Yhdeksän kuukauden projekti

Syksyinen metsä on täynnä herkullisia sävyjä. Ruska kultaa puiden lehdet ja marjojen herkkupunat kuultavat marjapensaista ja mättäiltä. Punaposkinen omena odottaa poimijaansa. Sopivasti syksyn sävyjen aikaan putosi puikoilta viimeisin neuleprojektikin, jota tuli väännettyä kuin Iisakin kirkkoa.

Jo useampana vuonna olen pysähtynyt joulumarkkinoilla saman kojun eteen. Kojussa myydään ihastuttavia, huovutettuja eläinfiguureja, sekä liukuvärjättyä Aade Löng -villalankaa (tuttavallisemmin "vironvillaa"). Vaikka en muuten liukuvärien ystävä olekaan, ovat nuo kirjavat vyyhdit suorastaan vastustamattomia. Pidän eniten hillityistä liukuväreistä, ja sateenkaaren kaikissa sävyissä hohtavat langat olen toistaiseksi jättänyt muiden ostettaviksi. Lankaa löytyy useita eri paksuuksia ja oma suosikkini on sieltä ohkaisemmasta päästä, suunnilleen fingering-paksuutta. Lanka on löyhäkierteistä 100% villaa, joten mielestäni se sopii parhaiten huiveihin, peittoihin ja muihin vähälle hankaukselle altistuviin neuleisiin, joita ei pestä jatkuvasti.

Viime jouluna mukaani valikoitui herkullisen pinkki-violetti-vaaleanpunainen vyyhti ohutta, ronskisti villalle tuoksuvaa lankaa. Pyysin myyjältä sen kokoisen vyyhdin, että saisin langasta vauvalle peiton. Innoissani aloitin neulomisen miltei heti vuodenvaihteen jälkeen ja ajattelin että valmista tulisi suunnilleen viikossa. Olihan edellinenkin neuloutunut suunnilleen tuossa ajassa.

Vaan aikaa kului. Kului viikkoja ja kuukausia. Olin tullut valinneeksi kuvion, jonka neulomisesta en ole koskaan pahemmin perustanut. Jostain syystä Feather&Fan-huivit ja peitot ovat aina meinanneet jäädä neulomatta loppuun. Enkä ihan ymmärrä miksi, koska kuvio itsessään on oikein kaunis ja kuvion pitäisi ainakin teoriassa olla juuri passeli telkkarineuleeksi. Siis sellaiseksi, jota neuloessa kykenee sujuvasti seuraamaan mitä telkkarissa tapahtuu.

Neule kulkeutui mukaan kesälomareissulle ja mummolaan otin sen aina autoon mukaan. Mutta en minä sitä neulonut. Siellä se odotti onnettomana kassin pohjalla ja Ufoutuminen (UFO=unfinished object) tai peräti Frogging (Purkaminen. Sammakko, eli frog ääntelee 'ribbitribbit' ja neuloja taas purkaessaan 'rip it, rip it') alkoivat olla harkinnan alla olevia tosiasioita. 

Viikko sitten tulin vilkaisseeksi kesäkassiin ja siellä se neule odotti edelleen. Aloitin samaan aikaan katselemaan erästä suosikkisarjaani ja tuumin, että ehkä tälle neuleelle pitäisi antaa vielä mahdollisuus. Olihan se hitaasti edennyt jo puolivälin tienoille. Muutamana iltana neuloin television katselun ajan ja jättimäiseltä jalkapallolta näyttänyt lankakerä alkoi pikkuhiljaa kutistua peiton kasvaessa. 

Eilen pääsin päättelemään silmukat ja höyrytyksen jälkeen saatoin todeta, että tälläkään kertaa luovuttaminen ei olisi ollut fiksu juttu. 

Lopputulos oli odotettua mieleisempi ja kokoakin peitolle tuli oikein mukavasti. Ennen höyrytystä kuvio oli aikalailla kasassa, mutta jo kevyt tupsaus höyryä sai kuvion aukeamaan. Kannattaa siis aina höyryttää tai pingottaa.

Ohje on Wishing I was knitting at the lake -blogista, mutta mallineule on aika yleisesti käytössä monissa neuleissa. Tuosta ohjeesta lainasin oikeastaan vain silmukkamäärän (154 silmukkaa, josta reunasilmukoita 10). Käyttämäni puikot olivat 5,0mm bambupyöröt ja lanka arviolta fingering-vahvuista. Lankaa oli vyyhdillä reilu 200g ja pieni kerä jäi vielä jäljelle, joten veikkaisin menekiksi noin 200g.

Liukuvärjätty lanka toimii kohtuullisen hyvin tällaisessa ohjeessa, koska pitsikuvio ei ole liian villi yhdessä vaihtuvan värin kanssa. Yhdessä ne aaltoilevat aika kauniisti.Sävyjä ja itse lankaa en voisi ylistää tarpeeksi vaikka kuinka yrittäisin, sillä väri on aivan mieletön ja värit liukuvat sävystä toiseen todella kauniisti. Vironvilla ei pettänyt tälläkään kertaa! Pituutta peitolle tuli 101cm ja leveyttä 81cm, joten sen alle mahtuu hiukan isompikin lapsi.

Nyt sormet syyhyävät päästä aloittamaan jotain uutta projektia. Eilisen illan käytin The Huiviohjeen etsimiseen, mutta ainakaan vielä en löytänyt mieleistä. Vinkkejä otetaan vastaan..

Olen aina pitänyt itseäni tuotteliaana ja nopeana neulojana. Siitä johtuen tämän otsikon kirjoittaminen tuntui oudolta. Ihanko oikeasti tähän projektiin meni YHDEKSÄN KUUKAUTTA! Ei tätä nyt oikein voi selittää millään kovin uskottavasti.

Oh well.

Ensi kertaan,

Toodles!

Ps. Jos marjainen neule miellytti silmääsi ja pidit lukemastasi, klikkaahan tuota tekstin alla olevaa pientä tähteä :)