This I promise.

Äitienpäivä. Minun neljäs äitienpäiväni. Tänään en juhlinut niinkään itseäni, vaan iloitsin siitä, että saan olla äiti kahdelle lapselleni. Kahdelle kauniille, omissa silmissäni täydelliselle lapselleni. Kahdelle lapselle, joita minun lisäkseni tuskin kukaan näkee samoin silmin (paitsi ehkä mieheni).

Tänään mietin jälleen myös sitä, että tämä äitiyshomma ei ole ollenkaan itsestäänselvyys. Sitä ei tulisi pitää sellaisena. Synnyttäminen tai raskaana oleminen ei tee kenestäkään automaattisesti äitiä. Äitiys syntyy jostain ihan muusta ja se voi myös kadota ellei sitä arvosta ja vaali. 

Olen usein miettinyt, mitä voisin lapsilleni luvata. Siis niiden perusjuttujen lisäksi.

Haluan luvata, että äidin syli on aina avoin. Vaikka se 150 senttisen pienen naisen syli ei saata jonain päivänä olla tarpeeksi suuri nostamaan lasta ilmaan, se on silti avoinna. Siihen samaan pieneen hartiaan voi vielä vuosien jälkeenkin pyyhkiä kyyneleet ja niistää vaivihkaa nenän. Pelkäämättä, että äiti sanoo lapsen kasvaneen liian isoksi pillityshommiin ja että nyt on aika pärjätä yksin. Siinä sylissä voi huutaa, kirkua, kuolata ja potkia. Siinä voi nauraa niin että kyyneleet valuvat ja vatsaa kuristaa. Siinä voi olla hiljaa tai kysellä mitä mieleen juolahtaa:

"Äiti?"

"No?"

"Mitä sä teet?"

"Pidän sinuu sylissä"

"Nii."

Haluan luvata, että kumpikaan lapsista ei peri minun perimääni huonoa itsetuntoa ja että yritän parhaani mukaan opettaa heidät arvostamaan itseään ja uskomaan itseensä. Lupaan, etten arvostele itseäni ja ulkonäköäni lasteni kuullen. En myöskään arvostele tai arvota heitä heidän ulkonäkönsä tai osaamisensa mukaan. Lasteni ei tule periä syömishäiriötä, vääristynyttä omakuvaa tai lytättyä itsetuntoa. Tämän erityisesti haluan muuttaa ja opettaa lapseni katsomaan itseään arvostaen ja ihaillen. Olivatpa he tulevaisuudessa minkä kokoisia tai näköisiä tahansa. Nätä asioita olisi kovin kivuliasta opetella aikuisena.

Haluan luvata, että lapseni saavat olla sellaisia kuin ovat. Minusta ei koskaan tule äitiä, joka syyllistää lasta hänen omista valinnoistaan. Minusta ei tule äitiä, joka syyllistää lapsettomuuden valinnutta lastaan jatkamaan sukuaan. Minusta ei tule äitiä. joka häpeää lastaan, joka tuo kotiin samaa sukupuolta olevan kumppaninsa. Minusta ei tule äitiä, joka painostaa lastaan naimisiin. Minusta ei tule äitiä joka painostaa lastaan suorittamaan tietyn koulutustason tai hankkiutumaan tietynlaisiin töihin. Sen sijaan haluan olla äiti, joka tukee lapsiaan heidän valinnoissaan ja kannustaa heitä sen sopivan määrän. Äiti, joka pyrkii kysymään ne oikeat kysymykset. Ei vähätelläkseen, vaan auttaakseen lasta tekemään oikean valinnan. Jotta he saisivat olla täysillä sitä mitä ovat.

Haluan luvata, että opetan lapsilleni, että virheitä saa tehdä. Niitä tekee jokainen. Maailmanloppu ei tule yhden ihmisen virheiden tähden (tai ainakin se on hyyyyvin epätodennäköistä), eivätkä lapseni ole ensimmäisiä tai viimeisiä mokailijoita tämän maapallomme kamaralla. Yrittämiseen sisältyy aina riski epäonnistumisesta, mutta toisessa vaakakupissa on onnistuminen. 

Haluaisin luvata, että seison aina järkkymättömänä muurina lapsieni ja maailman välissä, mutta ymmärrän että en voisi lupaustani pitää. Jonain päivänä lapset aloittavat oman elämänsä ja siinä vaiheessa voin vain toivoa antaneeni heille oikeat välineet onnelliseen elämään. Ja että vielä sinäkin päivänä he muistaisivat, että äiti ei koskaan ole liian kaukana:

Äeti
vietti melussa monta vuotta,
mutta yhä se kuulee minut
kolmensadanviidenkymmenen
kilometrin päästä
vaikka en sanoisi mitään.

(Juice Leskinen, Äeti)

Tänään kiitin mielessäni lapsiani siitä, että saan olla heidän äitinsä. Näissä hommissa tuskin kukaan tekee työtään täydellisesti ja virheitä sattuu. Mutta ne virheet eivät tule koskaan olemaan niin suuria, etteivätkö lapseni haluaisi minun kuulevan heitä ja kulkevan heidän rinnallaan. Se on viimeinen lupaukseni.

Hyvää äitienpäivää.

Ensi kertaan,

Toodles!