Missä vaiheessa eriävät mielipiteet johtavat eri osoitteisiin?

"Erilaisuus synnyttää intohimoa", sanotaan. Puolisossamme meitä usein viehättää jokin ominaisuus jota meillä itsellämme ei välttämättä ole. Erilaisuus herättää keskustelua ja se voi synnyttää suuria tunteita. Vastakohdat täydentävät toisiaan. Mutta missä kulkee raja?

Minä ja Mr. Herraseuralainen ollaan taaperrettu yhteistä taivalta kohta kahdeksan vuotta. Ensimmäisen kerran meidän pariutumisestamme kuullessaan rakas ystäväni totesi nauraen: "No ei tää oo todellista! Tyyppi on Kaliforniasta ja sie Aholahesta!". Meille ei missään vaiheessa ole tuo hiukan eri postinumeroalueilta yhteen päätyminen ole tuottanut ongelmia. Ihan niinkuin ei sekään että meistä toinen on pitkä ja toinen pätkä, toinen pullukka ja toinen hoikka, toinen tykkää aamuista ja toinen TODELLAKAAN EI, tai että toinen purkaa paineita siivomalla ja toinen ajamalla tankkia.

Kahdeksan vuoden aikana on käynyt ilmi, että meissä on muitakin eroavaisuuksia kuin se, että minulla on isommat tissit. Meistä toinen on kalenterinatsi, toinen hoitelee hommiaan aika boheemisti. Toinen stressaa rahasta ja ties mistä jatkuvasti, kun taas toinen luottaa että kaikki järjestyy kyllä. Toinen velloo välillä liiankin syvällisissä ajatuksissa, kun toinen lilluu lähinnä kyynärpäitään myöden moppisankossa. Toisella huvi ei koskaan tule ennen työtä, kun taas toinen kykenee rentoutumaan vaikka roskapussi olisikin viemättä. 

Nämä ovat pieniä juttua joiden merkitys on yhteiselomme sujuvuudessa aika pieni. Tissikateus ei ainakaan vielä tähän mennessä ole johtanut ilmiliekeissä roihuavaan riitaan, eikä toisen siivousinto ole ajanut suhteen toista osapuolta raivon partaalle. Vaan entä jos erimielisyydet olisivatkin suurempia?

Iltapäivälehdet uutisoivat hiljattain Ensitreffit alttarilla -pariskunnan huomattavista näkemyseroista elämän suurehkojen kysymysten äärellä. Parilla tuntui olevan epäsuhta sävel mm. lapsiin, rahankäyttöön ja suvautsevaisuuteen liittyen. Sulhasen juomasta lohkaiseman kommentin jälkeen syntyi #pilligate. Muun muassa Inka Simola mietti että mitä ihmettä ohjelman takana häärivät asiantuntijat miettivät saattaessaan tämän kummallisen pariskunnan yhteen. Onko kyse ainoastaan tempusta jolla tälle jokseenkin erikoiselle ohjelmalle pyritään saamaan katsojia? 

Pilligatesta luettuani jäin kuitenkin miettimään mitkä olisivat omalla kohdallani niitä dealbreakereita jotka katkaisisivat kamelin, tai siis tässä tapauksessa parisuhteen selän. Milloin eriävät mielipiteet muuttuisivat eriäviksi kotiosoitteiksi? Missä kohtaa voisi sanoa että rakkaus ei kestä, kärsi, ei usko eikä toivo kaikkea?

Omalla listalleni päätyi muun muassa:

Suhtautuminen lapsiin ja lasten kasvatukseen

Mitä lasten saamiseen ja perheen perustamiseen tulee, olisin mahdollisesti voinut elää ihan hyvin sellaisen puolison kanssa, joka ei lapsia halua. Onhan aina joka tapauksessa olemassa riski, että lapsia ei saa vaikka niitä haluaisikin. Mielestäni tämä on asia, josta pitäisi voida keskustella puolison kanssa eikä yhdessä pysymisen edellytys voi perustua sille olettamukselle että "Meille tulee lapsia. Me lisäännytään yhdessä".

Sen sijaan lasten kasvatus ja siihen liittyvät mielipiteet kuuluvat siihen suurien erimielisyyksien kategoriaan ellei yhteistä säveltä ole. En itse hyväksy esimerkiksi lapsen ruumiillista kurittamista, joten en hyväksyisi sitä puolisoltanikaan. Lasten fyysinen kurittaminen, alistaminen ja loukkaaminen kiellettiin jo ajat sitten (vuonna 1984), joten luulisi tämän jo vuonna 2017 olevan itsestäänselvyys kaikille jotka sitä jälkikasvua puolison kanssa suunnittelevat. Mielestäni suuttua saa ja sen ilmaiseminen on ok, mutta lapseen ei kajota. Ihan samalla tavalla kuin ei kajota toiseen aikuiseenkaan. 

Fyysinen ja henkinen väkivalta

Tätä tuli jo tuossa aikaisemmassa kappaleessa sivunneeksi. En missään nimessä hyväksyisi miestä joka maltin menettäessään katsoisi oikeaksi toimintatavaksi mätkiä puolisoaan pataan. Sama pätee naiseen. Väkivalta ei missään muodossa kuulu parisuhteeseen. En eläisi myöskään sellaisen ihmisen rinnalla, joka hermostuessaan alkaisi pieksää vastapuolta sanoin.

Ja ei, minua ei myöskään olisi saanut kaadettua baarireissulta tappelemalla pilkun jälkeen nakkarijonossa. En nimittäin tiedä moniakaan ällöttävämpiä asioita kuin mies, joka kuvittelee olevansa joku suurikin tappelukukko. Tämän vuoksi en esimerkiksi siedä Tauskia. Tai Napoleonsyndroomasta kärsiviä pullistelijoita.

Suvaitsemattomuus

Homofobia, mamufobia ynnä muut olisivat varmistaneet aikoinaan sen, että Mr. Herraseuralainen olisi saanut kolme paloa jo ennen ensimmäistä pesää. Siinä ei olisi auttanut juokseminen eikä edes syöksyminen.

Allekirjoittaneeseen toimii kiinnotuksen sammuttajana ehkä melkein parhaiten typerien ja suvaitsemattomien kommenttien laukominen. Tässä kohtaa voisi oikeastaan sanoa, että #pilligate olisi voinut saada alkunsa jopa minusta, sillä homokommenttien mölöyttely on vaan yksinkertaisesti typerää ja mielikuvituksetonta. Ei siihen mitään kummempaa heteronaisen uhriutumista tarvita. 

En tarkoita että tuo uutisiin noussut kommentti on nyt tässä se järkyttävyyden multihuipentuma, vaan enemmänkin ne mahdolliset ajatukset sen kommentin takana. Jostain se vitsikin kumpuaa ja yleensä se saa alkunsa ihan aidosta ajatuksesta. 

Tässä kohta ei siis tarvitse miettiä että olisiko suvaitsemattomuus kompastuskivi parisuhteelle. Ei se olisi, koska parisuhteen tasolle ei edes päästäisi. En voisi kuvitella elämää sellaisen ihmisen kanssa, joka olisi sitä mieltä ettei kaikilla ihmisillä ole oikeutta olla sellaisia kuin he ovat, mennä naimisiin sen ihmisen kanssa jota he rakastavat, perustaa perhettä tai olla sitä mitä he haluavat olla.

Eriävät käsitykset oikeasta ja väärästä

Itseltäni kysyttiin joskus, että enkö oikeasti voi vaan kääntää parkkikiekkoon lisää aikaa kun parkkiaika loppuu. Vastasin että en, koska se ei ole oikein. Kirppiksellä huomautin myyjälle että häneltä jäi yksi tavara naputtelematta kassaan. Näihin molempiin sain vastaukseksi, että jopa olet ihmeen suoraselkäinen. Joidenkin mielestä ehkä liiankin.

Tämä aika tiukkakin suhtautuminen oikeaan ja väärään juontaa juurensa erään perheenjäsenen moraalikäsitykseen tai ehkä tarkemmin moraalin puutteeseen. Kun on nähnyt millaista vahinkoa pettäminen, huijaaminen ja välinpitämättömyys toisille ihmisille koituvista vahingoista tekevät lähipiirissä eläville ihmisille, johtaa se aikalailla väistämättä korostuneeseen tarpeeseen toimia aina mahdollisimman oikeudenmukaisesti.

Jos nyt en ihan samaa odota puolisoltani, niin ainakin melkein. En voisi koskaan elää sellaisen ihmisen kanssa joka kokee oikeudekseen tehdä mitä tahansa oman etunsa saavuttamiseksi. Raha, valta, kunnia tai mikä tahansa henkilön arvossapitämä asia ei ole häikäilemättömyyden arvoista.

Mölli huumorintaju

Aikaisempien otsikoiden valossa tämä vaikuttaa melko paljon kevyemmältä kompastuskiveltä ja niin se oikeastaan onkin. Jos puolison huumorintaju olisi kopioitu esimerkiksi Matti Nykäseltä, ei meistä voisi puhua pariskuntana. Mielestäni huumori omalta osaltaan kertoo käyttäjänsä aivokapasiteetista ja sen käyttöprosentista, joten kökkö huumori sammuttaa allekirjoittaneen kiinnostuksen parhaimmillaan ensimmäiseen lauseeseen.

Laukooko joku oikeasti vielä tänäkin päivänä juttuja V-tyylistä? Voiko naisen iskeä baarista toteamalla että nussittuna nukut paremmin? Kehtaako tuollaisia juttuja möläyttelevän mukaan myöntää edes lähteneensä?

Tai vielä kamalampaa: Voiko tuollaisen kanssa elää parisuhteessa?

Itsepäisyys

"Minähän en hyönteisiä syö vaikka laittaisit mitä faktoja pöytään. Hyiyök!"

"Meillä ei lapsia rokoteta vaikka tutkimustulokset ovat tässä nenäni edessä!"

Muun muassa noilla lauseilla pääsee äkkiä kotiin jos on sattunut päätymään treffeille kanssani. En jaksaisi elää sellaisen ihmisen kanssa, joka esittää mutu-tuntumalla omia mielipiteitään faktoina ja jatkoperustelee asiansa mörähtämällä aivopierunsa perään "UGH!". Jos et ole Istuva Härkä tai joku muu, ei tuo "ugh" tuo painoarvoa julistuksellesi. Päinvastoin.

Toki arvostan sitä että puolisolla on selkärankaa, mutta jos se selkäranka rakentuisi järkähtämättömän itsepäisyyden varaan jopa siinä vaiheessa kun mielipidettäsi vastustavat faktat on lyöty pöytään, ei tulevaisuutta olisi. 

Kun noita kynnyskysymyksiä katsoo peräkanaa listalla, ne näyttävät aika perusjutuilta. Ainakin omasta mielestäni. On ihan ok, että pariskunnilla on eriävä musiikkimaku tai että toinen pitää hömppäleffoista ja toinen dokkareista. Mutta jos suurissa kysymyksissä mennään metsään, ei yhteisellä polulla taivaltaminen ole kauhean helppoa. Luultavasti se on mahdotonta.

Ehkä silloin kannattaa päästää ne Petrit ja muut epäsopivat sulhaset menemään ja odottaa että jostain ilmaantuu se mies joka ei aiheuta pillagatea tai muitakaan skandaaleja.

Itse olen onnellinen, että vielä kahdeksan vuoden jälkeen voin katsoa Mr. Herraseuralaista ja todeta, että me ollaan samalla polulla edelleen. Ja sillä polulla on kiva tuollaisen ihmisen kanssa olla.

Ensi kertaan,

Toodles!

Ps. Jos teksti miellytti, niin painathan tuota tekstin alla olevaa pientä tähteä <3