Uusi yritys: Aquila-huivi

Joskus meistä varmasti jokainen on asiassa tai toisessa tullut haukanneeksi ns. "liian suuren palan purtavaksi", eikä tieto tai taito ole riittänyt homman viemiseen loppuun saakka. Minulle yksi näistä liian suurista paloista on ollut eräs pitsihuivi, jonka viimein sain valmiiksi eilen illalla.

Olen luonteeltani todella itsepäinen. Siis välillä niin itsepäinen että käyttäydyn kuin mikäkin idiootti, kunhan vain ei tarvitse vaikkapa myöntää olevansa väärässä tai uskoa että nyt vaan joku asia ei onnistu. Asioita on vaikea jättää kesken ja usein niihin tuleekin palattua. Yleensä yritän uudelleen jo aika pian, mutta joissakin asioissa paluu tapahtuu vaikka vuosia myöhemmin. 

Yksi tällainen loppuun saattamatta jäänyt projekti on Ullassa vuonna 2008 julkaistu Aquila-huivi. Eli tosiaan, melkein 10 vuotta vanha ohje. Muistan tuolloin heti ohjeen julkaisun jälkeen ajatelleeni, että "tuon mie teen" ja että käyttäisin siihen kaksi vyyhteä TeeTeen Kamenaa. Siis melkein 1000 metriä lankaa. Hiukan suuruudenhullua, mutta olin vakuuttunut että saisin sen valmiiksi. 

Loppujen lopuksi projekti päättyi muutama kerros reunapitsin aloituksen jälkeen siihen, että huomasin virheen paria kerrosta alempana enkä enää jaksanut purkaa ja korjata. 

Aquila jäi tuolloin saattamatta päätökseen.

Aquila nro. 2 köllöttämässä kivellä. Kohtuullisen isolla kivellä muuten..

Vuosien saatossa Aquila vaipui unholaan ja se yli jäänyt vyyhti Kamenaa odotti loppusijoituspaikkaansa. Muistaakseni se odottaa edelleen. Reilu viikko sitten tulin sitten ostaneeksi kokeiluhimoissani Novitan Elegiaa kaksi kerää, koska ajattelin virkkaavani niistä Lost in Time-huivin. Pari kerrosta virkattuani muistin etten osaa virkata ja homma jäi siihen. Tuolloin muistin Aquilan uudelleen.

Olisivatko hermot ja taidot kehittyneet vajaan kymmenen vuoden aikana? Olisiko Aquila taas joku kuukauden mittainen vihanhallintakurssi, joka päättyisi turhautumiseen ja keskeneräinen huivi kaulassa murjottamiseen?

Eihän siinä auttanut muu kuin kokeilla. Vyötteen mukaan käytössä oli piirun alle 900 metriä lankaa.

Fine. Challenge accepted. Luulisin..

Iltaisin lasten mentyä nukkumaan neuloin ja vilkuilin toisella silmällä Sinkkuelämää ja Todella upeeta. Kesti muutaman mallikerran toiston verran että aloin muistaa kaavion ulkoa. Lanka hiukan epäilytti. Onpa muovista. Mietin huvittuneena että jopas naurattaisi kun tällä kertaa huivi kaatuisikin langan takia.

No ei olisi ehkä kannattanut.

Toiseen kerään päästyäni olin reunapitsissä ja kaaviot vaihtuivat tiuhempaan. Silmukoita alkoi myös olla puikoilla melko potra määrä, joten jo pelkkä kaaviosta selvillä pysyminen ja painavan neuleen kannattelu olisi ollut ihan tarpeeksi. Lanka päätti toisin. Niin hienosti käyttäytynyt ensimmäinen kerä oli tuudittanut ajatukseen siitä että tämä lanka käyttäytyy kiltin langan tavoin. 

Vaan toinen kerä tuntui keränneen kaikki mahdolliset riivaajat vyötteensä alle ja repäistessäni langan huivini jatkoksi, se vapautti kokonaisen vihtahousuisten lankapirujen armeijan kimppuuni. Sulavan värivaihdon vuoksi aloitin kerän päältä, mikä oli virhe, joka vastasi suuruusluokaltaan suunnilleen samaa kuin jos olisin mennyt naimisiin ihka ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Kerä töräytteli kerralla kymmenien metrien kökköjä lankaa irralleen kerästä ja se onnistui jotenkin vingertämään itsensä umpisolmuun, jota ei saanut auki muutoin kuin saksilla. Sisältä aloittaessa taas lankaa joutui purkamaan pitkän pätkää että värin sai täsmäämään ja sen jälkeen alkoi infernaalinen ummetus. Kerän purkamista olisi hetkellisesti voinut kuvata yhdellä sanalla: imukuppisynnytys. Kerää purkaessani kykenin nimittäin samaistumaan kuopusta maailmaan auttaneeseen kätilöön.

Onneksi isoimmat lankakököt sai ulos hiukan ronskihkolla muiluutuksella ja loppuaika neulottiin kerän kanssa hyvässä sovussa. Tosin kerä sortui oman painonsa alla ja levisi kuin jokisen eväs, mutta onneksi sentään solmuilta vältyttiin :)

Tällä kertaa meni siis hienosti. Kannatti odottaa se melkein kymmenen vuotta.

Kokoa huivilla on ehkä hiukan turhankin paljon, mutta kun sitä lankaa nyt oli niin nyt sitten neulottiin. En ole tarkkoja mittoja ottanut, mutta huivin kärki ulottuu nilkkoihini saakka ja "siipiväli" on reilusti yli kaksi metriä. Tätä voi siis tällainen puutarhatonttu käyttää halutessaan myös peittona jos sattuu uni yllättämään.

Kaulaankin tämän koko kasan saa katoamaan ihan kivasti, koska neule laskeutuu kauniisti:

Nyt tekisi mieli sitten tehdä tämä villasta ja mielellään jostain semisolidista, koska tässä pitsi meinaa hiukan hukkua värien sekaan.

No, jospa ensin jotain muuta. Mutta nyt en odota enää kymmentä vuotta.

Mitäs tykkäätte?

Ensi kertaan,

Toodles!

Ps. Jos tykkäsit tai kiristelit varpaita lankakauhua lukiessasi, niin painathan tuota pientä tähteä tekstin alla <3