Perheenäidin mindfulnessia

Käydessäni taannoin psykofyysisessä terapiassa, terapeuttini tuli kysyneeksi, otanko aikaa itselleni. Välitön vastaus oli "En", mutta lisäsin siihen että olen kyllä yksin kun tiskaan. Terapeuttia se tuntui hiukan naurattavan, mutta kun mietin asiaa tarkemmin, ymmärsin että tilanne on juuri sellainen tällä hetkellä. Ensin ajatus oli vähintäänkin masentava, olenhan aina toitottanut että minusta ei ainakaan tule äitiä joka unohtaa ottaa aikaa itselleen. Sitten tajusin ettei tilanne olekaan niin säälittävä kuin miltä se kuulostaa.


Hankittuani ihka ensimmäisen tiskikoneeni keväällä 2013, vannoin etten koskaan enää ikinä tiskaa yhtään mitään käsin. Näiden muutaman vuoden aikana unohdin, kuinka paljon oikeasti salaa pidin tiskaamisesta. Saippuan kuplissa, pehmeässä pesusienessä ja puhtauttaan narisevassa astiassa on jotain sellaista, mikä ajaa minut melkein nirvanan partaalle. Siinä missä sisareni nauttii siskonmakkaroiden puristelusta, minä nautin tiskauksesta. Yksi rakkaimmista ja parhaiten säilyneistä tuoksumuistoistani liittyy tiettyyn astianpesuaineeseen. Lieneekö siis ihmekään, että koen rentoutuvani astioita kuuratessani. Osasyy lienee myös se, että kyynärpäitä myöten saippuavedessä on hankalaa olla kenellekään muulle läsnä. Muille kuin itselleen.

Mindfullnessissa pyritään pohjimmiltaan jättämään menneet ja olemaan murehtimatta tulevasta. Pyritään siis tietoisesti elämään hetkessä, hyväksyen kuitenkin se, että oma mieli saattaa harhailla milloin mihinkin. Mielen "sitomisen" sijaan, karannut ajatus pyritään palauttamaan takaisin tähän hetkeen sillä tavoin kun se sillä hetkellä on mahdollista. Harjoituksissa tunteet ja ajatukset pyritään tunnistamaan ja hyväksymään sellaisinaan. Itselleni terapiaa suositeltiin viime kesänä, koska kärsin erityisen voimakkaasta synnytyspelosta. Kuopuksen syntymän jälkeen toivoin itse voivani jatkaa käyntejä, koska koin terapiakäyntien lisäävän voimavarojani ja vähentävän stressiä.

Tarkoituksena on ollut, että tekisin rentoutusharjoitteita kotonakin, mutta nykyisin tuntuu että harjoituksille on todella heikosti aikaa. Osasyy tähän on se, että miellän harjoitukset edelleen pitkiksi meditaatiosessioiksi, vaikka lyhimmillään harjoitus voi olla mielen kiinnittämistä muutamaan hengenvetoon liikennevaloissa seisoessa. 
Tiskaaminen ei ole puhtaasti tällainen harjoitus, sillä ajatukset harhailevat valtoimenaan suurimman osan ajasta. Kyse on enemmänkin siitä, että tiskatessani olen jokseenkin pysähtyneessä tilassa ja ajatukset on helppo tunnistaa ja "päästää menemään". Saippuan tuoksu nitoo tiskatessa tähän hetkeen ja jokainen pesusienen aikaansaama narahdus astiaa vasten muistuttaa palaamaan takaisin ajatuksista. Altaan kuuma vesi maadoittaa tähän hetkeen. Vasta lavuaarin koristessa veden loppumista, palaan takaisin osaksi ympäröivää maailmaa. Rentoutuneena.

Joten, kun minulta kysellään, että kuinka meillä pärjätään ilman astianpesukonetta, vastaan että ihan loistavasti (toistaiseksi). Ehkä piakoin on aika yrittää tehdä harjoitteita toisella tapaa, mutta tällä hetkellä on hyvä näin. 



..Satuin muuten löytämään tänään sitä muistojeni astianpesuainetta ja se tuoksui edelleen samalle kuin 17 vuotta sitten. Tiskihetket ovat siis muuttumassa entistä paremmiksi.

Ensi kertaan,

Toodles!