Onnellisuuden kierre

Onnellisuus. Suurin osa meistä kai pyrkii onnellisuudeksi kutsuttuun tilaan. Se tulee kuulemma pienissä paketeissa ja rahalla sellaista ei saa. Parisuhteessa elävät saattavat kysellä toisiltaan: "Oletko onnellinen?". Jokainen meistä kysyy joskus itseltään: "Olenko onnellinen?".

Itse pohdin muutama kuukausi sitten, mikä tekisi minut onnelliseksi. Tai jos nyt ei onnelliseksi, niin ainakin tyytyväisemmäksi. Piti ihan istua alas ja pohtia asiaa. Kuinka tulla onnelliseksi?

Mitä se onni sitten on? Se olisi kai hyvä tietää, niin sitä olisi helpompi tavoitella. Eikö niin?

  • Psykologi David Myersin mukaan onnellisuus on läpitunkeva tunne siitä, elämä on hyvää. 
  • Filosofi Demokritoksen mukaan onnellinen on se, joka on tyytyväinen siihen mitä hänellä on, eikä sure sitä mikä häneltä puuttuu.
  • Platonin mielestä onnellisuus olisi tavallaan rakkauden jatke. (hmm..)
  • Aristoteles taas uskoi onnellisuuden olevan hyveellisyyden johdannainen.
  • Sigmund Freud taas uskoi (hiukan latteasti) rakkauden ja työn johtavan onnellisuuteen.

Vai niin. Näistä jokainen yritti määritellä onnea jotenkin, mutta yksiselitteistä tai kovin selkeää määritelmää ei keneltäkään irronnut. Omiksi suosikeiksini nousi Myersin määritelmä, hyvänä kakkosena tietyin varauksin tuli Demokritos. Toki noissa kahdessa tuntui olevan myös eniten sitä tulkinnan varaa. Onnellisuus lienee siis tunne siitä, että elämä on hyvää sellaisena kuin se nyt on ja kyky hyväksyä mahdolliset (enemminkin varmaan väistämättömät) puutteet.

Toissailtana minut teki onnelliseksi liukuvärjätty vironvilla ja lämmin patteri selän takana.

Kuinka tuohon tilaan sitten pääsee? Voiko kuka tahansa olla onnellinen, vai onko meistä vain tietyillä onnelliset aivot tai perimä, johon onnellisuus on kirjoitettu? "Minnesotan yliopiston emeritusprofessorin David Lykkenin ja hänen kollegansa Auke Tellegenin tutkimukset osoittavat, että geenit määräävät ihmisen perusonnellisuuden noin 50-prosenttisesti. Samaan tulokseen päätyi äskettäin lähes tuhat kaksosparia seulonut Edinburghin yliopiston professorin Timothy Batesin ryhmä.", kertoo Kirsi Heikkisen artikkeli, "16 tietä onneen". Eli geenit, ja onnellisuuden tapauksessa erityisesti serotoniinin kuljettajaproteiinin geeni, vaikuttavat onnellisuuteen jossain määrin. Pitäisikö nyt sitten pyyhe viskata kehään ja todeta, että saatuaan sen lyhyemmän tikun geenejä arvottaessa, on peli jo menetetty. Heittikö Teräsmies viitan kanveesiin, koska hän tiesi, että olemassa on aine nimeltä kryptoniitti? Ei heittänyt.

Kun kerran arviolta puolet taipuvaisuudestamme onnellisuuteen on meihin kirjoitettuna, mikä sen toisen puolikkaan sitten muodostaa? Raha? Nuoruus ja kauneus? Terveys? Usko jumalaan tai johonkin, mikä luo turvallisuudentunteen? Koulutus? Älykkyys? Perhe ja lapset? Tähän ei kai yksiselitteistä vastausta ole. Yksi kokee onnenhetkiä työpaikassaan, toinen tuntee itsensä onnelliseksi heittäytyessään uskonsa varaan, kolmannelle päivän tekee aurinkoiseksi katras lapsia.

Mielestäni yhteinen tekijä kaikille selkeästi merkittäville onnellisuuden palasille ainakin tieteen valossa oli se, että ne ovat jokseenkin arkisia juttuja. Päivittäin ei tarvitse loikata laskuvarjohyppyä lentokoneesta kokeakseen itsenään onnelliseksi, eikä kaiken tarvitse olla jatkuvasti kiiltokuvamaisen täydellistä, jotta elämä olisi onnellista. Ja kuulemma koko aikaa ei pidäkään olla onnellinen, vaikka nykymaailma meille sitä yrittääkin väittää. Meillä on negatiiviisia tunteita ihan syystä. Esimerkiksi Daniel Gilbertin mukaan on ihan hyvä homma, jos et ole onnellinen harhaillessasi yksin pimeällä kujalla keskellä yötä. Vaikka onnellisuus onkin nykyisin muuttunut valtaisaksi bisnekseksi, ei se tarkoita, että kaikki negatiiviset tunteet pitäisi nujertaa. Ennemminkin olisi varmaan syytä hyväksyä ne.

Maanantaina minut teki onnelliseksi se, että osasin piirtää mieleiseni polkupyörän.

Kuinka onnellisuutta sitten voisi harjoitella tai yrittää houkutella luokseen? Millä käytännön jutuilla onnea voisi kerryttää? Kirsi Heikkinen oli koonnut artikkeliinsa muun muassa seuraavia pointteja:

  • Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa. Tämä saa kirjoittajan keskittymään niihin hyviin asioihin enemmän. (David Myers)
  • Yritä olla aktiivinen ja sosiaalinen, edes muutaman ihmisen kanssa. Tutkaile ilonaiheitasi. (Timothy Bates)
  • Tunnista omat vahvuutesi ja käytä niitä. (Martin Seligman) 

Omalla kohdallani huomasin toimivaksi erityisesti tuon kiitollisuuspäiväkirjan pitämisen. Tai ei kai sitä voi varsinaisesti päiväkirjaksi kutsua, mutta kirjoitan bujooni mielellään jokaisen päivän kohdalle jonkin asian, joka teki minut iloiseksi tai josta koin nauttivani. Välillä merkintöjä saattaa olla yksi, välillä pitäisi liimata ylimääräisiä muistilappuja, jotta kaikki asiat mahtuisivat. Tästä huomasin, että onnenhetkien kirjaaminen ja niihin keskittyminen aiheuttaa helposti onnellisuuden kierteen, joka ruokkii itseään. Onnellisuus jää päälle ja positiiviset asiat on helpompi huomata. Se, mikä vaati aluksi ponnistelua, tuleekin pian kuin itsestään.  

Kiitollisuuspäiväkirjan lisäksi olen myös yrittänyt olla tietoisesti sosiaalisempi. En edelleenkään ole kerännyt ympärilleni suurta ystäväjoukkoa, mutta yritän panostaa niihin muutamaan, joiden kanssa vietetty aika on erityisen merkityksellistä. Tässä tulee oikeastaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Sosiaalisuuden lisääminen ja oman ajan ottaminen. Jälkimmäinen on ollut itselleni erityisen haastellista toisen lapsen syntymän jälkeen.

Oiva kirja niihin pilvisempiin päiviin. Parin sivun jälkeen huomaa olevansa onnellinen ihan kaikesta.

No, olenko nyt sitten onnellinen? Kuljenko tuolla kaduilla puoli metriä maanpinnan yläpuolella, oraville laulellen? En. En ainakaan jatkuvasti. Itse asiassa oraville en laula koskaan. Mutta olen kyllä huomattavasti tyytyväisempi kuin aikaisemmin. Huomaan olevani kärsivällisempi ja rauhallisempi. Hyväksyvämpi. Hassuttelevampi. 

Huonojakin päiviä on, mutta sellaisen osuessa kohdalle, on kohtuullisen helppo muistaa, että huonot päivät eivät välttämättä muutu huonoiksi viikoiksi. Toisille meistä onnellisuus tuntuu tulevan luonnostaan ja harvoille onnellisuuden tai tytyyväisyyden saavuttaminen on täysin mahdotonta. Toisille siihen olotilaan pääsy vain vaatii hiukan suurempia ponnisteluja. Mutta eikös se niin ole vähän kaikessa?

Kuinka sinä metsästät onnea?

Ensi kertaan,

Toodles!