Ruuhkavuodet, nevahöörd.

Selailin hiukan matkaa blogia taaksepäin ja huomasin, että tässä ollaan oltu kiireessä viimeinen vuosi. Jatkuvasti.
Jokainen postaus alkaa pahoittelulla, ettei ole ehditty kirjoittamaan mitään. En ole ihan varma että onko tällä enää lukijoitakaan (huutakaa "hep", jos on).

Oli ollut jo pidemmän aikaa sellainen tunne että nyt eletään kai niitä ruuhkavuosia, tai ainakin ollaan kimppakyytikaistalla, jolla saa posottaa rivakammin. Hyvis.fi -sivusto tiesi sivistää tietämätöntä seuraavanlaisella analyysillä:

" Et ole voinut välttyä kuulemasta termiä "elämän ruuhkavuodet", joilla tarkoitetaan ajanjaksoa,  jolloin lapset ovat pieniä, työelämä kiihkeimmillään ja vapaa-aika on täytetty harrastustoiminnalla. Tähän palettiin kuuluu usein myös oman kodin hankinta, rakentaminen tai remontoiminen, jotka mahdollistuvat useimmille vain velkaa ottamalla.  Aikaa ja rahaa on aina riittämättömästi. 
Tiedät tulleesi paljon puhuttuihin ruuhkavuosiin silloin, kun aika ei ole enää omasi. "

Tätä samaa aihetta tulin tuumailleeksi heinäkuussa. Kynä käteen, raksi ruutuun.

[x] lapset (meillä yksikössä, yksi lapsi) pieniä
[x] työelämä kiihkeänä (no, kiihkeästä en tiedä, mutta kiire on ainakin. Koko ajan ollaan joko matkalla töihin tai töistä, taikka sitten pönötetään siellä itse työpaikalla)
[  ] vapaa-aika on täytetty harrastuksilla (siis millä? )
[x] rahat tai aika vuorollaan loppu
[x] aika ei ole omaasi (no ei, miun ajan omistaa työnantaja tai reilun vaahtosammuttimen kokoinen jälkikasvu)

Jatkoa seurasi:

"Urapolkuun pitäisi panostaa, lasten kanssa pitäisi ehtiä viettää aikaa, omasta hyvinvoinnista ja kunnosta pitäisi huolehtia ja siinä sivussa laittaa vielä terveellistä kotiruokaa. Elämänmuutoksia tulee vastaan varmasti. Omat vanhemmat saattavat tarvita apua, oma parisuhde on kriisissä tai päättyy eroon. Usein työelämän ollessa ”kiihkeimmillään” on myös perheen ruuhkavuodet käsillä."

Tämän luettuani sain migreenin, hyperventiloin ja käperryin sikiöasentoon kylppärin nurkkaan. Tämä ei itse asiassa ollut naurun asia, vaikka ajatus kelteisillään suihkun alla nyhjöttävästä pullerosta onkin melko koominen (enhän toki oikeasti noin tehnyt, vaikka mieli tekikin). Päivittäin pyörrytti, ahdisti, väsytti ja vitutti. Vuosia aisoissa pysynyt paniikkihäiriö rymisteli karmit kaulassa sisään ja istuutui pöytään kuin vanha tuttu, jota kukaan ei ollut kutsunut kylään. Koko komeuden kruunasi lähes sulkijalihaksen lamaannuttanut paskahalvaus (pardon my french) työpaikan takahuoneessa, joka sai kiviseinäksi tituleeratun hermokimpun (yeah, that's me) itkemään. Kamelin (tähän käy joku muukin eläin) selkä oli katkennut. Poks.

Seuraava muistikuva on lääkärin huoneesta, jossa juuri äitiyslomalta palannut nuori hoitaja katsoo ahdistuneen näköisenä väsynyttä kanssatoveria. Todettiin yhdessä tuumin, että jotain tartteis tehdä. Laitetaan hommat tärkeysjärjestykseen kun vielä voidaan. Mamma saikulle pariksi viikkoa ja huusaa.

Saikulla istuessani tuumasin, että muutosta täytyy tulla. Ei tässä pysytä nyt perässä enää.

Lokakuuhun mennessä heinäkuussa rustaamani lista oli hiukan muuttunut:

[x] lapset (edelleen) pieniä. Huom: havaittavissa kuitenkin positiivista kehitystä. Pätkä on ajoittain liiankin omatoiminen.
[  ] työelämä kiihkeänä (Työmatka lyheni ja sen voi istua bussissa. Työaikaa typistettiin ja mamma laitettiin osittaiselle hoitovapaalle)
[x] vapaa-aika täytetty harrastuksilla (No, harrastuksia on elvytetty, mutta ei niillä nyt koko aikaa ole täytetty)
[  ] rahat tai aika loppu (rahapuolesta ei vielä ole vertailukelpoista dataa, mutta ainakin 250 euron kuukausittainen bensalasku on historiaa. Aika ei ole ollut kortilla enää.)
[  ] aika ei ole omaasi (no, osittain edelleen totta, mutta nyt sitä jaettavaa aikaa tuntuu olevan enemmän).

Viimeisen kuukauden aikana on ollut jo aikaa neulomiselle ja päämäärättömälle töhertelylle. Koko aikaa ei ole tarvinnut suorittaa elämyksiä kuin viimeistä päivää. Tänään naureskelin tuulilasiin kiinnittyneelle vaahteranlehdelle. Siinä roikkuessaan mokoma muistutti erehdyttävästi sakkolappua. Point being, minä nauroin. Eikä se ollut sellaista väkinäistä "ehhehheehhhhh"-naurua. Voitolla ollaan.

Mikä tämän vuodatuksen merkitys oli? 
No, ensinnäkin ajattelin, että olisi hyvä tulla ulos kaapista. En ole täydellinen äiti (edelleenkään), en supernainen, enkä maailman paras kotirouva. 
Toisekseen, kokemuksesta tiedän, etten ole yksin. Meitä suorittajia ja väsähtäneitä mammoja on maailma väärällään. Valitettavasti väsynyttä naista parempaa näyttelijää saa hakea. Monia ajaa pelko. Kyseenalaistetaan oma onnistuminen naisena, ihmisenä ja äitinä. Saako äitiä väsyttää? Mitä se Siwan kassakin ajattelee? Saako tällainen edes lapsia tehdä? Kyllä se mieskin kohta lähtee naapurin Tiinan matkaan, koska Tiina jaksaa trimmata säärikarvansa kaksi kertaa päivässä. Töissä jos sanon etten jaksa, niin varmasti alkavat sitten hyysäämään. Reippaan ja selviytyvän esittäminen sujuu monelta yhtä luontevasti kuin hampaiden pesu.

Nykyisin on vaikeaa olla mieliksi kaikille, ilmeisesti itsensä miellyttäminen on vaikeinta. On vaikea päästä yksimielisyyteen siitä, millainen haluaa olla. Olenko uraäiti? Kotiäiti? Kuriäiti? Lepsuäiti? Luomu vai normi? Purkki vai itsetehty? Pehmeä vai timmi? Meikattu vai naturel? Pitsisukka vai pitkä kalsari? Stringit vai puuteriset sloggit?

Pitäisi olla kaikkea kerralla, mutta päätön lammas ei saisi olla kuitenkaan. Mutta ei leijonakaan ole hyvä.

Yhdestä asiasta voi olla varma: Aina löytyy joku, jota ei voi miellyttää. Täytyy kai aloittaa siitä että oma peilikuva ei aiheuta akuuttia oksennusrefleksiä. 

Tällä hetkellä allekirjoittanut voi jo keikistellä kuvastimen edessä varovaisen tyytyväisenä. Sen kuuluisan tunnelin päässä on valoa, eikä kyse ole vastaantulevasta pendolinosta. 

Kanssanaisille (ja väsyneille miehille myös) kohotan jättikokoista teekuppiani ja marinoin varpaitani joskus aikoja sitten neulomissani villasukissa. 

Peace!

ps. pitäiskö tehdä lupaus että jaarittelisin aina kerran viikkoon edes jotain?