Päivä naisena

Tänään vietetään Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansallisen rauhan päivää, joka ehkä tunnetaan paremmin nimellä Kansainvälinen naisten päivä. Päivää on juhlistettu 1900 -luvun alkupuolelta lähtien ja vuonna 1975 juhlittiin naisia koko vuoden ajan. Vuotta 1975 seurasi komeasti naisten vuosikymmen, jolloin laadittiin ja hyväksyttiin muun muassa kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva YK:n yleissopimus. Naistenpäivän perinteen mukaan miehet osoittavat kunnioitustaan äitejään, puolisoitaan, työtovereitaan ja muita läheisiä naisia kohtaan esimerkiksi antaen kukkia tai pieniä lahjoja. Joka vuosi 8. maaliskuuta ylistetään naisia ja heidän saavutuksiaan. Joissain maissa naistenpäivän katsotaan olevan samalla viivalla, ellei korkeammallakin, äitienpäivän kanssa. Käy järkeen, sillä naisia on täällä pallolla huomattavasti enemmän kuin äitejä. Siinä missä ennen omien lasten syntymää äitienpäivä oli itselleni vuosia jokseenkin merkityksetön ja ehkä synkkäkin päivä, ei naistenpäivän yllä roikkunut samanlaista pilveä.

Millainen päivä 8. maaliskuuta sitten on?

No, ei se eroa meillä juurikaan niistä muista päivistä. Meillä herättiin hiukan ennen seitsemää keittämään puuroa päiväkotiin suuntaavalle esikoiselle. Kainalossa tuhisi vauva, joka oli kesken yön taas potkinut peiton päältään. Valitettavasti muuten niin lahjakas lapsi ei ole vielä oppinut vetämään peittoa takaisin päälleen. Huomioitava seikka kuitenkin on, että olen yli 30-vuotias, avoliitossa elävä nainen, eikä puolisoni ole kenenkään muun kuin itseni valitsema. Äitiyslomani kestää täysin tuettuna ensi heinäkuuhun saakka, jonka jälkeen voin edelleen halutessani jäädä kotiin lasten kanssa. Tällöin taloudellinen tuki pienenee, mutta se ei kuitenkaan katoa. Sen itse valitsemani avomiehen kanssa olemme tasavertaisia niin toistemme, kuin myös lain edessä. Toki, kun pyykkivuoro lankeaa tehtävälistalleni toisen kerran sitten maanantain, olen siitä tasa-arvosta hetkellisesti eri mieltä.

Tänään, niinkuin muinakin päivinä muistan, että lapsena minut vietiin kouluun ihan niinkuin pojatkin. Kukaan ei kysynyt, aionko jatkaa opittuani lukemaan. Koulutietä jatkui ammattikorkeakouluun ja takataskussa on ylioppilastutkinnon lisäksi kaksi ammattia. Opiskelujen jatkaminen on ainoastaan omasta halustani kiinni. Koulun jälkeen työelämässä kukaan ei ole kysynyt, mahdanko kyetä työhöni, koska olen nainen. Olen saanut tekemästäni työstä saman palkan, kuin viereisellä tuolilla istuva mies. Mutta siinä missä mies ajaa autonsa vasemmalla kädellä ahtaassa parkkihallissa taskuparkkiin, minä en sitä tee. Mutta sillä taas ei ole mitään tekemistä sukupuoleni kanssa, vaan sen, että rattia kääntävällä kädelläni on jokseenkin peukalo keskellä kämmentä.

Tähän voisi vielä luetella pitkän listan asioista, joita naisena saan tehdä. Kuinka saan kulkea ulkona haluamassani asussa ilman pelkoa väkivallasta tai kuinka saan äänestää. Meillä on asiat täällä aika hyvin ja on hyvä tiedostaa että kaikkialla niin ei ole.

Naistenpäivän alkuperästä ollaan montaa mieltä, mutta sijoittuipa se sitten New Yorkiin tai Kööpenhaminaan, voidaan sen merkityksestä luultavasti olla yhtä mieltä. En voi tietenkään olla varma, olisivatko olot nykyisin samat kuin nyt mikäli naistenpäivää ei olisi, mutta veikkaan että eivät. Vaikka nykyisin naistenpäivä näyttäytyy monelle pääasiassa kukkasina ja huomionosoituksina, on se myös muistutus siitä, että naiset ovat itsenäisiä yksilöitä. Nainen ei ole kauppatavara, eikä puolisonsa tai vanhempiensa omaisuutta. Oma sukupolveni nauttii niistä oikeuksista, joiden puolesta aikaisemmat sukupolvet marssivat ja laativat sopimuksia. Meille ajatus miehestä  naisen yläpuolella on vähintäänkin absurdi.

Sellainen päivä on 8. maaliskuuta. Sellainen on vuoden jokainen päivä.

Hyvää naistenpäivää!

Ensi kertaan,
Toodles!