Mukautuva-huivi +Arvonta!

Lämpömittarin alati laskevien lukemien lähestyessä uhkaavasti nollaa ja sen alapuolella olevia numeroita, on viimeistään aika kaivaa neulepuikot esille ja valita mieleinen malli loputtomasta kaulahuiviohjeiden merestä. Minua lämmittää tänä syksynä Tinna Aallon suunnittelema Mukautuva-huivi, jonka pääsin toteuttamaan syksyn uutuudesta, eli Katian Infinity Shawl-langasta.

Kirjoittelin syyskuun viime metreillä visiitistäni meidän paikalliseen lankakauppaan, eli Pöyröpuikkoon. Tuolloin lankakaupan sinisellä sohvalla juteltiin käsitöistä ja langoista, sekä ihmeteltiin syksyn uutuuksia ja mietittiin jo joululahjahommatkin kuntoon hyvissä ajoin. Vihjaisin tuossa samassa postauksessa, että Tinna pakkasi mukaani lankaa ja huiviohjeen. Nyt on tullut aika sitten paljastaa, että millaista lankaherkkua olen täällä koko tämän ajan hillonnut ja millainen oli huiviprojektin lopputulos.

Mukaani siis lähti lankakakun verran Katian Infinity Shawl-lankaa ja Tinnan tekemä Mukautuva-huivin ohje. Lanka oli minulle täysin uutta, mutta uutta opittavaa oli myös huivissa itsessään. En nimittäin ollut koskaan ennen neulonut tällaista reunapitsiä mihinkään, koska olin jotenkin aina luullut nyrjäyttäväni aivoni jos sitä uskaltautuisin kokeilemaan. Myönnän myös, että noin suuri määrä ainaoikeaa on minulle jotakuinkin mammutin kokoinen haaste, joten tässäkin mielessä oltiin jännän äärellä.

Vaan kuinka kävi?

Lanka itsessään on uskomattoman kaunista. Katian 150 gramman lankakakkuun on onnistuttu upottamaan hulppeat 600 metriä lankaa, mikä tarkoittaa sitä, että yksi kakku riittää helposti huiviin. Ellei nyt sitten olla neulomassa lainapeitettä. Pehmoisen langan materiaali on 100% merinovillaa ja neulontatuntuma on T-O-D-E-L-L-A miellyttävä. Valmis neule ei myöskään kutita tai tunnu karhealta, vaan ainakin allekirjoittaneen ympäröi ihan vaan puhdas lämpö.

Kerä on keritty "uudella" tavalla, eli ollaan palattu kerintätapaan joka muistuttaa käsin kerimälaitteella kerittyä kerää. Kätevää neulojan kannalta, koska kerän päältä näkee heti mitä on luvassa. Minulle luvassa oli liukuma marjapuurosta lähes vitivalkoiseen. Värit vaihtuivat neuloessa huomaamatta ja tällaiset pitkät värivaihdot sopivat mielestäni kolmion tai puoliympyrän mallisiin huiveihin mitä mainioimmin. Värejä vilkuillessani mietin, että näitä joutuu ehkä ostamaan lisää...

Huivi aloitettiin niskasta ja lisäyskohtien käytyä selviksi, oli puikoilla oiva televisioneule, jota pystyi aika rennosti neulomaan samalla kun istui illalla sohvannurkassa teekuppi seurana. Ainaoikean neulominen noin suurena alana olikin oikeastaan aika mukavaa ja neulomaan oli helppo palata, kun aina ei tarvinnut ihmetellä että milläs kerroksella nyt oikein ollaan. Langan värin vaivihkainen muuttuminen sävystä toiseen aiheutti oikeastaan jonkinlaisen koukuttumisen tuon neulomiseen, koska aina halusi nähdä minkä verran sävy muuttui kun neuloi muutaman kerroksen eteenpäin.

Reunapitsi oli itselleni täysin vieras juttu, vaikka aika paljon olenkin neulonut vuosien saatossa. Jotenkin sen vain aina oli välttänyt tähän saakka. Onneksi ohje oli selkeä ja pitsinkin neulomisessa päästiin ripeästi vauhtiin. 

Lopputulos on mielestäni hurjan kaunis! Yksinkertainen, mutta kaunis. En nyt oikein enää ymmärrä, että miksi olen ennen aina ylipuhunut itseni näistä ohjeista pois. No, onneksi tämäkin tuli nyt opittua tämän projektin myötä.

Nimensä mukaan malli on mukautuva: Se asettuu kaulaan kauniisti, mutta saipa sen sipaistua kätevästi päänkin suojaksi. Muotonsa vuoksi tämä istuu hartiahuivinakin kivasti, eikä taakse jää sellaista "piippaa" roikkumaan, kuten vaikkapa kolmiohuiviin voi jäädä.

Mie olen tähän oikein tyytyväinen ja lankakin viehätti sekä pehmeydellään, että herkullisen herkällä värillään.

Sit me poseerattiin. Tai siis minä poseerasin, huivin ei tarvinnut edes yrittää mitään kummempia, koska se nyt vaan oli kuin syntynyt kameran eteen:

Ja hei, kuulkaas!

Ei tää tähän lopu.

Nyt on nimittäin sellainen juttu, että Tinna lupasi yhdelle blogin lukijalle Mukautuva-huivin ohjeen, sekä yhden kakkusen tuota Katian Infinity Shawl-lankaa. Eli joku teistä pääsee neulomaan itselleen tämän saman huivin ja samalla ihastumaan tähän yltiöpehmeään lankaan! Värin saa valita itse, eli tämä ei ole ainoa värivaihtoehto. Arvontaan pääset osallistumaan jättämällä viestin tämän tekstin kommenttiosioon (toimii vain mobiilissa) tai kommentoimalla julkaisua Voe Äetin Facebook-profiilissa. Voit esimerkiksi kertoa millaisia huiveja yleensä neulot tai kenelle neuloisit tämän Mukautuva-huivin. Arvonta-aikaa on lauantaihin 4.11.2017 kello 23:59 saakka. Voittaja ilmoitetaan blogissa ja Äetin fb-profiilissa, joten molemmat kannattaa ottaa seurantaan.

Onnea arvontaan!

Ai niin, Pyöröpuikon sivuilta löytyy muuten muutama muu huiviohje ensihätään. Käyhän kurkkaamassa!

Ensi kertaan,

Toodles!

Ps. Jos juttu miellytti, niin painathan tuota tekstin alla olevaa pientä tähteä <3