa häiriötä ei tapahdu, saatan meditoida koko päivän. Käyn välillä nauttimassa lounasta ja päivällistä. Yleensä pidän huolen että seuraava annos tarjoillaan heti edellisen annoksen loputtua, sillä vihaan odottamista kun olen nälkäinen. Nauttisin mielelläni myös salamitankoja ja karamellejä, mutta jostain syystä en ole niitä saanut taannoisen ummetuskohtaukseni jälkeen.

Välillä ulkoilen kartanoni katetulla pihalla ja istun tornissani katselemassa maisemia ja tarkkailemassa naapurustoa. Koen velvollisuudekseni pitää palvelusväestäni huolta edes jossain määrin, joten valvon ettei ympäristössä tapahdu kummia. Kuten vaikkapa oravien hyökkäystä. Ihmiset ovat jotenkin kovin viattomia, koska he tuntuvat pitävän noita turkki päällä keikaroivia rottia suloisina. Huoh. Onneksi heillä on minut.

Olen oloihini melko tyytyväinen, vaikka välillä mietin koko palvelijaköörini erottamista. Mutta sitten mietin, että laupias ymmärtää toisten puutteet ja antaa anteeksi. Vaan kyllä tämän porukan touhuissa on melkoisesti kestämistä. Lupaavimpina pidän palvelusväen pikkuväkeä, joista vanhempi ruokkii minua auliisti muun muassa voilla ja hän jättää myös usein keittiöön minulle nakkeja tai lihapullia. Toivoisin vain, että hän hoitaisi ne pois päiviltä itse, ettei minun tarvitsisi. Parhaat rapsutukset saan nuorimmalta palvelijalta, mutta hänen kanssaan pitää olla varovainen. Kerran käännyin hänen läheisyydessään väärään suuntaan ja olin saada peukalon takapuoleeni. Jostain syystä palvelupäällikkö poisti minut paikalta tuon tapahtuman jälkeen. En ymmärrä.

No, eiköhän tämä tällä kertaa riitä. Tuo ensi kerralla niitä naksuja. Ne voit salakuljettaa vaikkapa noissa järkyttävän kokoisissa sieraimissasi. Joskus en todellakaan ymmärrä miten teistä kehittyi noin kummallisen näköistä porukkaa. Mutta eivät kai kaikki voi olla yhtä kauniita kuin minä.

No niin. Hus hus.

"lick lick lick"

Ensi kertaan,

Me-ow.

 

Ps. Jos juttu miellytti, niin paina tassullasi tuota tekstin alla olevaa pientä tähteä.