Shit down, on aika sisustaa huussi ja kylppäri

Kun vuonna 2002 muutin ensimmäiseen omaan asuntooni, oli koko kämpällä koko 20 neliötä. Siinä pienessä asunnossa ei ihan hirveästi ollut mitä sisustaa, mutta muistan edelleen miten keskityin kylppärin "sisustamiseen". Kannoin sinne simpukoita  ja kaikenlaista muuta sälää. 

Tuota ensimmäistä kylppäriä seurasi muutama vähemmän inspiroiva huussi ja nykyinen tipahtaa sujuvasti "ruma, eikä edes käytännöllinen" -katergoriaan. Kylpyhuone on pikkuinen koppi, jossa lattia on jotain pilkullista materiaalia ja seinät hiljalleen hilseilevää, valkoiseksi maalattua levyä. Sellaista, joka päästää oudon, onton äänen kun siihen nojaa. Mutta nyt siihen on onneksi tulossa muutos! Uudessa kodissa on ensimmäistä kertaa iso kylppäri erillään vessasta. Ensimmäistä kertaa kodin nähdessäni, ihastuin kylppärissä uutuuttaan kiiltäviin valkoisiin kaakeleihin ja siihen, että tällä kertaa kokoa on sen verran ettei tavaroita tarvitse olla jatkuvasti siirtelemässä jotta homma toimisi, eikä esimerkiksi suihku tulvisi joka peseytymisellä miltei kynnykselle asti.

Tällä hetkellä sekä kylppäriin että vessaan on muuttamassa harmaasävyiset, virkatut matot. Itse tykkään simppeleistä jutuista, joten omani on ihan vaan pyörylä. jonka reunoilla on yksi kerros simpukkavirkkausta. Toinen ei vielä ole valmis, mutta valmistunee juhannuksena. Vessan matto on tumman harmaa, mutta luulen, että kylppäriin valitsen vaaleamman kuteen, koska lattia itsessään on musta. 

Kummassakaan tilassa ei ole allaskaappia ja sellaista yritinkin etsiä, mutta kovin kevyitä ratkaisuja ei tullut ainakaan googlettamalla vastaan. Olin ajatellut jotain metallihärveliä parilla hyllyllä, mutta ainoa edes lähelle menevä löytyi Ikean valikoimasta ja sekin oli hiukan "meh". Osaisikohan joku vinkata millä hakusanalla tuollaista osaisi etsiä, tai mihin kauppaan kannattaisi suunnata mokomaa haeskelemaan?

Sitten niihin ehdottomiin lemppareihin, eli itse tehtyihin sisustushommiin. Ihan 100% varmaa kuvaa ei vielä ole siitä mitä kaikkea noihin kahteen tilaan mahtuu, mutta varmasti ainakin osa ideoista tulee käyttöön. Mitään uutta vessanpönttöä tai suihkukaappia en ala askartelemaan, mutta muutamia pieniä yksityiskohtia on päässyt suosikkilistalle:

Ensinnäkin, järjetyksen ylläpidon kannalta olisi hyvä olla jos jonkinlaista purteloa ja purnukkaa kaikelle pikkusälälle, joka muutoin päätyy seilaamaan päämäärättömästi pitkin ja poikin.

Lähde: Haute & Healthy living

En ihan varma nyt ole noista "timanteista", mutta muuten idea on aika hyvä. Tuumin ensin, että tekisin pilttipurkeista, mutta ne ovat kyllä tarkoitukseen liian pieniä. Onneksi noita mason jarsejakin on lappeenrannasta saatavilla ja niitä myy ainakin muutamassa eri koossa Livinki Design

Itselläni on joku kauhea vimma noihin nimenomaisiin purkkeihin (harmi vaan kun hinta suomessa on aika suolainen) ja aloinkin nyt miettiä, että jos niistä jalostaisi saippualle pumppupullotkin. Alunperin tarkoituksena oli hankkia Methodin käsisaippuat, mutta ehkä tätäkin voisi harkita. Vaan olisikohan lasinen saippuapurkki ja lapsiperhearki ihan katastrofaalinen yhdistelmä?

Lähde: The Gracious Wife

Ajattelin myös kokeilla kylppärin peilin kehystämistä. Vessassa on peilikaappi, joten en tiedä mitä sille osaisi tehdä. Muuta kuin jos laittaisi tapettia tai dc-fixit kaapin takaseinään ja jonkun kukkavaasin sinne kaapin päälle ja ne pakolliset tuoksukynttilät. Mitä peilin kehystämiseen tulee, niin ihan kamalan pysyviä juttuja ei voi alkaa rakennella, koska kyseessä on vuokra-asunto. Vaikka Pinterest pursuaakin vaikka minkälaisia ideoita, pitää tätä hiukan tuumata, koska en halua porata kylppärin seinään reikiä..

Kaikkein hauskimpia juttuja ainakin inspiraation keräämisen kannalta ovat olleet ehkä ne tarpeettomimmat jutut. Nimittäin vessaan ja kylppäriin ajattelemani taulut. Näitä ajattelin ripotella molempiin tiloihin eri tekniikoilla. Alla olevat kuvat ovat ainoastaan inspiraatioksi, eikä niiden takana ole tutoriaalia. Ymmärtänette idean :P

etsy.com Bug & bean stitching Threads and whiskers Smartypants studio

Pyyhkeiden suhteen ajattelin ostaa pellavaa, mikäli sitä saatavilla on, ja ommella käsipyyhkeitä harmaasta, valkoisesta ja jostain kontrastiväristä. Niihin voisi sitten vaikka kokeilla revinnäistä tai kirjontaa. Ihan perinteisellä kirjonnalla ei viitsisi mennä. vaan ajattelin jotain "If you're dirty and you know it wash your hands"-suuntaista. Pellavasta olisi tarkoitus tehdä myös saunaan laudeliina (meidän eka sauna, jee!).

Pienenä ekstrana olin ajatellut ripustaa kylppäriin eukalyptuksen oksan. Ilmeisesti lämmin vesi ja höyry yhdessä oksan kanssa saisivat aikaan aika kivan tuoksun. Tosin, ainakin Plantagenin valikoimaa vilkaistessa näyttää siltä, että on mentävä tekokukalla. No, ehkä parempi niin. Ikkunattomassa kylppärissä tuskin kovinkaan moni kasvi kovin kauaa viheriöisi. Pitääkin vilkaista muutkin tekokukat.

Lähde: Rachel Hollis

Nyt tarvitsee enää odottaa viikon verran, niin päästään jo pikkuhiljaa aloittamaan muuttoa uuteen kotiin. Kahden viikon päästä tuo hilseilevä kylppärin seinä on enää muisto vain.

Ensi kertaan,

Toodles!