Pikaruokaa

Kahden pienen lapsen kanssa touhutessa ei aina ehdi ajatella omaa syömistä. Kuulostaako tutulta? Luultavasti.

Havahduin eilen viimein tajuamaan, että olen ollut jo jonkin aikaa jatkuvasti melko väsynyt ja voimaton. Pari viimeisintä viikkoa ovat olleet aika rankkoja. Ensin muutettiin. Reilun viikon verran muutto vaikutti syömisiin ja lepäämisiin huomattavasti. Nukuttiin liian vähän pakkaamisen lomassa ja syötiin silloin kun muistettiin, eli yleensä aamupalaa seurasi "päivällinen" noin kymmenen aikaan illalla. (Ennen kuin huolestut ihan kamalasti, kerrottakoon että lapset tuli kyllä huolehdittua ja ruokittua).

Hieman muuton jälkeen oli vuorossa sukulaisvierailu ja heidän kanssaan saatettiin olla menossa aamupalasta illan seitsemään ennen seuraavaa kunnon ruokaa. Ei ihan kamalan fiksu ruokarytmi, kun ottaa huomioon että energiaa pitäisi riittää kahden lapsen perässä juoksemiseen ja mielellään vielä muuhunkin. 

Nyt energiavarastot olivat sitten viimein kuluneet loppuun ja olo oli ihan kamala. Ei oikeastaan ollut ruokahalua ja pari viikkoa kestänyt hullunkurinen ruokarytmi tuntui olevan vallalla edelleen. Olen aina ollut huono noudattamaan terveellistä ruokarytmiä tai miettimään mitä suuhuni laitan, mutta nyt piti selvästi istua alas ja vilkaista omalla lautaselle. Eihän siellä mitään kummoista ollut. Kahvia ja puolikkaita paahtoleipiä. Sanotaan, että pullukalla on "vararavintoa", mutta tässä tuli todistettua että en minäkään pelkällä lemmellä elä.

Yksi kokonaan unohtuneista ruokailuista oli lounas. Koska olen todella huono tekemään ruokia valmiiksi pakastimeen tai jääkaappiin, päätin kokeilla tehdä jonkinlaista pikaruokaa lounaaksi. Ehkä tämä nyt ei ihan sellaista pikaruokaa ole, kuin millaiseksi pikaruoka mielletään, mutta nopeasti tämänkin lautaselle sai. Valmisteluun meni noin 5 minuuttia ja uunissa ehkä vartin verran. 

Pilkoin isoiksi paloiksi kaksi tomaattia, pari nuppua parsakaalia ja pätkän kesäkurpitsaa. Lisäksi halkaisin kolme(!) kynnetöntä valkosipulia ja laitoin kaikki uunivuokaan. Hiukan suolaa ja oliiviöljyä, kesäkurpitsan päälle vielä chilihiutaleita ja tomaattien kylkeen Provencen mix-yrttiseosta. Kaikki uuniin noin 225 asteeseen jotakuinkin vartiksi. 

Äiteen pikaruokaa

Paahdettujen vihannesten kylkeen nakkasin pienen purkillisen tonnikalaa ja hiukan raejuustoa. Tomaatit tuntuivat huutavan pientä roiskausta balsamicoa. Mukaan vielä pala Fazer Realia ja kyytipojaksi vettä. NAM!

Maha ihmetteli, että mitäs sieltä nyt tippuu. En ollut aikoihin tainnut antaa sille tuollaista ruokaa ja vielä tuohon aikaan. Normaalisti tähän aikaan päivästä kurkusta valui alakertaan korkeintaan puolen litran kupillinen kahvia. Vatsa kiitti sen verran kauniisti, että luultavasti tarjoan sille jotain samanlaista jatkossakin.

namnam.

Kestänee jonkin aikaa, että fiksumpaan syömiseen taas oppii. Sen mukana varmasti energiaakin alkaa taas virrata meikäläisenkin suuntaan. Alkukesä on ollut sellaista myllerrystä, ettei ole ihmekään, että olo on tällä hetkellä aika nuutunut. Mutta onneksi näihin asioihin voi kohtuullisen vaivattomasti vaikuttaa itse. Tässä tapauksessa syömällä fiksummin ja lepäämällä silloin tällöin.

Nuutunut fiilis, mutta ainakaan vatsa ei valita enää.

Btw. pakko vielä tähän hehkuttaa täysin aiheen vierestä: Kävin eilen kampaajalla melkoisen ex tempore. Varasin ajan Pääasiaan kello 15:30 ja kello 16:30 istuin jo kampaajan tuolissa. Hiuksia oli leikattu viimeksi reilu vuosi sitten, joten pelkäsin kampaajan pyörtyvän pehkoni nähdessään. Mutta kuulemma tilanne ei ollut läheskään niin paha kuin olin kuvitellut, kiitos hoitoaineiden ja kosteuttavien hiusnaamioiden. Vaikka olen tosi laiska huolehtimaan ulkonäöstäni ylipäätään mitenkään, olen kuulemma pitänyt hiukan yllättäen hiuksistani kohtuullisen hyvää huolta. Hiusta on kyllä saattanut säästää jonkin verran esimerkiksi se, että värjään hiuksiani todella harvoin, ja tällä hetkellä ronskimpaa käsittelyä on saanut osakseen ainoastaan latva, joka nyt jäi sinne kampaamon lattialle.

Latvoja pätkäistiin muutama sentti ja sen jälkeen hiukset käytiin läpi koneella, joka haukkasi kaksihaaraiset myös muualta hiuksista. Se oli sellainen erikonen, hiukan kreppiraudan näköinen värkki, joka kuulosti lähinnä ruohonleikkurilta. Ihan mahtava vempain! Puolen tuntia penkissä istuttuani hiukset tuntuivat päässeen taas elämään kiinni. Kampakin meni ongelmitta läpi.

Kutrit on taas kunnossa <3

Jee!

Ensi kertaan,

Toodles