The only thing worse than a kid in diapers is a kid just out of diapers

Juttelin eilen pitkästä aikaa tuttavani kanssa puhelimessa. Vaikka välillämme on vuosia ja elämäntilanteet ovat aivan toisenlaiset, alkoi hänen kertomuksensa kuulostaa tutulta:
Heillä herätään aamuvarhain ja opetellaan olemaan pissaamatta kodin nurkkiin.

Tuttavalla on koiranpentu.

Meillä taas parivuotias, joka pitäisi opettaa pois vaipoista.

Siinä vaiheessa kun tuttava kertoi sanomalehtien levittelyn toimivan hätäapuna, tuumin ääneen, että montakohan naulaa huonon äidin arkkuun napsahtaisi jos tekisin saman. Tai jos ripottelisin pottia pitkin asuntoa.


Joillakin pottatreeni sujuu kuin tanssi. Pinterestiä selatessa oppaat hehkuttavat, kuinka jälkikasvun saa opetettua sisäsiistiksi jopa kahdessa päivässä. "Näillä neuvoilla onnistut!"
Ja sitten on pottatreenejä jotka eivät suju kuin tanssi. Tai ainakaan mistään kovinkaan sulokkaasta liikehdinnästä ei ole kyse.

Luin muutama päivä sitten Vauva-lehdestä, että naapurimaassamme suositellaan nykyisin pottatreenin aloittamista mahdollisimman varhain. Mitä vanhempi mukula on, sitä hankalampi vaipoista on päästä eroon. Onhan se mukavaa pissailla pehmeisiin pöksyihin milloin lystää. Mitä vanhemmaksi lapsi pääsee kasvamaan vaipoissa, sitä paremmin hän kai tämän ymmärtää. 
On myös osoitettu, että vaipoissa taapertaminen lisää mm. virtsatietulehduksien riskiä.

Ajatus aikaisesta pottatreenistä ei ole mikään uusi juttu. Näin on tehty jo vuosikymmeniä sitten. Tosin, vanhoina hyvinä aikoina myös neuvottiin juomaan konjakkia keskenmenon välttämiseksi ja parin viikon ikäiselle syötettiin appelsiinia ja tomaattia. Tähän nojaten en ainakaan puolla aikaista pottatreeniä, sillä muissakin neuvoissa on nykyvalossa hiukan korjaamisen varaa. Ehkä pottailu oli se yksi neuvo jossa osuttiin oikeaan.


 Meillä pottatreeni tuntuu kestäneen viikkoja, vaikka todellisuudessa niin ei ole. Pottailua kokeiltiin jo pari kertaa aikaisemminkin, mutta muksulla ei tuntunut olevan hommaan minkäänlaista innostusta. Itse asiassa potta aiheutti lähinnä huutomyrskyn. Projektista luovuttiin toistaiseksi, ja nyt viimein katsottiin ajan olevan sopiva kokeilla uudelleen. Seuraavan kerran kai kokeillaan ennen rippikoulua, jos nyt ei tunnu tulosta tulevan.


Treenailuun tuo oman lisämausteensa varmasti kunkin lapsen persoona. Omien kupeideni luomus on ilmeisesti tuleva pokeritähti tai  käytettyjen autojen myyjä. Lapsukainen narraa nimittäin sujuvasti potalle menon tarpeesta. Hän kertoo ilmekään värähtämättä toimituksen olevan valmis (tyhjä potta siis), jonka jälkeen hän poistuu paikalta vakuutellen että pissi ei nyt tule. Hetkeä myöhemmin vanhemmat havahtuvat hiukan liiankin tuttuun ähellykseen ja saavat ilokseen huomata, että pottaa parempi paikka kakkahommille onkin keittiön nurkka tai eteinen.

"Ensi kerran pitää sitten tehdä nämä pottaan, eikö niin?"
"Juu!"

Meillä hommaa hiukan hankaloittaa myös lapsen kaksikielisyys ja hiukan verkkainen puheen kehitys. On melko haasteellista selittää, että pissat ja kakat tehdään pottaan, kun lapsen sanavarasto ei tunnu tämän ymmärtämiseen riittävän. Varsinkin kun neuvot tulevat kahdella kielellä, joista toinen on selkeästi toista heikompi. "Pissa pottaan" -jatkumon selvittäminen on haasteellista, kun vastaanottajan mieleen jää viestistä puolet.

Potalle houkuttelu herättää myös kysymyksiä: 
Saako sinne antaa tabletin mukaan?
Luetaanko kirjaa?
Kuinka kauan siellä nyt pitäisi istua?
Auttaako se hanan valuttaminen nyt oikeasti ujoon pissiin? (No ei auta!)
Auttaisiko lahjominen? 

Tällä hetkellä meillä pestään kone sauhuten pikkupyykkiä, mattoja ei ole ja housujen sijaan suositaan tunikoita. Puhelin muistuttaa, että mukula pitää viedä potalle. Jos tällä kertaa jotain saataisiin aikaiseksi. Välillä kysellään, että josko mentäis. Ainakaan kahdessa päivässä meidän lasta ei kuivaksi opetettu. Jos edes jossain määrin vaikka kahdessa viikossa.


Olisiko ne sanomalehdet lattialla sittenkään niin huono juttu?



Ensi kertaan. Yritetään pysyä kuivina.

Toodles!