Parisuhteessa kahdella kielellä

Rakkauteen ja parisuhteeseen yhdistetään usein sanonta "rakkauden kieli". Millaista on kun parisuhteen kieli ei olekaan molemmille se, mitä on puhuttu lapsesta saakka? Tuoko kaksikielisyys parisuhteeseen haasteita ja voiko siitä olla jossain tapauksissa hyötyä? 

Parisuhteet ovat haastavia ja hiukan turhankin usein ne päättyvät syystä tai toisesta ehkä hiukan ennenaikaisesti. Noin puolet avioliitoista päättyy eroon ja luultavasti suuri osa muistakin suhteista hiipuu pois. Jos jopa molempien äidinkielellä rakennetut parisuhteet kaatuvat, onko kaksikielisillä suhteilla mitään toivoa? Kuinka suhde voi toimia jos se rakennetaan osittain vieraan kielen varaan?

Minä ja Herraseuralainen puhumme keskenämme englantia. Missään vaiheessa sitä ei oikeastaan päätetty, se vain tapahtui. Valinnalle on toki olemassa käytännön syy: englanti sujuu meiltä molemmilta suomea paremmin. Lapsille puhumme molemmat omaa äidinkieltämme (tästä olenkin kirjoittanut aikaisemmin). Meillä tilanne on siinä mielessä "helpompi", koska emme sentään puhu kolmea kieltä, vaan englanti on meistä ainakin toisen äidinkieli.

Millaista sitten on elää kaksikielisessä parisuhteessa? 

No, alkuun, silloin 8 vuotta sitten se tuntui hiukan tankerolta vaikka puhuin jo tuolloin ihan siedettävää englantia. Ja toki mieskin on aina ymmärtänyt suomea ja puhuukin sitä jonkin verran. Kun "vieraan" kielen jatkuvaan käyttöön tottui, alkoi juttukin luistamaan sujuvammin.

Yllätyksekseni huomasin, että omalla kohdallani tunteiden ilmaisu ja kuvaaminen muuttui helpommaksi kuin niistä kertominen suomeksi. Vuosien saatossa olen muuttunut ehkä liiankin tunteelliseksi, koska pulauttelen suustani ulos ne vähäpätöisimmätkin mielen ailahtelut. Joskus tuntuu, että puhun niistä syvimmistäkin tunteista hiukan liiankin helposti, eikä niistä puhumisen todellinen vaikeus tai herkkyys tahdo välittyä toiselle todellisena. Käytän kaiken lisäksi usein vielä melko liitoiteltuja ilmaisuja, jolloin myös väärinymmärryksen vaara on ajoittain vielä näiden vuosien jälkeenkin olemassa.

Itsestäni olen huomannut myös sen, että puhun nykyisin huomattavasti enemmän ja osa puheesta on hiukan vaarallista "talking for the sake of taking", eli tyhjänpäiväistä lätinää joka ei oikeastaan tarkoita mitään. Tässä mielessä olen liikkunut pois sieltä tuppisuun suomalaisen alueelta kohti amerikkalaisempaa tapaa, kun taas miehestä on tullut puhumisen suhteen tietyissä tapauksissa hyvinkin suomalainen, ja erityisesti tyhjän jauhaminen ärsyttää häntä.

No ok. Puhua pitää tietysti. Mutta mitenkäs se kuunteleminen?

Kuunteleminen on aina tietysti tärkeää, mutta kuunteleminen ja kuulemansa ymmärtäminen korostuu erityisesti suhteessa, jossa käytetty kieli ei ole itselle se äidinkieli. Meillä molemmilla on paha tapa ikäänkuin "space out" kun toinen puhuu kielellä joka ei ole oma äidinkieli. Miehen kohdalla on usein kyllä kyse siitä, että suomea puhuessani en edes puhu hänelle. mutta omalla kohdallani tilanne on hiukan hankalampi. Itselleni tämä on hankala paikka, sillä erityisesti ollessani väsynyt, huomaan menettäväni keskittymiskykyni pahimmillaan kesken toisen ihmisen suustaan päästämän lauseen. Tätä tapahtuu jo suomeakin puhuessa, mutta erityisesti niin tuppaa käymään kun toinen puhuu englantia. 

Arvatkaa vain, että kuinka paljon tätä tapahtuu, kun perheessä on kaksi pientä lasta ja äidillä on univelkaa noin vuoden verran hartioillaan? Oh dear :D

Kuuntelemiseen ja erityisesti kuulemansa ymmärtämisen eteen pitää välillä tehdä ihan tosissaan töitä, mutta tässä auttaa kun muistaa kysellä tarkentavia kysymyksiä niin paljon kuin mahdollista. Itse muistan kursailleeni joskus kysymysten kanssa, kun ajattelin kuulostavani ihan idiootilta, mutta nykyisin pyrin kysymään kaikenlaista mikä milloinkin epäselväksi jää. On ollut kuitenkin haasteellista oppia sanomaan: "Voitko selittää mitä toi tarkoittaa, kun en ymmärrä mitä sanoit", koska aina on ajatellut että pariskunnan osapuolien pitäisi ymmärtää toisiaan jo puolesta sanasta.

Miltä sitten tuntuu puhua päivittäin enemmän sitä vierasta kieltä kuin omaa äidinkieltään?

Ei se tunnu oikeastaan miltään. Se aikaisemmin vieras kieli on muuttunut ajan mittaan toiseksi äidinkieleksi. Öisin saatan nähdä unia englanniksi ja kun jotain sattuu, on ensimmäinen reaktio yleensä englanniksi tuleva huudahdus tai tuhahdus. Se vieras kieli on siirtynyt selkärankaan, eikä kieltä tule mietittyä. Oikeastaan ne ongelmat alkavat siinä vaiheessa kun kieltä alkaa miettiä liikaa, koska silloin huomaan etten osaa hetkeen suomea enkä englantia.

Vuosien mittaan tässä määrin englannin puhuminen on aiheuttanut sen, että saatan unohdella ajoittain suomen kielen sanoja. Ja se on aika turhauttavaa. Välillä tuntuu, että on irrallaan muista, koska tuntuu ettei huonona päivänä kumpikaan kieli suju. Mutta hyvänä päivänä puhe tulee samalla tavalla kummallakin kielellä. Yksi todella positiivinen puoli tässä on se, että nykyisin en enää käännä englantia suomeksi, mikä on ihan kiva saavutus.

Välillä tulee turhauduttua. Miksi se ei ymmärrä? Miksi me ei voida puhua samaa kieltä molemmat? Olisko tää helpompaa suomeksi? No, ei se sen helpompaa olisi ja kyllä me ihan sujuvasti samaa kieltä puhutaan vaikka englanti ei minulle yhtä paljon äidinkieli olekaan kuin mitä se on miehelle. Ymmärtäminen tai sen puute on lähinnä kiinni halusta kommunikoida.

Kaksikielisyys tuo siis ainakin meidän suhteeseen haasteita, mutta tietyissä jutuissa se on tasoittanutkin meidän yhteistä tietä. Meidän tapauksessamme vieraan kielen lisäksi ei ole esimerkiksi kulttuurieroja, mikä tekee yhteiselon helpommaksi, sillä molempien ajatukset tärkeistä asioista ovat samanlaisia. Loppujen lopuksi on aika sama millä kielellä suhde rakennetaan, se vaatii töitä aina. Suurin osa parisuhteista vaatii työtä ja halua pysyä yhdessä. 

Mitä mieltä se mies sitten on tästä?

Kysyin äsken, että onko hänellä mitään lisättävää tähän tai tuntuuko siltä, että suomalaisen naisen kanssa hynttyiden yhdistäminen on ollut jotenkin haastavampaa kuin amerikkalaisen. Vastaus oli hiukan lyhyempi ja ytimekkäämpi kuin odotin: "Ei". No, mies on vastauksen lyhyydestä päätellen todellakin suomalainen :D

Oh well.

Ensi kertaan,

Toodles!